Kaasujalka

Ruostekorjauksissa ei kannata viivytellä

Julkaissut:

|

26.9.2025

|

Kirjoitettu kategoriaan:

Ruostekorjauksissa ei kannata viivytellä

Tässä on kuskin puoleinen ruostevaurio

Autojen peltikorjauksiin ja maalauksiin erikoistuneella helsinkiläisellä Autokorjaamo Kanervalla on viimeisen vuoden aikana riittänyt ruostekorjauksia enemmän kuin aikoihin. Työnjohtaja Nea Kanerva painottaakin ruostekorjausten tärkeyttä riittävän ajoissa.

Suomen alavireinen taloustilanne heijastuu myös autojen keski-ikään. Uusien autojen pienten rekisteröintimäärien ja autokannan hidastuneen poistuman takia henkilöautokannan keski-ikä nousi viime vuonna lähes 14 vuotiaan, vuonna 2023 autojen keski-ikä oli vielä 13,2 vuotta.

Ruoste on auton elinkaarta eniten lyhentävistä heikkouksista.
–Lähtökohtaiseesti sanoisin, että jos autoa aikoo pitää pitkään, ruostevaurioihin kannattaa tarttua mahdollisimman ajoissa. Mitä pidemmälle ruoste leviää, sitä isompitöistä ja kalliimpaa niiden korjaaminen on, Nea Kanerva neuvoo.

Piilossa helmamuovien alla

Tämän päivän autoissa ruoste pesii erityisen salakavalasti helmamuovien kätköissä.

Kuva, kun ruosteiset kohdat leikattu pois

–Paljaalla silmällähän näitä helmamuovien sisälle kätkeytyviä ruostekohtia ei näe, Kanerva painottaa.

Kanerva muistuttaa, että ennen pitkää auto kuin auto ruostuu jostain kohtaa, mutta ruosteen etenemistä voi hidastaa säännöllisellä pesemisellä.
–Yleensä viimeistään 10 vuotta vanhaan autoon voi joutua tekemään jo jotain paikkausta. En usko, että Suomen vaihtelevissa säissä säännöllisellä pesullakaan ruostetta pystyy täysin estämään, Kanerva sanoo.

Kanerva ei suostu antamaan kustannusarviota autoa näkemättä.
–Asiakas voi helposti ajatella, että kahden euron kokoinen reikä on paikattavissa pienellä pensselin ”täppäyksellä”. Todellisuudessa tuo kahden euron reiän paikkaamiseksi meidän pitää vaihtaa sinne jopa 30 senttimetrin verran tervettä peltiä. Ja ennen kuin me lähdemme tuota reikää paikkaamaan ja etsimään tervettä peltiä, reikä pitää putsata ja kun reikä on paikattu, paikkauskohdan päälle pitää ennen lopullista maalausta vetää pohjamaali. Kun asiakas neuvoo vain ”täppäämään” pensselillä ruostekohtaan, neuvon häntä tekemään sen ihan itse. Me teemme työn kunnolla, taikka sitten emme tee sitä ollenkaan, Kanerva sanoo.

Toivotonkin tapaus korjattiin

Kanervan mukaan harvoin ruostekorjaukseen tuodaan toivottomia tapauksia, mutta yhden sellaisen hän muistaa viiden vuoden takaa.

Kuva korjauksen jälkeen

–Meille tuotiin ruostekorjattavaksi ikivanha Mazda, jota peltisepätkin pitivät täysin mahdottomana projektina: korjauskustannukset ylittivät reippaasti auton senhetkisen arvon. Omistaja kuitenkin piti päänsä ja oli valmis maksamaan korjauskustannuksen, joka lopulta nousi jopa 3500 euroon. Siihen Mazdaan tehtiin kaikki mahdollinen, iskunvaimentimien yläpäätkin jouduttiin rakentamaan uusiksi. Yleisimmin ruostekorjauksen hinta on noin 500 euroa, mutta ainahan kustannus on tapauskohtainen, Kanerva sanoo.

Vanha Saab uuteen iskuun

Myös Kaasujalan päätoimittajan Mika Salomaan Saab 9-5 -farmarin vuosimallia 2003 ruostekohdat korjattiin keväällä Autokorjaamo Kanervan hallissa. Uutta peltiä hitsattiin takalokasuojiin ja helmoihin.
–Helman ja takalokasuojan kaaren välisen kulman ruostuminen on näiden Saabin 9-5 -mallien helmasynti. Se on niin yleinen ongelmakohta, että tämän ruostekohdan korjaamiseen saa Ruotsista tilattuja valmiita korjauspalojakin. Sellaiset tilasin auton molemmille puolille Ruotsista itsekin, joten peltisepän ei tarvinnut vääntää niitä erikseen suorasta pellistä. Peltiseppä leikkasi ruostekohdat pois ja laittoi uudet korjauspalat tilalle. Kulmapalat maksoivat parisataa euroa. Totta kai siihen päälle tulivat sitten kittaus ja maalaus, jotka omalta osaltaan nostivat kustannuksia.

Ikääntyneiden Saab 9-5 -mallien yleisiä ruostekohtia ovat myös ovien alareunat ja takaluukun sisäpuoli.
–Omassa autossani nämä paikat ovat kuitenkin säilyneet ehjinä.

 

Teksti Timo Kiiski
Kuvat Mika Salomaa

 

Jaa tämä artikkeli

Muita saman merkkisiä koeajoja

Proautolasi -ketju laajensi toimintaansa Helsinkiin
Jarruremontti alkuperäisosilla vai tarvikeosilla? Hintahaitari 1300 – 2500 euroa!
Autonavaimet.fi tekee uudet autonavaimet tunnissa

Tietoa julkaisijasta

Mika

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *