Voima puhukoon – Chevrolet Chevelle Malibu 2d HT ´72

Chevrolet esitteli Chevelle SS-mallin vuonna 1964 pyrkimyksenään päästä osakkaaksi muskeliautomarkkinoista. Moottoriksi valittiin kookas 396-kuutiotuumainen V8, josta ostaja pystyi valitsemaan toiveidensa ja kukkaronsa mukaisen tehoversion. Laiskinkin puhkui 325 hevosvoiman edestä, tehokkaimman ärjyessä 50 heppaa villimmin.

70-luvun alkua kohden hevosvoimasota vain kiihtyi, joten Chevroletin insinöörien oli keksittävä uusia innovaatioita voimaa metsästäessään. Kuutiotuumia ei voi mikään voittaa – tämä lienee jo tuolloin tiedostettu. 396-kuutiotuumainen saikin väistyä 454-kuutiotuumaisen moottorin tieltä vuonna 1970. Vaativimmille asiakkaille Chevrolet tarjosi LS6 moottoria, jonka 450 hevosvoimaa ja 680 newtonmetriä eivät jättäneet ketään kylmäksi. Ei varsinkaan bensiinikauppiaita…

Vuonna 1972 hevosvoimalukemat olivatkin sitten jotain aivan muuta. Energiakriisi oli pakottanut autotehtaat etsimään taloudellisempia ratkaisuja. 454-kuutiotuumainen moottori oli kadottanut suuren osan voimavaroistaan – ainakin paperilla; tehoksi ilmoitettiin 270 hevosvoimaa.

Veljensä jalan jäljissä

Loviisalainen Kimmo Hovi on pitkän linjan harrasteautoilija. Ensikipinän amerikkalaisten autojen värikkääseen maailman Kimmo sai isoveljensä Timon myötä, veljesten matkatessa niin Räyskälän kuin Hangon katukisoissa. Tämä on omalta osaltaan vaikuttanut siihen, että vauhti sekä voima sävähdyttävät miestä tänä päivänäkin. Ensimmäisen jenkin, vuoden 1969 Chrysler Newportin, Kimmo osti hetimiten ajokortin saatuaan. Seuraavana talliin ilmestyi vuoden 1967 Dodge Dart … joka puolestaan sai väistyä Plymouth Dusterin tieltä.
– Duster oli aito suomiauto ja sen kyllä huomasi. Oli nimittäin varsin mätä, muistelee Kimmo.

Dusteriin oli tarkoitus rakentaa tiukahko moottori, mutta elämäntilanteet pistivät asiat uuteen järjestykseen. Kimmo myi Dusterin ja jäi toviksi kokonaan ilman harrasteautoa.

Harrastus virisi kuitenkin uudelleen, kun puskaradion kautta tuli tieto myytävänä olevasta vuoden 1965 avo-Chevellestä – josta myös tehtiin kaupat. Myös tämä auto sai jatkaa matkaansa, Kimmon etsiessä edelleen sitä oikeaa … muskelia.

Sellainen löytyi netti-ilmoituksen perusteella kesällä 2007. Jo ensimmäinen puhelu antoi viitteitä siitä, että myynnissä oleva vuosimallin 1972 Chevrolet Chevelle Malibu olisi se mitä on jo tovi etsitty. Kimmo suuntasi setelitukon kanssa kohti Helsinkiä. Kaupat autosta myös syntyivät.

Suomi-auto

Kimmon ostama Chevrolet Chevelle Malibu 2D HT on saapunut Suomeen tehdasuutena vuonna 1972, 307-kuutiotuumaisella perusvinkkelillä varustettuna. Isolohkojen rivistöön Chevelle on astunut jo toisen omistajansa aikana. Omistajista neljäs, helsinkiläinen Petri Ahokannel, vaihtoi silloisen isolohkon tilalle Corvetten LS7 moottorin. Nälkä kasvoi kuitenkin syödessä, ja Petrin mielessä alkoi pyörimään jotain vieläkin radikaalimpaa. Tallin perukoilla alkoi valmistua 468-kuutiotuumainen (7,7-litrainen) moottori, jota maustettiin monin eri tavoin. Perinteisempiä muutoksia olivat muun muassa nokka-akselin ja kansien vaihto, erikoisemmista mainittakoon sytytysjärjestyksen muutos. Lopuksi moottori säädätettiin ammattilaisella, lopputuloksena 739 hevosvoiman huipputeho ja 810 newtonmetrin vääntö!

Auto päivitettiin muutenkin vastaamaan uutta tekniikkaa. Ensimmäisenä ehostettiin voimansiirto. Vaihteistoksi Petri valitsi ”mittojen mukaan” tilatun TH400-automaatin, johon asennettiin manuaalikoneisto – eli automaattivaihteisto muuttui yhdenlaiseksi manuaaliksi.

Alkuperäinen taka-akseli sai sekin väistyä uuden, Fordin 9-tuumaiseen perustuvan Currie Enterprisen akselin tieltä. Murikan sisään asennettiin tiheä 4.30:1 toisiovälitys, Eatonin Detroit Lockerin lukko sekä 31-rihlaiset teräsvetoakselit. Akselintuenta toteutettiin säädettävillä uniball-tukivarsilla sekä ylä- ja alatukivarsien etummaiset kiinnityspisteet yhdistävällä tukiraudalla. Taakse asennettiin myös kallistuksenvakain/anti-roll-bar yhdistelmä.

