Kaasujalka

Koeajo käytetty Saab 9-3 – Helmi vai pommi?

Julkaissut:

|

25.11.2018

|

Kirjoitettu kategoriaan:

Koeajo käytetty Saab 9-3 – Helmi vai pommi?

Vuosimallin 2006 Saab 9-3 1.8 Linear Turbo Sport Sedan 213 000 kilometrin mittarilukemalla jätti ison kysymysmerkin. Korjauksia oli tehty todella paljon, mutta onko se välttämättä huono juttu?

Ensimmäiseksi tuli kiinnitettyä huomiota auton ajettavuuteen. Sehän oli ikäisekseen ja kilometrilukemaan nähden todella makoisaa. Renkaat eivät ravistaneet, paikat eivät nitisseet, eikä moottori raakkunut.

Meno oli vakaata kuten Saabilla on aina ollut. Täytyy tietysti myöntää, että me päätoimittajan kanssa olemme ehkä vähän puolueellisia arvioimaan Saabeja: Saab-miehiksi kun tunnustaudumme molemmat. Päätoimittajan lapsuudenkodissa ei muita autoja ollutkaan kuin Saabeja ja itsekin aikoinaan omistin kaksi ysisatasta ja yhden ysiysin.

Vaikka nyt koeajettu Saabilla oli taivallettu jo 213 000 kilometriä, niin Saabin ominaisuuksiahan se ei vielä muuta. Ajo-ominaisuudet tuntuvat edelleen hyviltä ja 12 vuotta vanhalla turbo-Saabilla taivaltaisi mielikseen yhä pitkänkin matkan. Jousitus toimi moitteettomasti ja Saab eteni kuin juna. Ohjaus tuntui kevyeltä ja tunnokkaalta.

Tosin kulumaurissa leveät ja matalat renkaat saivat Saabin hitusen vaeltamaan puolelta toiselle, mutta ei se pahemmin häirinnyt. Edelleen Saab tuntui vuosimalliinsa ja mittarilukemaansa nähden miellyttävän hiljaiselta. Se eteni vaappumatta, vaikka testi ajettiin tuulisena päivänä.

Jousitus imaisee pikkukuopat hienosti ja korin liikkeet pysyvät hallinnassa isommissakin heitoissa. Eteneminen on yllättävän sileää karkeallakin tienpinnalla, eikä Saab nypyttele.

Linear-perusmallissa on järkevät 195/65 R15 renkaat ja ne ovat juuri oikeat ajomukavuutta arvostavalle tai pikkuteillä sekä kaupungissa ajavalle saabistille. 

Moottori tuntui olevan kotonaan juuri Hämeenlinnan moottoritiellä.  

Jo aikoinaan muistelen lukeneeni eri autolehdistä, että tämä Saab 9-3 –malli olisi kärsinyt aikoinaan pikkuongelmista.

Koeajettuun Saabiin oli tehty paljon korjauksia. Kuittipino hansikaslokerossa oli mittava, mutta osittain se selittyy sillä, että kaikista pienimmistäkin polttimonvaihdoista oli säilytetty tositteet. Auto on huollettu viimeisen päälle ajallaan.

Kaikkein isoin kysymysmerkki jäi hansikaslokeroon jääneestä kahdesta eri kustannusarviosta: toinen oli n. 4000 euroa ja toinen alle 3000 euroa. Tähän Saabiin on tehty iso moottoriremontti samaan aikaan isojen peltitöiden kanssa vain vuosi sitten.

Jäimme miettimään, onko autolla ajettu iso mälli, jonka seurauksena moottorikin on pitänyt remontoida?

Iso pino kuitteja erilaisista remonteista ja pienimmistäkin huolloista ja tuulilasin kiveniskemien korjauksista voi olla myös hyvä juttu. Kun joku toinen on tehnyt alta pois isot remontit, niitä ei välttämättä tarvitse tehdä itse.

Sitten on sekin mahdollisuus, että koeajettu Saab on mällätty jossain vaiheessa kunnolla. Ajossa se ei tuntunut.

Hintapyyntö oli 1950 euroa. Nettiauto.comissa pyydetään samanlaisesta, mutta kieltämättä paljon siistimmästä ja kiiltävästä, 221 000 kilometriä ajetusta 9-3:sta 4500 euroa.

Emme voineet muuta kuin pähkäillä, että alla saattoi olla korjaustaitoiselle tee-itse –miehelle helmi, toisaalta taas vähemmän autoista tietävälle tikittävä pommi.

Kyyti oli joka tapauksessa hyvää. Päätoimittaja mietti jopa sitäkin, että pitäisikö ostaa tämä Saab Kaasujalan testiautoksi.

Koeajettu Saab 9-3 1.8t Linear Sport Sedan A
Vuosimalli: 2006
Mittarilukema: 213 000 km
Moottori: 1998cm3, turbo, R4
Polttoaine: bensiini
Tehot: 150 hv
Vääntö: 240 Nm
Kiihtyvyys (0-100): 10,7 s
Huippunopeus: 205 km/h
Yhdistetty kulutus: 9.4 l/100km
Co2-päästöt: 205 g/km
Vaihteisto: automaatti
Myyjä: Prokim Oy, Helsinki
Hinta: 1950 €

Teksti Urmas Hurmalainen
Kuvat Mika Salomaa

Jaa tämä artikkeli

Uutisia aiheesta

Koeajo käytetty Kia Sportage – karu, mutta vankka
Koeajo käytetty Mitsubishi Outlander PHEV  – Ladattava iso maasturi 20 000 €
Koeajo Opel Meriva vm.2013  – Lähes täysiverinen tila-auto

Tietoa julkaisijasta

Mika

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *