Motonet saavutti 50 tavaratalon merkkipaalun – kansainvälinen kasvu kiihtyy

Suomalainen vähittäiskauppaketju Motonet on saavuttanut tärkeän merkkipaalun: Ruotsin Gävlessä avattiin ketjun 50. tavaratalo torstaina 25. syyskuuta. Ruotsi nähdään tulevaisuudessa ketjun suurimpana kasvumarkkinana.
Motonetin kansainvälistyminen alkoi Ruotsissa syksyllä 2023. Gävlen avajaiset ovat kuluvan vuoden viidennet Ruotsissa, ja ensi vuonna kasvu jatkuu uusilla paikkakunnilla. Tulevat talousnäkymät ovat Ruotsissa selvästi tätä vuotta positiivisemmat ja pitkällä aikavälillä mahdollisuuksia kasvuun riittää.
– 50 tavarataloa on hieno etappi 60-vuotiaalle suomalaiselle perheyritykselle. Kansainvälistymisessä olemme kuitenkin vasta alussa. Kuluneen vuoden aikana on vahvistunut käsitys siitä, että ruotsalaiset asiakkaat ovat ottaneet perinteisen suomalaisen Motonet-konseptin omakseen, vaikka kilpailu markkinalla on kovaa, kertoo Motonetin emoyhtiö Broman Groupin toimitusjohtaja Toni Stigzelius.
Suomi, Viro ja Ruotsi rinnakkain
Motonet-ketjulla on nyt 42 tavarataloa Suomessa, yksi Virossa ja seitsemän Ruotsissa. Kasvun pääpaino on Ruotsissa, mutta Suomi ja Viro kulkevat rinnalla.
Ruotsin avausten lisäksi tänä vuonna avautui Suomessa uusi Motonet-tavaratalo Tampereen Linnainmaalle.
Viron puolelta on jo pitkään kartoitettu toista kauppapaikkaa ja markkinan kehitystä seurataan aktiivisesti.
– Tämän hetken tilanne on Virossa haasteellinen, mutta kun käänne aikanaan tulee, uskomme sen olevan nopea, kuvaa Stigzelius.
Seitsemän tavarataloa Ruotsissa
Motonetilla on Ruotsissa vauhti päällä: keväällä avattiin tavaratalot Linköpingissä, Jönköpingissä ja Västeråsissa, elokuun lopussa Uumajassa ja nyt syyskuussa Gävlessä.
– Seitsemän tavarataloa verrattuna vuoden takaiseen kahteen kasvattavat myyntiämme isoin harppauksin. Myyntipinta-ala on kasvanut vuodessa yli 21 000 neliömetrillä ja työpaikkoja on syntynyt parisensataa, kertaa Stigzelius.
Gävlen tavarataloon odotetaan avajaisviikonloppuna paljon väkeä. Avajaisaamuna asiakkaiden jono kiemurteli pitkänä, ja 500 ensimmäistä asiakasta sai näissäkin avajaisissa mukaansa ämpärin, joka sisälsi autonhoitotuotteita. Tämä suomalaisille tuttu tapa on saanut suosiota myös Ruotsissa.







Vastaa