Junkyard Split – VW Beetle ´51

Tämän artikkelin auto palveli alun alkaen keskisuomalaisen keinosiementäjän kulkupelinä. Nyt siinä kiinni oleva haitarikatto on puolestaan peräisin MM-tuloksen kiihdytysradalla tempaisseesta kilpurista. Hmm…

Volkswagen Kuplan tarina on kerrottu niin moneen kertaan, ettei siihen kannata käyttää tässä kovin montaa riviä. Yrittääksemme pitää tarinan lyhyenä tyydymme kertaamaan, että Saksanmaalla aikanaan pintaan pulpahtanut idea ryhtyä valmistamaan edullista kansanautoa on osoittautunut yhdeksi saksalaisten parhaimmista.

VW Kuplaa valmistettiin kaikkiaan yli 20 miljoonaa kappaletta. Sen tuotanto alkoi 1945 ja jatkui katkeamattomana aina 2000-luvulle saakka – tosin vain Brasiliassa ja Meksikossa, Saksassa tuotanto lopetettiin jo 1978.

Kuplasta tuli kansanauto, eikä pelkästään Saksan kansan vaan kaiken kansan. Yksinkertainen rakenne, ilmajäähdytetty bokserimoottori ja edullinen hankintahinta takasivat laitteen leviämisen ympäri maapallon. Myös pohjoiseen Suomeen, jonne ensimmäiset Kuplat saapuivat vuonna 1950.

Mutta se historioista.

Keinosiementäjän kuljettimeksi

Kuviemme auto rullasi ulos Wolfsburgin tuotantolinjalta vuonna 1951. Se rahdattiin Suomeen, jossa se sai oikean luottamustehtävän: alkuperäiseltä väriltään musta split-window palveli keskisuomalaista keinosiementäjää hänen työmatkoillaan.

70-luvulta saakka pirssi pysytteli samassa suvussa, odotellen kunnostusta. Siinä vaiheessa kun Kuplapajan isäntä Juhani Jyränkö asteli tontille ostohousut jalassaan, pirssi oli melkolailla maantietä nähneen näköinen. Elettiin 2000-luvun alkupuolta, alkuperäinen omistaja oli jo siirtynyt ajasta ikuisuuteen ja omaiset olivat valmiit luopumaan hänen vanhasta palvelijastaan.

Kupla oli nuhjaantuneesta ulkoasustaan huolimatta niin sanotusti ”koskematon originaali”. Vain oikea etulokasuoja ja puskuri oli vaihdettu joskus 60-luvulla. Myös alkuperäinen kone oli porsinut, mutta löytyi edelleen osina samalta tontilta.

Pisteosat jäivät liekkeihin

Jyränkö aloitti Kuplan entisöinnin peltiosien kunnostuksella. Auto purettiin osiin. Tässä vaiheessa kohtalo kuitenkin puuttui peliin: halli roihahti tuleen, ja Kuplasta irti puretut osat tuhoutuivat täysin. Mukana meni myös kattava kokoelma kokonaisia autoja, mutta kuin onnena onnettomuudessa artikkelimme ’51 oli työnnetty pihalle ennen paloa. Liekit nuoleskelivat, mutta eivät aivan yltäneet.

Entisöintihaaveet kuitenkin tyssäsivät tulipaloon. Pisteosia suli käyttökelvottomaan kuntoon siinä määrin, että Jyränkö löi hanskat tiskiin ja myi auton eteenpäin. Auton mukaan lähti myös VW:n alkuperäinen 3-fold-haitarikatto. Kätevä tapa oikaista kattoon tullut lommo!

Katto on todennäköisesti alunperin merimiesautona maahantuodusta alkuperäisestä suomiautosta. Sen löysi aikanaan espoolainen VW-harrastaja, jolta Jyränkö osti sen omaan ’51 kiihdytyskilpuriinsa. Katolla onkin kunniakas historia kiihdytysradoilla. Se oli aikoinaan paikoillaan kilpurissa, jolla Jyränkö takoi vapaastihengittävien katukuplien Suomen-, Euroopan- ja maailmanennätykset. Varttimailiaika on kova: 10,409 sekuntia / 201,6 km/h, vieläpä ajettuna katurenkailla ja pumppubensalla.

