Hurmalaisen ”paalupaikalla”

Vei vuosia ennen kuin Hurmalainen keksi, että pitäähän se oma kantakuppilakin Vantaan Myyrmäen Paalutorilla testata. Voi, olla, että kehuissa tulee vedettyä vähän kotiinpäin.

Olen tuntenut itseni sielultani vantaalaiseksi jo silloin, kun vielä asuin Helsingin puolella 2000-luvun puolivälissä. Minulla oli vanha kaveri, jonka kanssa niihin aikoihin tapasimme muistella vanhoja reissuja pyöräilylenkin merkeissä kerran kesässä.

Lähtöpisteeksi sovimme aina Paalutorin Myyrmannin kauppakeskuksen edustalla. Kaveri fillaroi monivaihteisella merkkipyörällään rivitalotaajamasta Espoon Laaksolahdesta, minä 3-vaihteisella Helkamallani rintamamiestaloidyllistä Helsingin Hakuninmaalta.

Minusta Paalutori tuntui kotitorilta jo silloin. Sitä espoolainen kaveri vähän ihmettelikin.

”Täällähän on aika ankeeta. Vähän kuin Risto Jarvan yhteiskunnallisen kauden karuissa työläiselokuvissa”.

Ystävällinen palvelu

No, minua se ”jarvamainen”, hiukan 1970-luvulle pysähtynyt tunnelma viehättikin.

Kun sitten muutimme Vantaalle vuonna 2007, Paalutorin torikahviosta tuli kantapaikkani melko pian.

Mukavinta on leppoisa tunnelma ja nykyisin kahviota pitävän rouvan tuttavallisen ystävällinen palvelu. Sellaista ei juuri ketjuuntuneissa ravintoloissa kohtaa. Toki torimiljöö varmasti edesauttaa tässä. Kyllähän kahvionpitäjät tällaisilla toreilla rupattelevat yleisemminkin tuttavilleen, mutta tämä rouva juttelee tuntemattomillekin.

Pahoittelut jälkikäteen, mutta kahvilaa aiemmin pitäneiden palvelu oli varauksellisempaa ja etäisempää.

Paalutori osuu niin, että siellä on myös paljon palveluja tarjoava Myyrmäen monitoimitalo kirjastoineen ja yhteispalvelupisteineen. Senkin takia kahvioon tulee poikettua tämän tästä. Mutta kyllä me pidämme siellä usein pikapalaverejakin hyvällä säällä päätoimittajan kanssa.

Tämä torikahvio toimii myös talvella.

Tuplaporilainen munalla

No, pikalounashan tänne tultiin syömään. Ja kun ollaan torikahvilassa syyspäivänä, niin silloinhan ei syödä mistään noutopöydästä. Eli nyt otettiin listalta kunnon ”äijämätöt”: Hurmalainen tuplaporilaisen munalla ja päätoimittaja hampurilaisen kahdella pihvillä sekä tuplajuustolla. Molemmille otettiin kyytipojiksi 1,50 euron pahvimukilliset kahvia. Koko satsi maksoi 14,30 euroa, siitä Hurmalaisen tuplaporilainen otti 5,50 euroa.

Porilainen oli mehevä. Nykyään törmää valitettavan usein siihen, että leipäosa siinä makkaroiden alla ja päällä on sitä samaa höttöä, mitä tarjotaan hampurilaispaikoissakin. Paalutorin leivät oli kunnolla voileipägrillissä tai parilassa paahdettu ja makkarat sopivan ”käreitä”, eli paistettu melkein rapeiksi, mikä on hyvän porilaisen merkki.

Päätoimittajan mielestä satsimme oli hivenen kallis, mutta itse kyllä sanoisin, että iso tuplaporilainen ja kahvi 7 eurolla päihittää mennentullen ”Mäkkärit” ja ”Heset”.

Miljöö ympärillä on sopivan kansanomainen. Hieman kauempana on pubi, josta aina silloin tällöin keskellä päivääkin kantautuu korviin kanta-asiakkaiden älämölöä. Paalutorin kahvio tuntuu kuitenkin olevan rauhoitettu näiltä örkeiltä: se on sopivasti kansanomainen ja asiakkaatkin toisilleen tuttavallisia, mutta siellä saa istuskella ihan omassakin rauhassa, jos ei seuraa kaipaa.

Tällä torikahviolla ei ole nimeä. Yksi päivä kioskin pitäjä keksi, että voisi nimetä sen Paalupaikaksi, kun koju sijaitsee Paalutorilla. Mutta ystävällisen asiakkaan pikainen selaus kännykällä paljasti, että Paalupaikka on monen muunkin firman nimi. En tiedä, onko se este kahvilan nimeämiseksi Paalutorin mukaan. Mutta siellä nimi ainakin olisi paikallaan.

Paalutorin kahvila
Paalutori/Myyrmäki

Ruoan riittävyys: XXX
Palvelu: XXXXX
Ruoan äijämäisyys: XXX
Paikan äijämäisyys: XX

Yhteensä 13p

Teksti Urmas Hurmalainen
Kuvat Mika Salomaa