Pizzat Jorvin sairaalassa

Koska mies perinteisesti pelkää sairaaloita ja lääkäreitä, niin tosimies on sellainen, joka uskaltautuu Jorvin sairaalan kanttiiniin pizzalle.

Olen aina liputtanut julkisen terveydenhuollon puolesta. Olen käyttänyt niitä aina, vaikka varaa olisi yksityisiinkin. Muistan, kun jalkapöytä murtui parista kohdasta 2000-luvun alkupuolella, kun perheen kanssa remontoitiin vanhaa rintamamiestaloa.

Olin silloin palkkahommissa suhteellisen trendikkäässä firmassa Helsingin Punavuoressa. Tai en minä nyt trendikkyydestä tiedä, mutta ainakin siellä vähänkin päällikköasemiin päässeet lipittivät punaviiniä ja jotkut golfasivatkin. Ja tietenkin firman työterveyshuolto oli yksityisessä sairaalassa tai lääkäriyrityksessä, en tarkkaan muista, mutta ainakin se sijaitsi Ullanlinnan arvokortteleissa.

No minä jotenkin en osannut edes ajatella, että voisin onnettomuuden tultua mennä hoidattamaan klabbia yksityiselle, vaan leikkaukset ja jälkikontrollit tehtiin julkista sairaanhoitoa hyödyntäen. Siellä minä kipsin kanssa jossakin jälkitarkastuksessa odotin tuntitolkulla lääkärin pakeille päästäkseni, ja sitä eräs ahkerasti firman yksityistä työterveyshuoltoa hyödyntänyt työtoveri ihmettelikin.

Vuoroa odotellessa kerran eräs laitapuolen kulkija, joka oli niinikään jonottamassa omaa asiaansa, nappasi kyynärsauvani ja tupakan ja viinan kähistämällä äänellä teki golf-lyöntejä jäljittäviä heilautuksia. Juttelin miehen kanssa mukavia ja senkin sitten kestin.

Ei pukumiehiä

Sain kuitenkin mielestäni ja lopputuloksenkin perusteella hyvää hoitoa, jota kannattaa verovaroin kustantaa.

Sen jälkeen ei ole sairaalassa tarvinnut käydä sen koommin kuin viime kesänä, kun poika teloi jalkansa mopolla. Mutta pizzaakaan en sillä kerralla syönyt.

Päätoimittaja sen sijaan oli mukulaansa maailmaan saattaessaan syönyt Jorvin sairaalassa pizzaa. Ja vieläpä sitä kehui.

Sinne siis. Joulukuisena perjantai-iltapäivänä Jorvin sairaalan kanttiini ei varmasti ole trendikäs valinta metroseksuaaleille ja trendisettereille. Mutta omasta mielestäni siellä oli karun kodikasta. Viereisissä pöydissä tilausta odotellessa istuskeli kaikenlaista väkeä, lävistyshuulisesta punkkaritytöstä eläkeläisvaariin. Pukumiehiä siellä ei kyllä näkynyt.

Ei turhia ”alla polloja”

Iäkkäämpi rouva tiskin takana ei nyt ollut palvelualttiudeltaan mikään lirkuttelija, mutta hoiti hommansa asiallisesti. Vaikea sitä olisikin naama väärällään virnistellä sairaalaoloissa, varmaan hänkin nähnyt kaikenlaista.

Pizzoillakaan ei ollut mitään erityisiä nimiä, sellaisia kuin ”Frutti di Mare” tai ”Alla pollo”. Se oli vain pizza, jossa li täytteenä kinkkua, sipulia, metvurstia ja juustoa. Mutta ei se päätoimittaja turhaan kehunut. Pohja oli sopivan rapea, ei kuitenkaan kuiva. Mutta ei myöskään sellainen lässähtänyt taikina kuin aika usein noissa lähiöpizzerioissa tapaa olla. Voisi sanoa, että 6,60 euron hintaan sitä voi vain suositella.

Jorvin sairaalan kanttiini
Ruoan riittävyys: XXX
Palvelu: XXX
Ruoan äijämäisyys: XXXX
Paikan äijämäisyys: XXXXX
yhteensä 15p

Teksti Urmas Hurmalainen
Kuvat Mika Salomaa