Kaasujalka

Vaihtoautovertailu – Iso tila-auto käy yhä kaupaksi

Julkaissut:

|

8.12.2015

|

Kirjoitettu kategoriaan:

Vaihtoautovertailu – Iso tila-auto käy yhä kaupaksi
Vuokrasin itse kaksi kesää sitten tällaisen 7-paikkaisen Opel Zafiran lomalla Korfulla ja mielestäni se oli Kreikan kiemuraisilla vuoristoteillä ihan mukava ajettava. Suomessa Zafirasta ei kuitenkaan jostain syytä ole tullut hittiä. Niinpä tämäkin vain 78 000 kilometriä ajettu Zafira Enjoy Ultimate 1,7 CDTI ECOFLEX vuosimallia 2012 lähtee Rauman Kamuxista 15 800 eurolla.

Katumaastureiden ja crossovereiden suosiosta huolimatta varsinkin vaihtoautomarkkinoilla riittää yhä kysyntää isoille, 7-paikkaisille tila-autoille.

Peugeot 807 on iäkkäämpi ja halvempi vaihtoehto sen korvanneelle 5008:lle. Mutta joskus sellaisen voi löytää myös kohtuukilometreillä. Kuvan 807 ST 2.2 on vain 140 000 kilometriä ajettu. Mutta bensamoottorilla saa kaupungissa varautua 13 litran kulutukseen satasella, ja yhdistetyssä ajossakin voi päästä vain niukasti alle kympin. PP-auto Salossa pyytää tästä vuosimallin 2005 Peugeot 807:stä 8490 euroa.

Peugeotilla on yhä runsas mallivalikoima tila-autojen luokassa. Pakettiautomaisen Tepeen ja katumaasturimaisen 3008:n yläpuolelle tuli 2010 iso ja linjakas 5008, joka on 807-mallin seuraaja. Matkustamo on leveä ja jalkatilaa riittää, seitsenpaikkaisena tosin muuten muuntuva kontti jää pieneksi. Espoolainen Autosilta myi 7-paikkaista 181 000 ajettua vuosimallin 2010 1.6HDI Sportia panoramakatolla 12 899 eurolla.

Eräs käytetyn Audi Q5:n hankkinut tuttava tässä hiljattain pähkäili, että ”kuka juntti vielä tänä päivänä hankkii ison tila-auton. Itsekin havahduin miettimään, että toden totta: niiden kulta-aikahan on mennyt jo aikapäiviä sitten ohi.

Tilaa ihmisille ja tavaroille

Mutta eipä vain ole. Tietenkään niitä ei enää osta trendiväki, mutta eiväthän läheskään kaikki autoilijat sellaisia edes ole.
– 7 hengen tila-autolla on kautta maailman kysyntää, eikä se ole mennyt missään tapauksessa ohi, sanoo Kimmo Reimari salolaisesta Multistore –autoliikkeestä.

Vertailu tila-autot Sharan 1

Volkswagenin isoin tila-automalli Sharan myy hintaansa nähden kohtuullisesti edelleen: uutena sen lähtöhinta on kuitenkin yli 47 000 euroa. Kun sitä myytiin koko viime vuoden aikana 140 autoa, on sitä tänäkin vuonna myyty jo ensimmäisen puolen vuoden aikana 77 autoa. Siksi se ei lähde kilohintaan käytettynäkään. Kuvankin 7 hengen Volkswagen Sharan 1.9TDI Multitronic Highlinesta vuosimallia 2008 saa maksaa Autosi-liikkeessä Tampereella 12 900 euroa, vaikka auttolla onkin ajettu jo 225 000 kilometriä.

Toki niiden kulta-aika varmaan on jo ohitettu, sen vahvistaa Reimarikin. Mutta aktiivisesti harrastavien monen lapsen perheiden tarpeisiin katumaasturit vain eivät riitä.
– Jos ne lastataan täyteen ihmisiä, ei tavaroille enää jää paljon tilaa, Reimari sanoo.

140 000 kilometriä Chevrolet Orlando 2.0D vuosimallia 2012 oli viitasaarelaisella Automyynti Tervolla myynnissä 14 900 eurolla. Autolla oli historiassaan vain yksi aiempi omistaja. Nahkasisustuksen lisäksi varustelistalta löytyi mm. pysäköintitutka tai -kamera, sähköpeilit, navigointijärjestelmä. Automaattilaatikko tuntuu jenkissä jopa itsestäänselvyydeltä.

