Kestotesti-Astran matka jatkuu – Soiva peli Hurmalaisenkin ajossa

Reilu viikko Kaasujalan testi-Astralla sujui yhtä pulmatilannetta oikein mukavasti. Se tässä yllättää, kuinka mukava tällainen C-segmentin perheautokin voi olla kilometreistä ja vuosista huolimatta.

Pulmatilanne oli sellainen, että päätoimittaja tuli tuomaan Astraa meille ja minun piti sitten heittää päätoimittaja sillä omalle toimistolleen. No, matka tyssäsi kesken, kun Astra lämmetessään kyllä suostui käynnistymään, mutta ei jaksanut hörkkiä sitten pidempään.

Päätoimittaja kävi fiksauttamassa sen kuntoon, eikä kyse ollut kuulemma isosta jutusta.

Ei nikotellut, ei nykinyt

Siksi uusi yritys vähän hirvitti. Enkä kyllä uskaltanut tärkeämpiä keikkoja pidemmälle lähteä Astralla heittämäänkään. Tämä tietysti oli hölmöä, kun päätoimittaja oli tankinkin täyttänyt. Olisi nekin kilometrit ja bensat olleet omasta autosta pois.

Mutta sen minkä ehdin reilussa viikossa ajella, oli kyllä ongelmatonta aikaa. Ei nikotellut pakkasillakaan käynnistellessä pari päivää katoksessa seisottuaan.

Se vaan yllättää, miten hyvää kyytiä tällainen C-segmentin eli alemman keskiluokan perhefarkku voikaan tarjota. Vaikka hevosia on 1.6-litraisessa ja 16-venttiilisessä bensakoneessa vain 100, niin käsittämättömästi Astra kulkee tavallisissa maantienopeuksissa kehäteillä vielä satasen nopeudessakin ihan pintakaasulla.

Ja moottori jaksoi vääntää nurisematta  myös nykivässä taajama-ajossa.

Ei vielä saattohoitoon 

Automaattiloota toimii yhä esimerkillisesti, eikä auto enteillyt muutenkaan mitään merkkejä, että nyt olisi jo aika päästää vanhus saattohoitoon, tai ainakin palvelutalon fysioterapeutille vetreytettäväksi.

Minä tykkäsin siitäkin, että tällaisessa vanhassa Astrassa istutaan kuin kassakaapissa. Tien ja moottorin äänet pysyvät hyvin ulkopuolella. Suoraan sanottuna: tämä Astra on miellyttävämpi matkakumppani kuin oma, viime keväänä kiertoon pistämäni vuosimallin 2005 Avensis-farmari 1.6-litraisella bensapannulla.  Äänieristys on hoidettu saksalaisen laadukkaasti.

Tämä toisen polven Astra oli ensimmäinen kokonaan galvanoitu Opel ja  sen puhkiruostumattomuustakuu olikin 12 vuotta. Edellistä Astraahan vaivasivat aluksi ruosteviat.

Kun vaihdoin keväällä Avensiksen Opel Insigniaan, ilkkui velipoika tädin hautajaisissa sen nähdessään, että ”niin, kaikista autoistahan tulee lopulta Opeleita”.

En yhtään taitaisi pistää pahakseni, vaikka niin kävisikin. Enpä osaa kuvitella, että mikään muukaan tällainen alemman keskikokoluokan perusauto näillä kilometreillä ja vuosilla voisi olla tätä Astraa mukavampi.

Soiva peli kaiken kaikkiaan.

Teksti Urmas Hurmalainen