Vaihtoautovertailu avoautot alle 10 000 €
Mantereella paremmin viihtyvä saattaa nyt jo toisena koronakesänä käyttää alun perin perheen etelänlomaan budjetoidut 5000-10 000 euroa avoautoon. Sillä saa yli 10 vuotta vanhan, mutta vielä kohtuullisen toimintavarman cabrioletin.
Askolassa käytettyjen autojen kauppaa tekevä Automatikaisen Petri Matikainen tuntee hyvin alle 10 000 euron avoautot. Hän kun tekee tässä hintaryhmässä yleensäkin pääosan kaupoistaan. Korona-aika näkyi Matikaisen mukaan avoautojen kysynnässä niin viime kesänä kuin tänäkin suvena.
–Nytkin etsin itselleni taas edullista avoautoa, joka olisi myös kaupallisesti järkevä. Ajaisin sillä itse heinäkuulle ja sen jälkeen säiden salliessa se vielä kelpaisi eteenpäin myytäväksi. Viime kesänäkin myin kaksi avoautoa, molemmat olivat Peugeot 307 cc -malleja, toinen oli vuosimallia 2004 ja toinen vuosimallia 2005. Vielä alle 200 000 kilometriä ajettuinakin ne ovat siedettäviä myytäviä. Itselläni on ollut varmaan kymmenenä kesänä peräkkäin avoauto, jonka olen sitten myynyt eteenpäin. Aina on avoautolle ostaja löytynyt, Matikainen sanoo.
Nettiä selatessaan Matikainen on pistänyt merkille, ettei hän ole suinkaan ainoa, joka etsii tänä kesänä alleen kohtuuhintaista, mutta vielä toimivaa avoautoa.
–Tässä alle 10 000 euron hintaluokassa itse kyllä kallistuisin mieluummin esimerkiksi suhteellisen tuoreeseen ranskalaiseen avoautoon kuin vaikkapa vanhempaan ja huomattavasti enemmän ajettuun Audi A4:n avomalliin. Minulla on ollut näitä ranskalaisia useampiakin. Aina olen niillä pärjännyt, hinta-laatu -suhde on erittäin ok. Loppuun ajetun premium-luokan avoauton mukana saa mukana ongelmia koko rahan edestä. Näistä tuoreemmista ja vähän pienemmistä nelipaikkaisista avoautoista saa vielä ihan käyttökelpoisen pelin pidemmäksi aikaa.
Rättikatto vain klassikossa
Matikainen uskoo, että kymppitonnin avoautot menevät enimmäkseen ympärivuotiseen ajoon, talviaikana perheen kakkosautoiksi.
– Eivät talvirenkaat avoauton mukana ainakaan hidasta kaupantekoa, vaikka se mikään cabrioletin myyntivaltti olekaan, hän naurahtaa.
Nelipaikkainen avoauto on iäkkäänäkin kaksipaikkaista helpompi myytävä. Esimerkiksi Fiat 500 Cabriolet on kyllä rekisteröity neljälle hengelle, mutta käytännössä sekin on Matikaisen mukaan Smartin tavoin kaksipaikkainen auto.
–-Kyllä edullisessakin avoautossa saa minun mielestäni olla takapenkki. Itsekin aloin aikoinaan ajella kesäisin avoautolla, kun lasteni äiti piti moottoripyöräkyytiä kypärä päässäkin turvattomampana. 2-paikkaisessa pitää aina myös valita, ajeluttaako tyttöystävää vai vaimoa. Nelipaikkaisessa he mahtuvat kyytiin molemmat, Matikainen vitsailee.
Matikainen on pistänyt merkille, että jo heti ensimmäisten hellepäivien aikaan liikenteessä näki poikkeuksellisen paljon niin moottoripyöriä kuin avoautojakin.
– Ihmiset lähtivät hakemaan koronalle vahvistusta flunssan muodossa. Uskoisin, että korona ja matkailurajoitukset lisäävät myös edullisten avoautojen kysyntää. Onhan se ihan kiva vaihtoehto lapsiperheen etelänlomalle.
Kangaskattoisten avoautojen aika on jo ohi.
-Ei tästä ole montakaan vuotta, kun minulla oli myynnissä Ford Escort XR 3i rättikattoisena. Myynti oli vaikeaa, kun katto tuppasi vähän vuotamaankin. Seuraavaksi ostin kovakattoisen Opel Astra -cabrioletin, jossa katto aukesi nappia painamalla eikä vuotoja ollut. Se oli huomattavasti helpompi myydä eteenpäin. Tietysti kangaskatto kuuluu joihinkin vanhempiin klassikkoautoihin, mutta kyllä niiden aika perusajossa kesäisin on jo ohi.
Loppuun Matikainen heittää arvoituksen.
–Mistä tunnistaa onnellisen avoauton omistajan? No siitä, että hän ajelee naama virneessä hampaat täynnä hyttysiä.
Teksti Timo Kiiski
Vastaa