Auton omistamisen ja ostamisen sietämätön keveys

”Olemisen sietämätön keveys” on romaani- ja elokuvaklassikko. Minun tekisi mieleni kirjoittaa samanlainen klassikkoteos vanhan Mersun omistamisen ja auton ostamisen sietämättömästä keveydestä.

Kirjailija Milan Kunderan filosofian mukaan ”oleminen on ”sietämättömän kevyttä”. Wikipedia selittää sen niin, ettei kerran tehty asia oikeastaan merkitse mitään, ja kun ihmisellä on elettävänään vain yksi elämä, ei hänen teoillaan lopulta ole merkitystä tai painoarvoa.

”Samalla kun elämä siis on merkityksettömyydessään ”kevyttä”, ihminen ei kestä ajatusta oman elämänsä turhanpäiväisyydestä, mikä tekee elämästä sietämätöntä. Tämänkaltaisesta ajattelumallista juontuu kirjan nimi”, Wikipedia filosofoi.

Itse kääntäisin tämän automaailmassa sillä tavalla ”ettei kerran ostettu Mersu oikeastaan merkitse mitään, ja kun ihmisellä on elettävänään vain yksi elämä, ei hänen kerran ostamallaan Mersulla ole jatkossa merkitystä tai painoarvoa”.

Eli jos aikoinaan käytetyt Mersut olivat luotettavia, niin siihen uskoon ei kannata tuudittautua enää.

Ja jatkoa seuraa: ”Samalla kun auton ostaminen on merkityksettömyydessään ”kevyttä”, ihminen ei kestä ajatusta oman merkkiuskollisuutensa turhanpäiväisyydestä, mikä tekee auton ostamisesta sietämätöntä”.

No juu, monimutkaiseksi taisi vähän mennä. Olenkin ajatellut osallistua laulutaidoillani Olavi Virta-kisan sijasta Olavi Tajunnanvirta-kilpailuun.

”Ethän sä nyt riisikuppia…”

Käytetyn Mersun ostaminen pari vuotta sitten on nimittäin tehnyt olemisesta sietämättömän kevyttä. Nimittäin rahakukkaron kannalta. Mersun remontteihin menneillä rahoilla olisi lomailtu komeasti ja parikin kertaa etelän auringossa. Laskeskelin tuossa, että vajaassa 2 vuodessa remontteihin on palanut rahaa jo melkein 3000 euroa.

Viimeksi piti pistää jarruja uusiksi, korjata toinenkin vuotava jarruputki, pakoputken suojapeltikin rämisi pahasti. Hui hai, 830 euroa siinä paloi. Keväällä uusittiin toinen jarruputki ja se maksoi viitisensataa. Edellisenä talvena pakkasilla revennyt ahtoputki pääsi tekemään moottoritilassa tuhojaan ja pesuhommista piti maksaa sellaiset 1300 autoa. Toisen puolikkaan maksoi autoliike, kun uhkasin kuluttaja-asiamiehellä,

Nyt kun sitten olen päätynyt siihen, että heti, kun talous antaa periksi, ostan uuden pikkuauton. Ihan sen takia, että alkavat nämä yllätyskustannukset jo kyrsiä. Ja tämän ilmoittaminen kaveripiireissä vasta tekeekin olemisesta sietämättömän kevyttä. Joka jampalla tuntuu olevan asiaan oikea mielipide.

”No ethän sä nyt jumaliste voi Mersun jälkeen mitään riisikuppia ostaa… Ei kannata ihan uutta ostaa, osta mieluummin vähän ajettu, josta kalliit kilometrit ovat sulaneet jo pois… Kun vaihdat ihan uuteen, niin saat omasta paremman hyvityksen…  Osta mieluummin käytetty Volvo V70, javeri ostin tuliterän Nissan Pulsarin ja vuoden sisällä oli vaihdettu koko moottori ja koko vaihdelaatikko, kilometrejä 15 000…”

Jo riittää harrastaminen!

Maailma muuttuu ja ihminen sen mukana, varsinkin ikääntyessään. Kun oman maallisen tomumajan mittarilukema alkaa lähennellä kuuttakymppiä, niin en enää keksi oikein hyviä syitä ostaa näitä käytettyjä ”brändiautoja”. En ole aikeissa ottaa eroa muijasta (ei kai tämä nyt ilmaus nyt suututa näitä Me Too –aktivisteja), joten autoa en tarvitse enää naisen iskemiseenkään (näistä sovinistihenkisistä ilmauksista vanhan liiton miehen on niin vaikea päästä irti).

Eli jos nyt ostan sen uuden Fiestan, Yariksen tai Polon, niin 10 vuoden päästä sen mittarilukema on ehkä rapia 100 000 kilometriä. Siirryn nettipelaamisesta takaisin keittiön pöydän ääreen ja täyttelen lottonumerot paperiruudukolle. Ja tuulipukuisena eläkeläisenä sitten köröttelen Fiestalla tai Pololla veikkauspisteeseen. Yhä epäsosiaalisempaa elämää viettävä eläkeukko kun arvostaa pieniäkin oikeita kohtaamisia, vaikka vain veikkauspisteen pimun kanssa.

Nuorena sitä ajatteli, että mieluummin tärvää rahansa vaikka remontteihin, kunhan auto on oikea AUTO isolla A:lla. Vanhana autosta tulee yhä enemmän liikkumaväline pisteestä A pisteeseen B. Olen yrittänyt tähän asti lohdutella itseäni sillä, että käytetyn Mersun omistaminen pitää ajatella harrastuksena: voisihan se raha mennä huonompaankin, vaikka kurkusta alas.

Vanhemmiten auton omistaminen harrastuksena alkaa jo kyllästyttää: autosta tulee yhä enemmän liikkumaväline pisteestä A pisteeseen B. Ja silloin ”brändiä” enemmän ratkaisee huolettomuus. Uusi auto, pienikin, alkaa jo houkuttaa. Ensimmäistä kertaa elämässäni.

Teksti Urmas Hurmalainen