Kaasujalka

Koeajo BMW 520d xDrive A – Hillityn arvokas päivitys

Julkaissut:

|

22.4.2017

|

Kirjoitettu kategoriaan:

Koeajo BMW 520d xDrive A – Hillityn arvokas päivitys

Uusi 5-sarjan BMW:n muutos on ulkoisesti historian pienin, mutta teknisesti uutta on tullut merkittävästi.

Koeajo uusi BMW 520d. Uusi 5-sarjan BMW tottelee mallikoodia G30 ja noudatteleekin edeltäjänsä F10:n varsin konservatiivista muotoilua. Tämä on mallin jo seitsemäs sukupolvi. Makuasioita on monia, mutta minua puhuttelee edelleenkin eniten E60:n räväkämpi ja maskuliinisempi muotoilu. F10 oli kaupallisesti merkille suuri menestys ja tältä uutukaiselta odotetaan luonnollisesti enemmän.

Kutoskoneiden määrä vähenee

Suomen mallistossa on kolme bensamoottoria ja kaksi dieseliä. Downsizing on arkea myös Bemarilla, eikä mallimerkinnästä ole enää aikoihin pystynyt täysin päättelemään kuutiotilavuutta. Uuden korimallin myötä myös 530i muuttui kaksilitraiseksi nelariksi, tosin tehoa tuosta turbomoottorista kutitetaan komeat 252 hevosvoimaa. Pienten päästöjen ansiosta hintakin jää varsin kohtuulliseksi, sillä hintalapussa seisoo 59 153,75 euroa. Onneksi mallistossa on vielä edes yksi suora kutonen ja se löytyy 540:n keulalta. Joskus tuon mallimerkinnän keulalla hyrräsi vielä veekasi. Nykyään bensa-V8 löytyy M550i:n nokalta ja varmasti myös syksyllä saapuvata M5:sta.
Dieseleissä 530d on edelleen kutoskoneinen 265 hevosvoimallaan ja hintaa on 65 593,43 euroa.

Edullisimmillaan uuden vitossarjalaisen saa pihaansa 48 839,71 eurolla ja tuolloin on kyseessä manuaalivaihteinen BMW 520d. Me saimme koeajoon samalla 190-heppaisella dieselillä varustetun version, jossa oli lisäksi automaattivaihteet ja neliveto.
Touring saapuu maahamme vielä tänä vuonna ja moottorista riippuen siitä saa pulittaa reilut 4000 euroa sedania enemmän.

Mini-Seiska

Uusi 5-sarjalainen on kuin pienemmässä koossa oleva 7-sarja enemmän kuin isokokoinen 3-sarjalainen sekä ulkoisesti että sisäisesti.
Auto on ulkoisesti kasvanut vain muutamia senttejä, mutta ilmanvastuskerroin on saatu aivan uskomattoman alas ollen vain 0,22. Vielä muutama vuosi sitten 0,30 tuntui lähes mahdottomalta lukemalta. Alumiinisia ratkaisuja lisäämällä painoa on saatu tiputettu noin sata kiloa ja se kyllä tuntuu jo ajossa.
Kabiinissa vallitsee tyylikäs ja hillitty muotoilu, jossa olonsa tuntee kotoisaksi. Uudessa 5-sarjassa ei ole lähdetty liioittelemaan jättisuurilla näytöillä vaan ratin takana mittaristo on 12-tuumainen näyttö ja kojetaulussa on 10-tuumainen näyttö. Näyttöä voi ohjata myös eleohjauksella, mutta me tyydyimme iDriven pyörään. Vaikka kabiinin näkymä onkin perinteinen, niin käytettävyydeltään se hakkaa mennen tullen kaikki kilpailijansa. Olipa niissä miten suuri näyttö tahansa. Välillä tuntuu siltä, että autotehtaat keskittyvät kilpailemaan kenellä on suurin näyttö käytettävyyden kustannuksella. Poikkeuksiakin toki on. Tulee mieleen ihan suomalaiset tv-kanavat, kanavien ja ohjelmien määrät kasvavat, mutta laatu surkeaa.

