Volvo 240 TIC ´81 – Potkaisee kuin jälkipoltin

Esittelyssä Volvo 240 Turbo. Nykyajan liikenneympäristössä suurella teholla ei ole paljoa käyttöä. Kaiken järjen mukaan pitäisi riittää, että moottori hoitaa hommansa hiljaa ja taloudellisesti, välittäen voimansa etupyöriin.

Volvo 240 Turbo. Äärimmäisen tehokas takavetoinen on useimpien mielestä kuitenkin se autotyyppi, jolla ajaminen on kaikkein hauskinta. Juuri tällaisen huvitteluvälineen on rakentanut huittislainen Aleksi Talzi, aloittaen aihiosta jonka moni olisi toimittanut autopurkamoon.

Volvon ”rakas vihollinen” Saab oli 70-luvun lopussa esitellyt ensimmäisen menestyksekkään turboahdetun perheauton, joten Volvon oli seurattava perässä. Niinpä vuonna 1981 esiteltiin Volvo 240 Turbo, jossa oli 155 hevosvoimaa. Tähän oli päästy paitsi turboahtimella, myös mekaanisella Boschin polttoaineensuihkutuksella. Myös alustaa oli jäykistetty ja ulkoasuun lisätty hieman vauhtia. Amerikkalainen Volvo-mainos kehuikin että ”The Turbo by Volvo” saa tuolloisen 50 mph (88 km/h) kattonopeudenkin tuntumaan jännittävältä ja kauppareissun seikkailulta.

Tuunaaja koko herätyksen

Huittisissa asuvan Aleksi Talzin Volvoon tuo iskulause pätee paremmin kuin hyvin. Mutta tähän on tultu pitkän tien kautta. Tätä ennen Aleksilla oli Volvo S40, joka oli rakennettu tinkimättömästi näyttävin korisarjoin ja häikäisevin maalauksin. Vaikka auto kelpasikin alan näyttelyihin, arkinen ajettavuus tympäisi. Siksi kypsyi ajatus autosta jossa riittäisi potkua, ulkonäkö olisi toissijainen asia. Sellainen olisi klassinen Volvo 240 Turbo. Oikea takavetoinen, jonka turbotekniikassa olisi runsaasti virityspotentiaalia ihan katsastusmääräysten rajoissa.

Auto löytyi Nurmijärveltä. Hieman hiipuneen tiskijukkaharrastuksen vaatimat DJ-levysoittimet myytiin homman rahoittamiseksi ja vuosikertaa 1981 edustava Volvoa lähdettiin hakemaan kaverin kanssa.

Kotitallissa alettiin sitten tutkia tarkemmin, että mitä oikein tuli ostettua. Jo ennestään oli tiedossa, että ruostetta olisi, mutta vauriot paljastuivat todella laajoiksi. Suuri osa lattiasta oli pahasti ruostunut, kuten myös ovien alaosat. Kaverien mielestä huono aihio olisi ollut viisaampaa hylätä, mutta Aleksi halusi pelastaa harvinaisen mallin. Ei tosin museorekisteröintiä varten…

Siksi kori purettiin tyhjäksi ja ensimmäinen talvi kului hitsatessa. Paikkaamisen ohessa tehtiin vahvistushitsaukset alkuperäisten saumojen tueksi ja lisäiltiin tukilappuja. Lopuksi alustaan vedettiin epoksimaali ja sen päälle raskaan kaluston runkojen maalaamisessa käytetty kaksikomponenttimaali. Opiskelijan rajallisen budjetin vuoksi pintamaalauskin päätettiin tehdä itse. Auto hiottiin paljaaksi ja sitten vain ruiskuttamaan. Tallissa oli lämpöä kymmenisen astetta, joten tulos oli aika appelsiinipintainen. Sen ei annettu häiritä, koska alun alkaenkin projektin johtoajatuksena oli se, että ulkonäöstä ei otettaisi turhia paineita.

Kun kori alkoi olla valmis, moottori purettiin ja kuluvat osat vietiin koneistamoon. Sylinterit hoonattiin ja lohko tasohiottiin, samalla kun kampiakseli hiottiin ja särötarkastettiin. Sylinterinkansi vaihdettiin paremmin virtaavaan versioon. Tässä vaiheessa oli jo päätetty vaihtaa alkuperäinen Boschin K-Jetronic suihkutus nykyaikaiseen MegaSquirtiin.

