Paskamainen rengassekoilu
Hurmalainen vaihtoi viimeksi itse autoonsa renkaat marraskuussa 2006 lumimyräkän yllättäessä. Renkaanvaihtosekoilu läheisessä autokorjaamossa saa miettimään paluuta tunkin varteen.
(kuvassa oleva rengasmerkki ei liity mitenkään juttuun)
Vanhan Mersun renkaiden vaihtaminen lumimyräkän iskiessä syksyllä 2006 oli sellainen show, että sen jälkeen olen vaihdattanut aina renkaani läheisessä autokorjaamossa.
Tilat ovat samat, mutta yrittäjät hallissa vaihtuneet. Homma on ollut vaivatonta, kun asun omakotitalossa siinä melkein korjaamon vieressä: ei muuta kuin kahdesti vuodessa varastosta korjaamon logolla varustettuihin muovipusseihin sullotut renkaat konttiin ja huoltamolle.
Ja renkaanvaihdon jälkeen taas homma toisin päin: mukaan tavaratilaan sullotut renkaat kontista äkkiä varastoon ja sillä sipuli.
Sillä tavalla se homma hoitui viime keväänäkin, vaivattomasti.
”Täällä on väärä vanne”
Vaan tänä syksynä, kun sitten menin taas samaan huoltamoon vaihdattamaan renkaat, homma meni todella ikäväksi. Kaveri soitti kyseiseltä huoltamolta ja kertoi, että yksi takakonttiin laittamistani renkaista oli väärävannetta myöten: vanne oli kuulemma ihan vieraasta autosta.
Ensin olin rauhallinen ja entisen pääministerin Anneli Jäätteenmäen sanoin ”puhuin niin totta kuin osasin”. Se on ihan ymmärrettävää, että autokorjaamossa ei minua tunneta ihmisenä samalla tavalla kuin tuntevat omat kaverit, perhe ja sukulaiset. Loogisessa ajattelussa on kyllä häikkää ajoittain, mutta rehellisyyden puutteesta meikäläistä ei voi syyttää.
Eli kun kerroin rehellisesti, että vika ei voinut olla lähtöisin minusta, tuntui korjaamon kaveri olevan toista mieltä. Oli kuulemma mahdollista, että olin epähuomiossa ottanut itse väärän renkaan vanteineen mukaan. Kun kiistin tämän jyrkästi ja kerroin, että meidän perheen kahdesta autosta vaimon auton renkaita säilytetään erikseen rengashotellissa ja että omassa varastossamme on vain minun autoni renkaat, kaveri lupasi selvittää asian huoltamon päässä.
Paristoja pulttipussissa
Sain sitten soiton iltapäivästä ja huoltamon kaveri ilmoitti soittaneensa läpi kaikki keväällä samana päivänä minun kanssani heillä renkaansa vaihdattaneet asiakkaat: yhdellekään heille ei ollut tullut väärää rengasta. Oman kertomukseni paikkansapitävyyttä hän tuntui epäilevän myös siksi, että olin pistänyt mukaan vain kolme talvipyörien pölykapselia.
Lisäksi aamulla kiireessä olin löytänyt tavaratilasta suljetun muovipussin, jonka uskoin sisältäneen talvipyörien pultit. Pistin pussin renkaiden päälle ja ilmoitin asiakaspalveluun autoa jättäessäni, että pultit ovat sitten tuossa muovipussissa.
No, nyt menee jo vitsin puolelle, mutta siinä pussissa olikin vanhoja paristoja. Oikeat pultit kyllä löytyivät sitten tavaratilan kannen alta.
Kolme pölykapselia selittyi sillä, että viime keväänä yksi niistä irtosi autonpesukadulla ja huomasin asian vasta jälkeenpäin.
Epäily vain kasvoi…
Huoltamon kaveri epäilykset puolustautumistani kohtaan kasvoivat pulttipussisekoilun ja kolmen pölykapselin rinnalla myös siksi, kun menin väittämään, että olin ostanut kaksi talvirenkaistani heiltä. Se oli kuulemma mahdotonta, kun he eivät edes kyseistä rengasmerkkiä edustaneet. Olin ihan paskat housuissa, koska olen asioinut kyseisellä huoltamolla useita vuosia.
No, onneksi muistin, että ne renkaat oli ostettu kyseisestä paikasta, mutta silloin siinä toimi toinen yrittäjä ja eri korjaamoketjun tunnuksen alla.
Miksi sitten en ollut uusinut kaikkia renkaita samalla kerralla? No siksi, että olin silloin vakaasti miettimässä auton vaihtoa, enkä siis halunnut investoida enää täyteen rengaskertaan. Auto on jäänyt vaihtamatta, joten olisi ollut selkeintä vaihtaa koko sarja kerralla silloin.
Loppu hyvin ja huono fiilis
Lopputulos oli kannaltani hyvä. Huoltamo kustansi kaksi uutta rengasta, että edessä olisi tasalaatuinen rengaspari, ja väärän vanteen tilalle he hankkivat oikean vanteen.
Huoltamo toimi siis lopulta esimerkillisesti, ja jotenkin ymmärränkin, jos heille jäi kytemään epäilys rehellisyydestäni. Vain minä itse ja minut hyvin tuntevat tietävät, että tässä rengasasiassa olin oikeasti ollut rehellinen.
Olin samalla teettänyt autooni muitakin huoltotoimenpiteitä ja kun sain laskun, siihen oli listattu kaikki renkaanvaihtoon liittyvät sekoilut siinä sävyssä, että huoltamo oli kustantanut alle oikean vanteen ja kaksi uutta rengasta hyvän hyvyyttään, vaikka heillä oli täysi näyttö asiakkaan epärehellisyydestä.
Paskanmaku siitä kaikesta kyllä jäi. Niin esimerkillisesti ja edullisesti kuin huoltamo kannaltani asian ratkaisikin.
Annan siis vakaasti neuvon muille, jotka käyttävät ammattilaisten renkaanvaihtopalveluja, mutta säilyttävät pyöriä omissa varastoissaan ja talleissaan: katsokaa aina heti kättelyssä, mitä takakonttiin mukaan saatte. Puoli vuotta myöhemmin omaa osattomuuttaan on paljon vaikeampi todistaa tällaisissa tapauksissa, joissa on vain sana sanaa vastaan. Kaikki tapaukset eivät pääty yhtä onnellisesti kuin omani.
Teksti Urmas Hurmalainen








Vastaa