Niukasti tarjontaa

Chrysler Voyager oli pitkään oikea isojen tila-autojen hitti. Jos ei aja paljon ja bensalaskut sen takia ovat yhdentekeviä, voi tästä vain 100 800 kilometriä ajetusta ja 3.3-litraisella V6-moottorilla varustetusta, vuosimallin 2008 Voyagerista olla useamman lapsen perheelle olla iloa pitkäksi aikaa. Hyrylän Autotalo Tuusulassa myi sitä 10 900 eurolla.

Juuri käytettyinä isot tila-autot tekevätkin kauppansa.
– Jos niitä vain saadaan myyntiin, niin eivät ne hallissa kauan seiso. Ongelmana onkin juuri se, että kun niitä korkean hinnan takia myydään uusinakin vähän, ei niitä tule sitten vaihdossa meillekään. Äskettäin minulla oli myynnissä rinnakkain kaksi 7 hengen Chrysler Voyageria ja toinen niistä myytiin melkeinpä saman tien.

Isojen ja uusina kalliiden tila-autojen ongelma Suomen kaltaisessa maassa onkin varmasti se, että se väki, joilla esimerkiksi olisi sellainen

Mitsubishi Grandis on iso tila-automalli, jota valmistaja itse kutsui aikoinaan tilafarmariksi, sitä on kehuttu hyväksi ajettavaksi. Grandisia myytiin Suomessa vuodet 2003-2011. Iso tilafarmari on yhdistelmä mukavuutta ja muunneltavuutta. Kuvan auto vuosimallia 2006 on varustettu 2,4-litraisella bensamoottorilla ja automaattilaatikolla.166 000 kilometriä ajetusta Grandisista YR-Auto Helsingin Herttoniemessä pyytään 10 900 euroa.

Mitsubishi Grandis on iso tila-automalli, jota valmistaja itse kutsui aikoinaan tilafarmariksi, sitä on kehuttu hyväksi ajettavaksi. Grandisia myytiin Suomessa vuodet 2003-2011. Iso tilafarmari on yhdistelmä mukavuutta ja muunneltavuutta. Kuvan auto vuosimallia 2006 on varustettu 2,4-litraisella bensamoottorilla ja automaattilaatikolla.166 000 kilometriä ajetusta Grandisista YR-Auto Helsingin Herttoniemessä pyytään 10 900 euroa.

Peugeot 807 on iäkkäämpi ja halvempi vaihtoehto sen korvanneelle 5008:lle. Mutta joskus sellaisen voi löytää myös kohtuukilometreillä. Kuvan 807 ST 2.2 on vain 140 000 kilometriä ajettu. Mutta bensamoottorilla saa kaupungissa varautua 13 litran kulutukseen satasella, ja yhdistetyssä ajossakin voi päästä vain niukasti alle kympin. PP-auto Salossa pyytää tästä vuosimallin 2005 Peugeot 807:stä 8490 euroa.

Peugeot 807 on iäkkäämpi ja halvempi vaihtoehto sen korvanneelle 5008:lle. Mutta joskus sellaisen voi löytää myös kohtuukilometreillä. Kuvan 807 ST 2.2 on vain 140 000 kilometriä ajettu. Mutta bensamoottorilla saa kaupungissa varautua 13 litran kulutukseen satasella, ja yhdistetyssä ajossakin voi päästä vain niukasti alle kympin. PP-auto Salossa pyytää tästä vuosimallin 2005 Peugeot 807:stä 8490 euroa.

mahdollisuus saada vaikkapa työsuhdeautoksi, valitsee mieluummin muunlaisia autoja, koska tilantarpeen sijasta painottavat autossa muita kriteerejä.

Tietoa löytyy niukasti

Tuttava kerran sanoi, että iäkkäämmillä tila-autoilla ajavat enimmäkseen hänen itsensä kaltaiset perusduunarit, joiden perheissä hänen itsensä lisäksi myös vaimo ja useampi lapsi harrastavat jotakin urheilulajia aktiivisesti. Pelimatkoille kyytiin mahtuu sitten vaikkapa jääkiekkokassinsa kera pojan joukkuekaverikin.

