UNOHTUMATTOMAT HUOLTOASEMAT
Hurmalaisen kasvussa ehjäksi ihmiseksi on huoltoasemilla ollut tärkeä rooli.
Ihan ensimmäiseksi on pakko muistella lämmöllä kotikylän Shelliä, jossa isoveljet kävivät kesätöissä ja jonka liepeillä tuli notkuttua pikkupoikana. Paikkakuntaa en viitsi mainita, ettei tulisi jälkipyyhkeitä velimiehelle, joka lunasti sieltä perikunnan kesämökin ja asioi tällä ’’huoltsikalla’’ tänäkin päivänä. Sitä Shelliä pyöritti melko persoonallinen pariskunta, kutsukaamme heitä tekaistusti vaikka Raunoksi ja Liisaksi. Nimet ovat siis tekaistuja! Rauno ja Liisa edustivat tällaisten tavallisten kotien kasvateille amerikkalaista unelmaa: yrittäjäpariskunta oli aloittanut 60-luvulla tyhjästä, mutta 70-luvun alkuvuosina vaurautta oli kertynyt niin paljon, että perheen autoksi hankittiin iso Datsun kromatuilla pölykapseleilla ja 3 tyttärensä kanssa perhe kävi Kanariallakin ainakin kerran vuodessa.
Tämä Liisa se oli ruskettuneena lomilta palatessaan varsinainen näky, siihen maailmanaikaan kalapuikkoviiksimiehet saivat rauhassa vihellellä upeiden naisten perään, eivätkä feministit perään kiljuneet. Liisasta tietysti kerrottiin hurjia juttuja, kuinka kesätyöhön tulleista bensapojista aina komeimmat pääsivät kokeneen yrittäjärouvan lemmenoppiin takahuoneessa. Vahvemmin todistamatta tietysti jäivät nuokin tarinat.
’’Et sä mitään diodeja tartte!’’
Hellyttävää on muistella, että pienessä pitäjässä monopoli mahdollisti yrittäjäpariskunnalta aika itsevaltaisenkin käytöksen asiakkaita kohtaan. Olimme nimittäin kaverin kanssa salaa selailemassa hyllyjen välissä pornolehtiä, kun paikallinen pankinjohtaja uudella Volvollaan tuli kysymään Raimon huoltoasemalta diodeja. Ilmeisesti Rauno-parka ei oikein edes tiennyt, mikä se sellainen diodi oli, kun vastaus oli kerrassaan tyrmäävä: – Mitä helvetin diodeja?! Ei meillä mitään diodeja oo, etkä sä niitä tartte! Me muualta ettimään diodis! Toisaalta, osasi se Raimo olla hövelikin. Kerran kaverini mopon tankin täytettyään antoi hänelle muistaakseni 15 silloista Suomen markkaa, johon Rami mörähti, että ’’antaa olla tasaraha’’. Eli sillä ei ollut merkitystä, oliko summa ala- vai yläkanttiin. Myöhemmin sitten asemapaikan Raimolle ja Liisalle vuokranneen ja sen kylkeen ravintolan rakentaneen yrittäjäperheen poika tuli aikuiseksi ja otti huoltamonkin hoitaakseen. Raimo ja Liisa hävisivät pitäjästä, ja elämä kai muuttui aikamoiseksi kitkutteluksi, kun erään hyväntekeväisyysyhdistyksen sihteerinä toiminut Liisa lopulta oli jäänyt kiinni kyseisen yhdistyksen kassan pöllimisestä.
Kotipornoa ’’Tebikan’’ kellarissa
Naapuripitäjässä toimi hurjamaineinen Teboil. Kerrottiin, että siellä huoltoaseman hoitaja tai yrittäjä olisi videotekniikan tultua Suomeen tehtaillut kotipornoa omiin tarpeisiin huoltoasemakahvionsa kellarin saunatiloissa. Legendan mukaan yrittäjä tilasi Helsingistä naisia ja olisi itse toisella jalallaan hoitanut kameramiehen hommia samanaikaisesti kun teki vastanäyttelijänsä kanssa sitä maailman kauneinta asiaa, jota kaksi ihmistä voi toisilleen tehdä. Kylillä kiersi sitkeä huhu, että touhu olisi päättynyt, kun rakkauden alttarina palvellut sänky olisi syttynyt palamaan tehokkaana apuvalaisimen rojahdettua tiimellyksessä päiväpeitteelle. Menneillä vuosikymmenillä yksityisyrittäjien huoltoasemilla oli sielu ihan toisella tavalla kuin tämän päivän ketjuasemilla. Kun eräänkin helsinkiläisen huoltoaseman yrittäjäperheen naimisissa oleva poika pisti paksuksi niinikään naimisiin menneen tyttölapsen, tieto siitä levisi kulovalkean tavoin. Senkin kanta-asiakasjengi tiesi välittömästi, kun muija pisti tämän yrittäjäpojan ulkoruokintaan asian johdosta. Tänä päivänä yrittäjä ei enää ole yrittäjä, vaan elelee toimettomana lehtolapsensa ja tämän äidin luona, ja on oikeasti evp, eli elää vaimonsa palkalla.
Laukaan suuri suru
Pääkaupunkiseudulle muuttaneelle Hurmalaiselle Eläintarhan Union oli jännittävä paikka. Nimittäin legendojen mukaan hämärämiehet järjestivät neuvottelunsa mieluusti juuri siellä. Tähän on tietysti yksi luonnollinen selitys se, että kun moderni Eläintarhan Union –huoltamo valmistui vuonna 1986, se oli City-asema, joka oli avoinna ympäri vuorokauden. Mutta vaikka varsinaisten huoltoasemien määrä onkin vähentynyt, niin edelleen jotkut niistä jatkavat sitkeästi elämäänsä. Pakilan Teboililla ainakin vielä vuosi pari sitten saattoi lounasaikaan bongata kirjailija Kari Hotakaisen. Tästä päivästä en tiedä, kun aikaa edellisestä käynnistä on kulunut jo tovi. Sisä-Suomesta kotoisin olevan Hurmalaisen suru oli ylimmillään, kun viimeinen Esso-huoltoasema muuttui St1 –ketjun huoltamoksi Laukaassa viime kesänä. Laukaan Essolla oli sentään legendaarinen maine rallisankari Juha Kankkusen ansiosta. Kankkusella kun oli tapana järjestää siellä tiedotustilaisuuksiakin.








Vastaa