Koeajo Saab 9-3 vm.2000 – kuin kotiin palaisi!
Koeajolenkki Saab 9-3 Aerolla vuosimallia 2000 tuntui suloiselta paluulta omaan historiaan. Vakavasti puhuen, kyyti oli yllättävän muhkeaa edelleen.
Kuten on monesti tullut ilmi, meillä Kaasujalka-lehdessä on itselläni ja päätoimittajalla vahvat Saab-sympatiat. Itse omistin aikoinaan kolme Saabia ja päätoimittajan lapsuudenperheessä ei oikein muita automerkkejä tainnut ollakaan.
Koeajoon otettiin vuosimallin 2000 Saab 9-3 Aero 2.0 t7 RE85, eli ns. ”etanoli-Saab” ja ”flexifuel-Saab”. Vuodesta 1998 Saab oli huomioinut, että polttoaineena voitiin käyttää myös etanolia (RE85). Tämä ominaisuus saatiin käyttöön SAABin 9-3 ja 9-5 -malleissa moottorin uudella ohjelmalla.
Poiketen muista autoista, näihin Saabeihin ei tarvinnut asentaa mitään lisälaitteita.
Bensaturbon tehot olivat 205 hevosvoimaa. Se ei tee isosta ja raskaaasta autosta rakettia, mutta ei Aerolla myöskään jää jalkoihin Luiskaperäinen kori oli jatkumoa 900-mallille, mallimerkintä muuttui kuitenkin 9-3:ksi vuonna 1998.
Mutta ihan aito Saab tämäkin auto oli. Kun käänsi virta-avainta etupenkkien välissä ja vaiteenvalitsimien vieressä, niin olo oli nostalginen. Auto on tuotu Ruotsista vuonna 2017.
Menestyi kolaritestissä
Nyt koeajettu ensimmäisen sukupolven Saab 93 pohjautui vielä teknisesti Saab 900 NG -malliin, kun taas vuonna 2003 markkinoille tullut toinen sukupolvi on teknisesti omanlainen uusine korimalleineen. Tämä vuoden 2000 Saab 9-3 muuten sai Euro NCAP -kolaritestistä tulokseksi neljä tähteä viidestä.
Jo heti Kehä 1 -tietä huristellessa tuli selväksi, että tämäkin malli oli melutasoltaan ihan toinen kuin aikoinaan oma ”ysisataseni”. Vaikka mittarilukema oli jo 240 000 km, niin kyyti oli ajankohdan yllättävän äänetöntä ja ”muhkeaa”. Jos olen rehellinen, niin kokemukseni perusteella saattaisin lähteä tällä Saabilla heittämään pidempää matkaa mieluummin kuin omalla C-sarjan bensa-Mersullani vuosimallia 2009.
Helsingin Sanomat koeajoi vuonna 2005 tällaisen ensimmäisen polven Saab 9-3:n kolme vuotta vanhana ja 165 000 km ajettuna. Vetonivelet ja pyöränlaakerit todettiin ehjiksi ja kytkinkin oli kunnossa. Moottoritienopeudella ajaessa ratissa tuntui hieman tärinää. Meidän koeajoautossa sellaista ei tuntunut ainakaan Kehä 1:llä kahdeksaakymppiä huristellessa.
Auton alusta todettiin silloin ruosteettomaksi. Vuonna 2002 Saabit valmistettiin vielä Ruotsissa, joten mahdollisesti jo tehtaalla oli annettu Saabille jonkunlainen ruostesuoja. Auto todettiin kaikin puolin toimivaksi peliksi.
Nyt koeajetulla Saabilla oli ikää jo 19 vuotta, mutta toimivalta peliltä sekin vaikutti kaikin puolin. Ovet läimähtivät kiinni kuin kassakaapin ovet, eli tukevasti.
Vuonna 1999 uutisoitiin Ruotsissa kohdatusta ongelmasta: 9-3 -mallin jarrut saattoivat pettää suolatuilla teillä. Suomessa sen sijaan ei raportoitu yhdestäkään tällaisesta ongelmasta.
Malli oli ollut myynnissä kaksi vuotta, ja 9-3 -malleja liikkui Suomen teillä noin 2500 kappaletta. Näistä noin 500:ssa oli niin sanotut Eurooppa-jarrupalat, joissa ongelma saattoi ilmetä. Niiden kovemmat jarrupalat oli tarkoitettu vauhdikkaaseen moottoritieajoon, ei niinkään Pohjois-Euroopan kylmiin oloihin eikä erityisesti nestemäiseen tiesuolaan, jota Ruotsissa käytettiin. Huolloissa vanhat palat vaihdettiin pehmeämpään Pohjoismaiden malliin.
Toista tuhatta parannusta
Vaikka tämä ensimmäisen polven Saab 9-3 oli 900-mallin jatkumoa, niin käytännössä se oli enimmäkseen eri auto. Parannuksia oli tehty toista tuhatta.
Vanhallakin Saab 9-3:lla pitkäkin ajomatka sujuu vaivattomasti ja mukavasti: moottorin ja alustan ominaisuudet ovat parhaimmillaan isoilla väylillä. Eniten miellyttää ajotuntuman jämäkkyys ja tunnokas ohjaus. Vanhan turbomoottorin luonne tosin vaatii tottumista taajamassa ajellessa. Tunnokas ohjaus tekee vanhasta 9-3:sta hauskan ajettavan myös mutkaisilla, mutta hyväpintaisilla pikkuteillä.
Maantiellä korviin kantautui lähinnä tuuulen ja renkaiden ääniä, mutta eivät nekään olleet häiritseviä.
Saabissa kuski istuu tiiviin tuntuisesti: kuin kassakaapissa. Kojelaudan massiivisuus ja kallistuminen kuljettajaan päin vain lisää tätä kassakaappitunnelmaa. Ja sehän on Hurmalaisen mieleen.
Eikä Saabista voi kirjoittaa kehumatta sen penkkejä. Koeajoautossa ne olivat nahkaa ja ikäisekseen yhä hyvässä ja jämerässä kunnossa. Selkänojan sivuttaistuki vain lisää messevää oloa.
Myyjän listaamia plussia: juuri katsastettu, seuraava katsastus 14.2.2020, siisti sisältä ja päältä, juudi vaihdettu kampiakseli, vähän aikaa sitten turbo ja kannentiiviste on vaihdettu, pohja on yhä kova (ei siis mätä).
Myyjän listaamia miinuksia: mm. tuulilasin pesunestesäiliön tunnistin ei toimi (syytä ei ole tutkittu), sivupeilien sähkösäätö ei toimi, mutta oviin kuitenkin tulee sähkö.
Saab 9-3 Aero 2.0 turbo t7 RE85
Vuosimalli: 2000
Mittarilukema: 240 000 km
Moottori: R4, 1980 cm3, turbo
Käyttövoima: bensiini/etanoli
Vaihteisto: automaatti
Tehot: 205 hv
Yhdistetty kulutus: 10,3 l /100 km
Co2-päästöt: 246 g/km
Seuraava katsastus: 14.2.2020
Varustelu: mm. automaattinen ilmastointi, nahkasisustus, sähkösäätöiset istuimet muistilla, vetokoukku, erikoisvanteet, lukkiutumattomat jarrut ja ”pikselit tallella”.
Myyjä: Autoplaneetta, Espoo
Hinta: 3800 €.
Teksti Urmas Hurmalainen
Kuvat Mika Salomaa
Vastaa