Auto oli Sportline –varusteinen ja sen tekstit koristivat lokasuojia ja kynnyslistoja. Tuollaiset tekstit sopivat kyllä a-,b-, ja c-segmentin menopeleihin, mutta ei todellakaan tähän. Siitä miinus.

Hiljainen

5-sarjan BMW on aina ollut hiljainen auto, mutta tämä uutukainen on vielä edeltäjiäänkin äänettömämpi. Autosta saa vieläkin paremman, jos jättää nämä puhkeamattomat runflat-renkaat ja ottaa tilalle ihan perinteiset kumit. Alustan toiminta on kiitettävää, sillä BMW on jälleen onnistunut tekemään sekä äärettömän mukavan että jämäkän kokonaisuuden. Tämä on yksi ominaisuus, joka erottaa premium-mallin muista.
Aiempia malleja saattoi aavistuksen vaivata levottomuus moottoritiellä ja autoa piti ohjailla. Nyt tilanne on toinen, sillä uutukainen kulkee hyvin vakaasti suoraan. Ohjaus on todella tunnokas, mutta hitaissa vauhdissa ohjaus jää hivenen kaartamaan. Tietyllä tavalla ohjauksessa ollaan menty askel taaksempäin.

Auton keveyden aistii selkeästi ja tällä on ilo kurvailla mutkateitä. Jäiset ja polanteiset tiet eivät Bemaria hetkauta. Edelleen luokkansa yksi maukkaimmista ajaa.
Koeajon keskikulutus jäi kiitettävän alas, sillä menovettä kului vain 6.7 litraa ja se on täsmälleen sama lukema, jonka ajotietokone ilmoitti. Autolla oli ajettu vain 15 kilometriä, kun saimme koeajoon ja alkumetrejä vaivasi selkeä tahmeus. Kilometrien kasvaessa auto selkeästi vetristyi.
Uusi 5-sarja jatkaa siitä mihin edeltäjä F10 jäi. Auto on edelleen tyylikäs ja komea ilmestys, joka tulee nauttimaan segmentissään suurta suosiota.

BMW 520d xDrive Aut
Hinta: 54 881,08€
Koeajoauton hinta lisävarusteineen: 75 075,09€ (autovero 13 935,10€)
Iskutilavuus: 1995cm3
Teho: 190hv/4000 kierr/min
Vääntö: 400Nm/1750–2500 kierr/min
Paino: 1695kg
Tavaratila: 530 l
Pit.lev.kork.aks.väli: 4936mm, 1868mm, 1479mm, 2975mm
Kiihtyvyys 0-100km/h: 7.6s
Huippunopeus: 232km/h
Kulutus (valm.ilm): 4.5l
Päästöt: 119g/km
Koeajon kulutus:6.7l

Plussat
Alustan toiminta
Kuljettajan ajoasento
Voimalinja

Miinukset
Takatílat (varauksin)
Sportline tekstit

Jälkimaku
Erittäin hieno ajajan auto. Laatuvaikutelma on mennyt parempaan suuntaan. Mikäli pihassasi seisoo uudenkarhea F10 niin ihan pakottavaa tarvetta vaihtaa en näkisi. Nimittäin niin hieno tuote sekin on.

Teksti ja kuvat Mika Salomaa

Jaa tämä artikkeli

Muita saman merkkisiä koeajoja

Koeajovideo: 435-hevosvoimainen MG4 XPower – Mahtava häirikkö
Koeajossa BMW 550e – Kuinka paljon ladattava hybridi kuluttaa, kun ei lataa akkuja lainkaan?
Koeajo Mitsubishi Eclipse Cross PHEV 2.4 Black Edition 4WD- Aina nelivetoinen ja ladattava

Tietoa julkaisijasta

Mika

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *