Hanki uudet talvirenkaat ennen ensilumia
Bulkkitavaraa toistaiseksi riittää, mutta isoista erikoiskokojen renkaista uusiin sähköautoihin voi tulla pulaa. Uhkaavan rengaspulan takia uudet renkaat kannattaa hankkia autoon ennen ensilumia, varoittaa yrittäjä Jommi Saarinen raisiolaisesta Rengas-Center Rengastek -liikkeestä.
Saarisen mukaan erikoiskoon renkaista voi tulla pulaa jo senkin takia, että niille on ylipäätään melko vähän valmistajia.
–Varsinkin nastarengaspuolella näitä valmistajia voi olla vain 1-2. Ja jos niilläkin on tuotannot olleet Venäjälle, niin eteen voi tulla saantivaikeuksia, Saarinen sanoo.
Jo 40 vuotta rengasalalla toiminut Saarinen myöntää, että koskaan aikaisemmin ei ole myyty jo kesällä yhtä paljon talvirenkaita valmiiksi kuin tänä vuonna.
–Asiakkaat ovat olleet hereillä jo keväästä lähtien. Olen nähnyt lamat ja nousut, mutta tällaista tilannetta ei ole ennen ollut, hän sanoo.
Kun pulaa on uusista autoistakin ja niihin tulee jatkuvalla syötöllä uusia rengaskokoja, pula ulottuu myös renkaisiin.
–Kun uusia autoja voi Euroopassa joutua odottamaan 1-1,5 vuotta, se heijastuu myös rengasmarkkinoille, hän sanoo.
Varsinkin nastarengasta on tehty eniten Venäjällä, sen sijaan kitkarenkaita moni valmistaja on tehnyt muissakin maissa.
–Venäjä on ollut maailman suurin nastarengasmarkkina ja yleensäkin talvirengasmarkkina. Nastarenkaissa se pula näkyy pahimmin, mutta tulee sitä pulaa vielä kitkoistakin. Meidän rengashotellivastaava Jani käy jo nyt läpi asiakkaiden renkaita ja soittelee heille sitten hyvissä ajoin, jos heidän renkaissaan on uusittavaa. Valitettavasti vain rengas on sellainen asia, joka ei ihmisiä niin hirveästi kiinnosta. Siksi asiakkaille ei pidä myöskään soitella liian aikaisin. Lokakuun alku on nyt kuitenkin viimeinen aika tehdä rengashankintoja. Turussa on laskettu, että 25. lokakuuta on se ensimmäinen liukas aamu. Turku on viimeisiä kolkkia, joihin talvi tulee, mutta sielläkin ensilumiin rengashankintojen jättäminen voi olla liian myöhäistä, Saarinen sanoo.
Rengasalan kilpailluin kaupunki
Renkaiden kunnossa on alueellisiakin eroja, Turun seudulla Saarisen mukaan ajetaan kuitenkin melko hyväkuntoisilla talvirenkailla.
Renkaidenvaihdon sesonkipäivinä Rengastekissä vaihdetaan parhaina päivinä sadan auton renkaat, hiljaisempina päivinä 20-30 auton renkaat. Rengashotellissa säilytetään noin 1000 auton renkaita.
–Rengasalalla Turku on Suomen kilpailluimpia kaupunkeja. Se näkyy myös halvimpina hintoina, kun kilpailu on kovaa ja tarjontaa on paljon. Tänä vuonna ei kuitenkaan tule kesärenkaistakaan poistomyyntiä, kun niidenkin saanti takkuillee ja hinnat ovat koko ajan nousussa. Talvirenkaiden hinnat ovat nousseet vuoden sisällä 20-30 %, kun on vähän kaikilla aloilla maailmanlaajuinen raaka-ainepula, Saarinen sanoo.
Asiakkaiden ostovoiman lopullinen todellisuus nähdään Saarisen mukaan vasta lokakuussa.
–Kun rengassarjan hinta nousee 100-150 euroa, moni luonnollisesti miettii, ostaako autoonsa merkkirenkaat vain jonkun halvemman rengassarjan. Rengasvalmistajat etsivät nyt tuotantolaitoksilleen Venäjän korvaavia paikkoja, mutta tähän hätään ei sitä Venäjän jättämää aukkoa paikata millään. Jääväthän ne rengasmuotitkin Venäjälle ja Venäjällä on renkaan valmistuksessa tarvittavia raaka-aineitakin, Saarinen sanoo.
Rengaskauppiaiden itse omistamaan Rengas Center -ketjuun kuuluvan Rengastekin monipuolinen valikoima ulottuu budjettirenkaista premium-luokan renkaisiin. Premium-rengas on oikea valinta autoilijalle, joka ajaa runsaita ajokilometrejä vuodessa. Buidget-renkaat taas ovat oikeat sellaisella, jonka ajot rajoittuvat pääasiassa lyhyisiin työmatkoihin tai kauppareissuihin. Quality-renkaat ovat oikea valinta autoilijalle, joka arvostaa esimerkiksi turvallisuutta.
Rengastekin kattavasta valikoimasta Raisiosta löytyy myös kaikenlaiset vanteet perusmalleista erikoisempiin tyyleihin.
–Rengas itsessään on samannäköinen kuin tullessani alalle 38 vuotta sitten, mutta kaikki muu on muuttunut. Kun aloitin, autoissa oli yhdet peltivanteet, joille vannetöineen asennettiin niin talvi- kuin kesärenkaatkin. Nyt on renkaisiin tullut ilmanpaineantureita ja kaikkea muunlaistakin hienoa tekniikkaa, eikä peltivannekauppa käy enää juuri lainkaan, Saarinen sanoo.
Teksti Timo Kiiski
Vastaa