Etupäätä puolestaan ehostettiin muun muassa uretaanipuslien, uusien nivelien sekä raidetangonpäiden ja järeämmän kallistuksenvakaimen avulla. Iskunvaimentajiksi valittiin niin eteen kuin taaksekin säädettävät iskarit.

Jarrujakaan ei unohdettu. Jarrupääsylinteri uusittiin, samalla kun alkuperäinen tehostin siirrettiin eläkkeelle ja tilalle asennettiin uusi sähkötoimisella alipainepumpulla. Eteen asennettiin uudet jarrusatulat, taakse alkuperäisiä järeämmät rummut. Kaikki jarruletkut vaihdettiin teflon-/teräspunosletkuihin.

Pisteeksi iin päälle Chevelle sai alleen Centerline Convo -alumiinivanteet. Takarenkaiksi valittiin auton olemukseen ja voimavaroihin hyvin istuvat Mickey Thompsonin 295/65-15 ET Street Radial katusliksit. Eturenkaiksi taas valittiin hillityt 225/60-15 kiekot.

Mitään ei haluttu tietenkään jättää puolitiehen, joten myös auton sisusta sai uutta ilmettä. Lattiamatot uusittiin kauttaaltaan, samalla kun alkuperäistä äänieristystä ehostettiin. Tehtaan jäljiltä ollut istuimien kangas-/nahkaverhoilu oli vuosien varrella saanut siipeensä, joten tilaukseen laitettiin uusi kokonahkainen verhoilu. Ohjauspyöräksi asennettiin Billet Specialties:iin 14-tuumainen ruori, samalla kun mittaristoa terästettiin kookkaalla kierroslukumittarilla sekä öljynpaine- ja vedenlämpötilamittareilla. Kierroslukumittari antaa kuvaa auton voimavaroista mitta-asteikon painottuessa 5000-9000 kierroksen väliin.

Uuteen kotiin

Chevelle sai siis uuden kodin Kimmon tallista. Ostos osoittautui pitkälti sellaiseksi, jota mies oli etsinyt. Tätä tuki myös Alastaron moottoriradalle tehty vierailu.

– Myynti-ilmoituksessa kerrottiin, että kyseessä olisi mahdollisesti 10-sekunnin auto varttimaililla. Piti oikein Petrille lähettää sähköpostia, että nyt se on sitten ihan oikeasti 10-sekunnin auto: Alastarolla mitattiin 10,845 sekunnin aika 204,17 km/h loppunopeudella, hehkuttaa Kimmo.

 Vaikka paljon oli Petri jo ehtinyt tehdä, oli Kimmon mielestä vielä paljon tehtävää. Ensimmäinen vaihe oli auton maalipinnan uusiminen. Aluksi tarkoituksena oli vain hieman ehostaa maalipintaa, mutta lopulta Kimmo päätti maalauttaa koko auton. Homma alkoi vanhan maalin poishiomisella, jotta nähtäisiin, missä kunnossa Chevelle oli pelleiltään. Hionnan edistyessä saatiin huomata, että auto oli maalattu kertaalleen yli. Pelleiltään se oli kuitenkin erittäin hyvässä kunnossa, ruostetta ei löytynyt käytännössä mistään.

Pohjatyöt sekä ovenvälimaalaukset Kimmo hoiti kaverinsa avustuksella itse, mutta varsinaisen pintavärin ruiskuttamisen hän jätti ammattilaiselle. Väriksi valikoitui alkuperäistä tummempi sininen, Electric Blue, joka löytyi Chevroletin värikartasta, joskin selvästi uudemman mallin kohdalta. Oman vivahteen sävyyn antaa värin seassa oleva helmiäinen.

Samalla uusittiin kaikki pyöränkaari- sekä helmalistat, samoin kuin takapuskuri. Myös ovien ja ikkunoiden kumitiivisteet vaihdettiin uusiin.

Tekniikan Kimmo jätti vielä tässä vaiheessa lähes sikseen, uusien ainoastaan sytytyksen komponentteja.

 – Osat vaihdettiin puhtaasti sen takia, että uudet antavat paljon enemmän säätömahdollisuuksia, perustelee Kimmo.

Myös pakoputkistoon Kimmo teki pieniä muutoksia. Äänenvaimentimien vaihdolla pyrittiin saamaan pakoäänen sävyä enemmän mieleisekseen. Lopputuloksena varsin miehekkään kuuloinen pakoääni … eikä niinkään voimakkuudeltaan, vaan sävyltään. Soundissa on mukana sopiva annos ”teräksisyyttä”.

Tulevaisuuden osalta Kimmon mielessä on jo uusia suunnitelmia. Tulevana talvena Chevelleen ryhdytään rakentamaan jälleen uutta moottoria. Tallissa odottelee jo Merlin-lohko 4,5-tuuman porauksella, josta haetaan kuutiotuumia nykyistä selvästi enemmän. Kuinka paljon, sitä ei Kimmo vielä halua tunnustaa muuta kuin… mitä isompi, sitä parempi!

 Teksti ja kuvat Jari Sjöman