Myöhemmin kilpa-auto myytiin, mutta katto jäi tonteille – siirtyäkseen Juhanilta edelleen splitin uudelle omistajalle, joka asensi autoon katon lisäksi 12 voltin sähköt ja säädettävän alustan.

”Voi kun ois haitari”

Siirtykäämme pikakelauksella vuoteen 2013: joensuulainen autoharrastaja Jari Kurki viettää autonvaihtoviikkoja. Miehen ’66 Kupla on juuri myyty, ja uutta pitäisi saada putkeen. Tiedätte tunteen: auto myyty, ei projektia pihassa. Sydäntä kylmää, öisin ei nukuta ja tuntuu että kaikki ei nyt ole ihan kohdallaan. Jossain vaiheessa Kurki on puhelimessa Jyrängön kanssa ja haikailee ovaali-ikkunaista haitarikattoprojektia.

– Miksei saman tien splitti? Sellainen olisi tarjolla, Jyränkö tietää. Häneltä lähtenyt viis-ykkönen hakee jälleen uutta omistajaa.

Sanasta miestä, sarvista sonnia. Tulipalosta selvinnyt keinosiementäjän työmatkapaise kiertää Pohjois-Karjalaan saman vuoden syksynä. Nielty tie on jälleen jättänyt jälkensä. Auto on snadisti ”kasarilooker-stuukissa” Jarin hoteisiin saapuessaan. Kone puuttuu, puskureita ei ole… mutta siinä missä tavallinen penttivirtanen näkee puutteita, traditiotietoinen romu-ukko hoksaa mahdollisuuksia.

– Seuraavan talven aikana hain siihen 1600-kuutioisen koneen ja puskurit käpyineen. Takaluukku on cabriosta. Ja aika paljon valmistin pikkuosia itsekin, Jari muistelee.

Tottuneelle virittäjälle urakka ei ollut ylipääsemätön, ja keväällä kansanvaunu katsastettiin jälleen tieliikenteeseen. Senkin jälkeen on jo ehtinyt sattua ja tapahtua, muun muassa kotipihaan porsinut kytkin ja oikkuilemaan alkanut lataus ovat vaatineet huomiota.

Mutta kuten eräässä armoitetussa elokuvaklassikossa todetaan: ”pikkuvikoja, heleppo korjata”.

Tietenkään ei museoon

”Entisöinti” ei päättynyt haitarikaton asennukseen. Etuakseli on kavennettu ja säädettävä, vaihteisto originaali mutta välitettynä ja säätöperällä. 1100 (ja risat) kuution sijaan perspellin alla säkättää 1600 kuutiota VW-voimaa.

Vanteina pyörivät klassista lookia edustavat American Eaglen 5-spoket. Elvis-osaston varusteitakin löytyy, haitarikaton lisäksi: etuistuimet on koplattu Porsche 924:sta ja säätyvät sähköisesti. Ja siinäpä ne sitten ovatkin, Jari tuumaa.

Pienenä yksityiskohtana voi tietysti mainita vielä sen, että niin kutsutussa paavinnokassa oleva jarruvalo on toiminnassa, mutta jarruvalot pelaavat myös varsinaisissa takavaloissa. Kun virtaa on 12 volttia, sähköä voi näin jopa kerskakuluttaa…

Maalaus ei ole niitä perinteisimpiä. Pohjamaalina on käytetty puolikiiltävää valkoista ja pinnassa samaa kiiltoastetta olevaa sinistä, joka on hiomalla kulutettu osittain puhki.

– Maalaus jäljittelee kuluneita farkkuja, Jari valaisee haastattelun lopuksi.

Teksti ja kuvat Spinneri Magazine