Voyager ei ole kadottanut hohtoaan, mutta siinä ehkä rajuimmin suhteessa uushankintahintaan arvoa putoaa sinne suuren yleisön hintaluokkaan. Helpoimpia myytäviä tässä sarjassa ovat varmaankin juuri Citroe

81 000 kilometriä ajettu vuosimallin 2009 Mazda5 ei varmasti ole riskiostos, jos auto vain on huollettu asiallisesti. Monelle lienee yllätys, että sitäkin saa myös 7-paikkaisena. Kuvan bensiinimoottorisesta Mazda 5 2.0 Touringista Autokuume Helsingin Herttoniemessä pyytää 15 500 euroa. Auton varustelista on todella kattava.

Toyotalla ei enää aikoihin ole ollut ainakaan Suomen mallistossa isoa tila-autoa. Takavuosina sellainen oli Toyota Previa. Yllättävän kovia pyyntejä niistä esitetään edelleen. Kuvan auto vuosimallia 2004 oli elokuun alussa tuorein Nettiauto.comista löytynyt Previa. Autosilta Espoossa pyytää tästä 2.4 VVT-i –bensamoottorisesta ja 208 000 kilometriä ajetusta Previasta 11 599 euroa.

Grand C 4 Picassot ja Renault Grand Scenicit, koska niitä on tarjolla runsaammin ja hinnat ovat auton ikään nähden edullisia, koska ne eivät ole olleet kalliita uutenakaan, Reimari sanoo.

Sen sijaan Volksvagen Sharan ja Ford Galaxy ovat olleet uusina kalliita autoja ja siksi niitä tulee rajatusti myyntiin vaihtoautoliikkeisiinkin.

Yksi ongelma kalliimpien isojen tila-autojen kohdalla on, että luotettavuudesta on vaikea saada kattavaa tietoa.  Niukkojen ensirekisteristeröintimäärien

Citroen Grand C4 Picassoa on tarjonnut uutenakin tavallisen keskikokoisen auton hintaan paljon tilaa ja mukavaa ajettavuutta. Niitä löytää tuoreina ja melko vähän ajettuina kohtuuhintaan, suorastaan edullisesti. Mäkelän Kone Järvenpäässä pyytää 12 500 euroa kuvan Grand Picasso VTi 120 Collectionista vuosimallia 2011, vaikka autolla on ajettu vasta 68 000 kilometriä. Rakettihan se ei tietysti 1,6-litraisella ja 120-hevosvoimaisella bensamoottorilla ole, mutta tila-autoilija harvemmin etsii räjähtävää suorituskykyä.

Luulisi, että lähes 10 vuotta vanha ja 176 000 kilometriä ajettu, bensalla käyvä 7 hengen Hyundai Trajet 2.0i GL pitäisi myydä hinnalla millä hyvänsä. Mutta ilmeisesti sillekin riittää ottajansa, sillä Autosilta Espoossa pyytää kuvan autosta 7599 euroa. Ehkä on niitäkin, joilla tilan tarve ja luotettavuus menevät ”seksikkyyden” edelle.

takia ne eivät nouse edes A-katsastuksen tilastoihin, jossa julkaistaan hylkäystietoja vain alle sadasta eniten katsastuksessa käyneestä automallista.

Fordin luksusluokan tila-auto on Galaxy, joka yllättäen viime vuonna lähes tuplasi myyntinsä 105 autoon, vuonna 2013 niitä ensirekisteröitiin Suomessa vain 57. Mutta niinpä se pitää hintansakin. Kuvan vuosimallin 2008 Galaxy 2.0 TDCi:stä Oy Coreland Ltd Lahdessa pyytää 14 400 euroa, vaikka mittarilukema on 242 500 kilometriä.

Teksti Timo Kiiski

Jaa tämä artikkeli

Muita saman merkkisiä koeajoja

Vaihtoautovertailu 15–30 000 € – Golf-luokan tehotykit
Hintavertailussa käytetyt ylemmän keskiluokan entiset sedanit
Avoauto – katoavaa kansanperinnettä?

Tietoa julkaisijasta

Mika

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *