Uusi Volvo ES90 hinta alkaen 76 350 euroa – Toimintasäde jopa 700 km
Uusi Volvo ES90 on nyt tilattavissa ja sen alkaen hinta on 76 350 euroa. Ensimmäiset autot saapuvat Suomeen loppuvuodesta.
Volvo ES90 on suunniteltu kehittymään ajan kuluessa, ja se saa voimansa uuden sukupolven keskustietokoneista, jotka ovat kahdeksan kertaa tehokkaampia kuin edellisen sukupolven laitteisto. Se on ensimmäinen Volvo 800 voltin tekniikalla, jonka ansiosta toimintamatka on pidempi ja lataaminen nopeampaa kuin yhdessäkään sähköisessä Volvossa aikaisemmin.
Volvo ES90 on nyt tilattavissa. Malli on uusin tulokas Volvojen tasapainoisessa tuotevalikoimassa. Se on kuudes täyssähköinen malli EX90:n, EM90:n, EX40:n, EC40:n ja EX30:n jälkeen Volvon jatkaessa matkaansa kohti täyttä sähköistymistä
Tavaratila on kooltaan jopa 495 litraa. Kolme takaistuinta voi taittaa erikseen alas, jolloin tavaratila kasvaa 733 litraan. Edessä olevassa 49 litran tavaratilassa voi säilyttää esimerkiksi latauskaapeleita.
Sisätiloissa painopiste on mukavuudessa, aidoissa materiaaleissa ja tarkoituksenmukaisessa muotoilussa Volvon skandinaavisen identiteetin ja muotoiluperiaatteiden mukaisesti. ES90:n pitkä 3,1 metrin akseliväli tarjoaa runsaasti jalkatilaa takaistuimen matkustajille, ja autossa viihtyvät niin lapset kuin aikuisetkin. Kuusi matkustamon valoteemaa luovat tunnelmaa, ja monet eri verhoiluvaihtoehdot auttavat tekemään ES90:stä yksilöllisemmän.
ES90 sisältää myös panoraamakaton, joka tarjoaa jopa 99,9-prosenttista UV-suojaa. Jos valitset sähkökromisen version, lasin läpinäkyvyyttä voi säätää. Jos matkustat kuumana kesäpäivänä ja haluat rajoittaa auringon häikäisyä ja lisätä yksityisyyttä, voit tehdä niin yhdellä napin painalluksella.
Neljän vyöhykkeen ilmastointijärjestelmä sisältää kehittyneen ilmanpuhdistimen, joka on sertifioitu astma- ja allergiaystävälliseksi. Se voi pysäyttää jopa 95 prosenttia PM 2.5 -hiukkasista ja poistaa jopa 99,9 prosenttia ruoho-, puu- ja siitepölyallergeeneistä.
Tarjolla on kaksi eri tasoa, joiden huippuna on Bowers & Wilkinsin audiojärjestelmä 25 erillisellä kaiuttimella, jotka on sijoitettu eri puolille matkustamoa esimerkiksi pääntukiin ja kattoon. Järjestelmä sisältää myös Dolby Atmos® -tekniikan, joka tuottaa mukaansatempaavan kuuntelukokemuksen, sekä erikoistilan, joka toistaa Lontoon legendaariselle Abbey Road Studiosille ominaista ääntä.
ES90 on varustettu uuden sukupolven Google-pohjaisella tieto- ja viihdejärjestelmällä, joka sisältää monia palveluja, kuten Google Maps ja Google Assistant, sekä Google Play -sovelluksia. 5G-yhteensopiva saumaton ja reaktiivinen järjestelmä perustuu Qualcomm Technologiesin Snapdragon® Cockpit -alustaan, joka tarjoaa kaiken ajamisen kannalta tärkeän tiedon 9 tuuman kuljettajan näytön ja tuulilasinäytön kautta.
14,5 tuuman keskinäyttö puolestaan tarjoaa käyttöön navigointi-, viihde-, ilmastointi- ja puhelintoiminnot ja paljon muuta. Ahtaissa pysäköintitiloissa auttaa uusi 360 asteen kameran tukema 3D-näkymä.
ES90 on valmistettu Volvon SPA2-arkkitehtuurille, ja se perustuu EX90:n tapaan Volvo Carsin Superset-teknologiapaketille. Paketti koostuu yhdestä laitteisto- ja ohjelmistomoduulien joukosta, joka tukee kaikkia Volvon tulevia sähköautoja. Sen ansiosta auton yleistä suorituskykyä ja turvallisuusteknologiaa voidaan parantaa auton elinkaaren aikana, ja muutokset voidaan ottaa nopeasti käyttöön langattomilla päivityksillä kaikissa Supersetiin perustuvissa malleissa.
Toimintasäde jopa yli 700km
ES90 edustaa myös uusimpia sähköjärjestelmiä ja akkutekniikkaa. Uusi 800 voltin tekniikka esiintyy ensimmäisen kerran ES90:ssä. Se nopeuttaa lataamista, parantaa suorituskykyä ja lisää tehokkuutta. Tuloksena on syntynyt auto, joka menee pidemmälle ja lataa nopeammin kuin yksikään sähköinen Volvo ennen. ES90 voi lisätä 300 kilometriä toimintamatkaa jo 10 minuutissa 350 kW:n pikalatausasemilla ja tarjoaa jopa 700 kilometrin toimintamatkan WLTP-testijakson mukaisesti.
Volvo ES90 sisältää vahvan turvakehikon, huippuluokan turvavyö- ja turvatyynyjärjestelmät sekä optimoidut törmäysvoimia ohjaavat vyöhykkeet. Aktiiviset turvallisuusjärjestelmät perustuvat kehittyneeseen anturiryhmään, joka sisältää yhden lidarin, viisi tutkaa, seitsemän kameraa ja kaksitoista ultraäänianturia.
Anturiryhmä tarjoaa ihmisen ominaisuudet ylittävää näkökykyä ja auttaa välttämään onnettomuuksia ja vaaratilanteita tien päällä. ES90:ssä on myös vakiona edistyksellinen kuljettajan havainnointijärjestelmä, joka tunnistaa, jos kuljettajan keskittymiskyky herpaantuu, ja tarjoaa tarvittaessa tukea.
Safe Space Technology tukee paitsi ajamisen aikana myös pysäköitäessä. ES90:n ovien avaushälytys suojelee ohikulkevia pyöräilijöitä ja jalankulkijoita, kun auton ovet avataan. Kun olet poistumassa autosta, Volvo ES90 havaitsee autossa olevat matkustajat, jotta kukaan ei jää vahingossa jälkeen. Auto voi tunnistaa alle millimetrin liikkeet, kuten vauvan pehmeän hengityksen.










Vastaa