Kaasujalka

Autoja vain rikkaille

Julkaissut:

|

26.1.2023

|

Kirjoitettu kategoriaan:

Autoja vain rikkaille

Nyt on suunta EU:.ssa se, että ekologisesta uudesta autosta tulee vain rikkaiden etuoikeus. Kohta vähemmän varakkaalla ei välttämättä ole varaa edes vaatimattomaan pikkuautoon.

VW-pomo Thomas Schäferin arvio EU:n uusista E7-päästönormeista on tyly: “Pienen perusauton hinta voi nousta jopa 5000 euroa”.

Euro 7 -päästönormi voi olla pienelle Volkswagen Polollekin liian korkea kynnys. Schäfer onkin huolissaan juuri Polosta. Hänen mukaansa Volkswagenin henkilöstö laskee parhaillaan, kuinka paljon Euro 7 nostaa Polon kaltaisten valmistuskustannuksia. Yhtiössä ollaan kallistumassa 3 000 ja 5 000 euron välillä liikkuvaan lisälaskuun jokaista autoyksilöä kohti.

Eikä nyt puhuta työttömistä ja varsinaisista matalapalkka-alan työntekijöistä. 3000–5000 euroa on iso raha sairaanhoitajalle ja opettajallekin.

Halpaa sähköautoa ei tule

Schäfer ei ollut huolissaan autovalmistajista, vaan tavallisista EU-kansalaisista. Valmistajat kyllä selviävät, kun Volkkarikin vain kiihdyttää vauhtia matkallaan mallistonsa täyssähköisyyteen.

No, lääkkeeksi Maria Ohisalo ja Sanna Marin varmasti tarjoavat sähköautoja.

No niinpä niin. Samaan aikaan, kun tämä VW-pomo kauhisteli E7-päästönormien vaikutuksia tavisten autoiluun, BMW-pomo Oliver Zipse kertoi amerikkalaisen CNBC:n haastattelussa, ettei edullisista sähköautoista haaveileminen ole realismia.

Zipsen mukaan BMW pyrkii lähes kaikkien autonvalmistajien tavoin tuomaan markkinoille kaikenlaisia ja -kokoisia sähköautoja, mutta mitä tahansa ei voi saavuttaa.

”Kun valmistusmäärät nousevat, on hinnoillakin toki taipumus tulla alaspäin. Sähköautoista ei kuitenkaan koskaan tule halpoja”, Zipse sanoi Keskisuomalaisessa julkaistun jutun mukaan.

Akun korjauskustannus?

Mitä sitten jää vähemmän varakkaalle? No, vanhenevathan ne sähköautotkin. Saahan jo nyt 7000 eurolla 11 vuotta vanhan ja 131 000 km ajetun Nissan Leafin. Itse olen aina ostanut enintään 20 000-.22 000 euroa maksavan käytetyn polttomoottoriauton.

En edelleenkään ostaisi sähköautoa, jonka 8 vuoden takuu akulle on mennyt umpeen. Sähköauton akuille annetaan keskimäärin pitkä 5–8 vuoden tai 100 000–200 000 ajokilometrin takuu.

Omalla bensa-Mersullani on ajettu jo 255 000 kilometriä. Polttomoottorissa on hyvä puoli se, että kun jokin noin 1700:sta liikkuvasta osasta menee rikki, sen voi yleensä korjata jossain monimerkkikorjaamossa kohtuuhinnalla.

Sähköautojen akkujen hinnat vaihtelevat alle 10 000 eurosta 35 000 euroon. Vaikka ne kestäväkin hämmästyttävän hyvin,

En ole nähnyt kovin paljon kirjoituksia, mitä maksaa koko akuston vaihtamisen sijaan yhden moduulin vaihtaminen. Löysin netistä ammattikorkeakoulu Metropolian ajoneuvotekniikan ja insinöörityön opinnäytetyön, jossa selviteltiin sähköauton akun korjattavuutta. Työ oli hyväksytty valmistunut toukokuussa 2021.

Mielenkiintoisinta olisi ollut lukea korjaamisen kustannuksista, mutta luonnollisesti insinöörityön opinnäytetyö keskittyy korjaustekniikkaan.

Käytetty akku 1150 €

Sen verran löysin kustannuksia, että yksi Tesla Model S 85:n akkumoduuli Euroopan markkinoilla maksaa käytettynä n. 1150 €, joka on jo melko kohtuullinen hinta verrattuna kokonaiseen akkupakettiin.

Samassa opinnäytetyössä todettiin kuitenkin, että käytetyissä moduuleissa on aina piilevä riski mahdollisesta moduulin viallisuudesta.

”Käytetty moduuli kannattaakin hankkia vain luotettavalta taholta, joka on asianmukaisesti kuntotarkastanut moduulin ja voi antaa tuotteelle toimintatakuun. Moduulista ei ole kannattavaa vaihtaa yksittäisiä kennoja niiden suuren lukumäärän ja moduulin sinetöidyn rakenteen vuoksi.”

Edes summittainen loppukustannus jäi arvoitukseksi. En kyllä nykyisillä tiedoilla ostaisi sähköautoa, jonka akkutakuu on mennyt umpeen.

Mersusta mopoautoon

Polttomoottoriautoni olen ostanut aina käytettyinä. Mersut ovat ostaessa olleet vähintään kuuden vuoden ikäisiä, ne ovat maksaneet siinä 20 000 euron hujakoilla. Puolitoista vuotta vanhasta ja 33 000 km ajetusta Avensiksesta maksoin 23 000 € vuonna 2007.

20 000 eurolla saisin vain pikkuauton, esimerkiksi pari vuotta vanhan täyssähköisen Volkswagen e-Upin, Skoda Citigon. Ajan sen verran usein pitkää matkaa, etten halua ajaa ”mopoautolla”.

Nettiauto.comissa ensimmäinen varteenotettava sähköauto oli täyssähköinen Volkswagen Golf vuosimallia 2016. Jos akkutakuu on siinäkin enintään 8 vuotta, turvaa riittäisi vain vuodeksi.

Taidetaan tässä tuprutella Mersulla vielä pitkään Co2-päästöjä ilmakehään.

 

Urmas Hurmalainen

Jaa tämä artikkeli

Muita saman merkkisiä koeajoja

Mersu paskaksi routakuopassa – vakuutus ei korvaa
Ääripäät korostuvat autoilusta väitellessä
Miksi ette sitten osta dieseleitä?

Tietoa julkaisijasta

Mika

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *