Tekno-Rengas on kitkarengaspioneeri
Espoolaisen Tekno-Rengas Oy:n Juha Vesikko on pioneeri paitsi Rengasmarket-ketjun yrittäjänä, myös kitkarengaskauppiaana.
Vesikko kertoo työntäneensä kitkarenkaat oman autonsa alle ensimmäistä kertaa jo 25 vuotta sitten.
Minä sen enempää kuin kukaan nastoista kitkoihin vaihtanut asiakkaanikaan ei ole palannut takaisin nastarenkaaseen. Nastarengas on vain peilikirkkaalla jäällä kitkaa parempi, mutta niin lumessa kuin loskassakin kitkarenkaan pito on parempi kuin nastarenkaan. Mielestäni pääteillä ei tarvita nastarenkaita, hiekkatiet ja pikkutiet ovat eri asia, Vesikko sanoo.
Tekno-Renkaan asiakkaista peräti 60 % ajaakin talvet kitkarenkailla.
– Tästä on sekin hyöty, että pystymme pidentämään sesonkia niin syksyisin kuin keväisinkin, Vesikko sanoo.
Hyvä isäntä
Yhtä uskollinen kuin kitkarenkaalle Vesikko on myös Rengasmarket-ketjun päämiehelle, rengasvalmistaja Continentalille.
–Continentalin kanssa on ollut mahtava yhteistoiminta, olemme saaneet tukea niin koulutukseen kuin markkinointiinkin. Kolme asentajaamme on käynyt Continentalin oman rengasakatemian ja suorittanut tutkintonsa Continentalin pääkonttorilla Saksassa. Unohtamatta tietysti Continentalin huippuluokan renkaita., Continental ei kuitenkaan sido käsiämme, meillä myydään myös muita laadukkaita rengasbrändejä: mm. Nokiaa. Micheliniä Good Yearia. Halpamerkkejä ei enää valmista juuri kukaan, eikä niitä meiltä juuri edes kysellä, Vesikko sanoo.
Rengasmarket -liike Tekno-Rengas on vahvasti myös suomalainen perheyritys: se työllistää yrittäjä Vesikon itsensä lisäksi myös hänen vaimonsa, poikansa, miniänsä, tyttärensä ja vävynsä sekä kolme ulkopuolista alan koulutettua osaajaa.
–Kotimaisuutta arvostavat myös asiakkaamme. Kun korona hiljensi Suomen, itsekin ensin mietin tulevaisuutta pelolla. Kävi kuitenkin päinvastoin. Moni asiakas sanoi tukevansa mieluummin paikallista kotimaista yrittäjää sen sijaan, että lähettäisi rahaa ulkomaille. Koronan alettua meidän myyntimme on ollut jokainen kuukausi parempi kuin edellisenä vuonna vastaavaan aikaan, Vesikko sanoo.
Bisnes ydinosaamisessa
Yksi syy asiakasuskollisuuteen saattaa Vesikon mukaan olla sekin, että Tekno-Rengas on pysynyt ydinosaamisessaan, eli renkaiden myynnissä, niiden asentamisessa, rengashotellitoiminnassa.
–Ammattitaidosta kertovat myös huippuluokan kalliit laitteet, mm. huippuluokan nelipistesuuntauslaite. Kun asiakas ostaa uudet renkaat, huomaamme, että vanhat ovat kuluneet toispuoleisesti: kun renkaat kuluvat nopeasti, se tulee asiakkaalle kalliiksi, Teemme kulmien säädöt heti perään tai asiakas varaa meiltä ajan lähipäiville oman kalenterinsa mukaan. Meillä on myös huippuluokan Roadforce renkaiden tasapainotuskone. Jos asiakkaalla on renkaiden kanssa ongelmia, se mittaa renkaan sekä vanteen voimavaihtelut. Ja jos asiaa ei saada korjattua, kone antaa paperisen todistuksen ja asiakas voi pyytää uudet renkaat myyjältä tai valmistajalta. Tämä koskee eurooppalaisia renkaita, Vesikko sanoo.
Uhkaavaan rengaspulaan Vesikko kertoo varautuneensa hyvissä ajoin. Asiakkaan kannattaa kuitenkin olla liikkeellä hyvissä ajoin.
–Varsinkin kun meiltä saa myös rahoituksen erittäin kätevästi. Vaikka ostat renkaat nyt Rengasmarket Tilille, niin maksun voi hoitaa vasta helmikuussa ilman mitään lisämaksuja ja korkoja. Ja maksun voi jakaa myös useammalle kuukaudelle, jolloin joka laskussa on pieni ja nimellinen käsittelymaksu pieninen korkoineen. Tiliä voi hakea lähettämällä Hae tiliä lähettämällä viestin RENGASMARKET numeroon 18 311. Kampanja-aika jatkuu aina 31. joulukuuta 2022 asti. Turvallinen talvirengas ei saa jäädä rahasta kiinni: se on pikemminkin halpa henkivakuutus.
Teksti Timo Kiiski
Kuvat Mika Salomaa
Vastaa