Paranneltu moottori koottiin, mutta ei suinkaan lopulliseksi versioksi. Auton rakentamisessa ei missään vaiheessa ollut aivan yksityiskohtaista suunnitelmaa, vaan tavoitteeseen lisätehosta ja ajettavuudesta edettiin pikku hiljaa, sitä mukaa kun erilaisten foorumien ja tuttavaverkostojen kautta löytyi sopivia osia kohtuuhintaan. Alkuperäinen Garrett T03 -ahdin vaihtui järeämpään T04E -malliin. Ahdin sekä kireämpi nokka-akseli ostettiin Klamydia-yhtyeen basistilta Samu ”Severi” Kohtamäeltä,  joka hänkin on Volvo-harrastaja.

400 hv

Seuraavaksi Volvoon haettiin siirtokilvet, jotta päästiin kokeilemaan autoa sivuteillä säätöjen löytymiseksi. Tulos ei tyydyttänyt, joten Volvo palasi talliin. Syksyllä Volvo vietiin vielä tehomittaukseen. Lukemaksi tuli masentava 150 hevosvoimaa, kun kytkin alkoi luistaa jo 0,4 barin ahdoilla. Tämän jälkeen voimansiirto päivitettiin kuntoon. Kytkimeksi tuli nelilapainen sintterilevy, vaihteistoksi puolestaan nelivaihteinen Getrac 262. Vuodenvaihteen jälkeen käytiin taas tehopenkissä, mutta tulokseksi tuli ”vain” 360 hevosvoimaa ja 485 Nm kehnon hukkaportin alettua vuotaa jo 1,3 barin kohdalla. Kaverilta saatu Eskilstuna-portti, nosti ahdot 1,5 bariin ja tehot neljäänsataan hevoseen.

Uusi suunnitelmiakin jo on: 16-venttiilinen kansi ja Holset HX54-turboahdin, ja tämän lisäksi vielä Eaton M65-remmiahdin!

Alusta tiukemmaksi

Volvo 240 :n alustaa on pitänyt jonkun verran parannella, jotta se vastaisi muuta tekniikkaa. Alkuperäinen taka-akseli on näissä Volvoissa reilusti ylimitoitettu, joten se kestää melkein minkä tahansa moottori-vaihteisto -yhdistelmän niin kauan kun ajetaan katurenkailla. Tällä hetkellä Aleksin Volvossa on 205 milliä leveät 50-sarjan Pirellit. Renkaat on kietaistu Ruotsista sopuhintaan löytyneille 8,5×16 -tuumaisille Mim Juventus -aluvanteille.

Taka-akseliston nivelten puslat on vaihdettu uretaanisiin, ja sama olisi tarkoitus tehdä etuakselistollekin. Takakallistuksenvakaaja näyttää tuplarakenteena erikoiselta viritykseltä, mutta on alkuperäinen. Takajouset ovat diesel-Volvon ns. kuormajouset, jotka ovat huomattavasti tavanomaista jäykemmät, etenkin nyt kun niitä on lyhennetty kierroksen verran alustan madaltamiseksi. Tulevaisuudessa takajousitus on tarkoitus korvata coilovereilla. Edessä on Lesjöfrosin madallusjouset. Joka nurkassa suhisevat Konin säädettävät iskunvaimentimet. Katukäytössä nykyinen alusta on aika epämukava, mutta kyllä sillä siirtoajot hoituvat.

Kohennusta ulkoasuun

Viimein Volvoa päästiin ajamaan Alastaron moottoriradalla oikein kunnolla. Tosin ihan ongelmitta ei mennyt vieläkään. Ratailottelu piti keskeyttää parin kierroksen välein koneen ylikuumenemisen takia. Vaikka Volvo onkin kiitettävän ylimitoitettu virittelyä varten, jossain senkin rajat tulevat vastaan, ja alkuperäinen jäähdytin ei enää riittänyt yli kaksinkertaistuneelle teholle. Lämpöongelmat siirrettiin historiaan vaihtamalla keulalle suurikokoinen Griffinin valmistama alumiinijäähdytin.

Itse maalattu väri oli jostain syystä haalistunut auringossa käsittämättömän nopeasti, joten tällä kertaa urakka annettiin ammattimiehen käsiin. Aleksi hioi vanhan maalin tasaiseksi, paikoin pellille asti, ja vei auton Pekka Suomen Automaalaamolle. Nyt Volvo 240 Turbo näyttää oikein hyvältä, vaikka vanteiden ja maalin lisäksi ulkokuoressa ei ole muuta uutta kuin kirkkaat vilkut ja takavalot.

Aleksilla on muitakin projekteja. Tallilla seisovasta ’75 Rautapää-harrikasta olisi tarkoitus laittaa ajokelpoinen bobberi. Jossain vaiheessa pitäisi myös alkaa rakentaa tallille hankittua Volvo 142:sta, josta tulee cruisailuystävällisempi ajokki miedommin virityksin.

 Teksti ja kuvat Spinneri Magazine