Hintavertailussa reilun kymppitonnin nelivetoiset sedanit

Volvo oli turvallisuusratkaisuissa pitkään toisen ruotsalaisen, Saabin, kanssa edelläkävijä. Ensimmäisen polven S60-mallistakin löytyy nelivetoinen versio. Kuvan 159 000 km ajettu S60 2.4 Turbo AWD 4X4 vuosimallia 2005 oli myynnissä espoolaisessa Autosillassa 10 799 eurolla.
Luulisi, että reilulla 10 000 eurolla saisi vain loppuun piiskatun nelivetoisen sedanin. Se on väärin luultu. Tarjolla on paljon hieman iäkkäitä, mutta yllättävän vähän ajettuja hienoja autoja.
Sedan neljällä vetävällä pyörällä ei tietysti ole ehkä se tämän päivän seksikkäin juttu, kaikki kun tuntuvat haluavan citymaasturin. Eikä sitä citymaasturiakaan välttämättä edes nelivetoisena. Pääasia, kunhan istutaan korkealla ja fiilis on maasturimainen, vaikka sitten etuvedolla.
Harvemmin lapsiperheitä tänä päivänä tällaisella nelivetoisella sedanilla näkeekään huristelemassa. Asiaan vihkiytymättömät talviaikaan Lapin hiihtokeskuksissa edes tulevat ajatelleeksi, että iäkkäämpi ja ehkä hieman epämuodikkaalta näyttävä Subaru Legacy –sedan voikin hangessa oli nelivetoisuutensa ansiosta se todellinen möyrijä, jolle naapurin uusi pikkusievä etuvetoinen Qashqai –crossover häviää talven liukkailla mennen tullen.
Ei trendiperheille
Todennäköisesti tässäkin jutussa esitellyt nelivetoiset ja iältään hieman kymmenen vuoden molemmin puolin menevätkin todellisille “äijille”, eikä trendipelleille. Sedanin valtti erillisen peräkontin takia on äänettömyys, ja näissä autoissa sen voi yhdistää turvallisempaan ajoon liukkaillakin.
Nyt ei istuta korkealla, vaan matalalla ja ”lohvakkaasti”: kuskin penkki mahdollisimman työnnettynä ja vatsa lupsakkaasti ala-asentoon viritetyn ratin ja selkänojan välissä römpöttäen.
– Nelivetoinen sedan hankitaan erilaiseen käyttöön kuin maasturi. Maasturin ostaja on usein esimerkiksi mökkeilijä tai hevosihminen, joka vetää perässä raskasta traileria. Nelivetoisella sedanilla taas ajaa esimerkiksi kaupunkilainen, joka asuu laitamilla hieman pienemmän tien varressa ja kaipaa lisää turvallisuutta lähtiessä lumisina aamuina kotipihasta työhön, sanoo Jami Multisilta espoolaisesta Autosillasta.
Prosentuaalisesti nelivetoisia sedaneita myydään vähemmän kuin nelivetoisia maastureita, se jää suosiossa himpun farmarillekin.
– Mutta en ole huomannut, että nelivetoinen sedan mitenkään huono myytävä olisi. Verrattuna takavuosiin neliveto on myös arkipäiväistynyt. Nyt sen saa kohtuusummalla ihan tavallinenkin autoilija, kun taas takavuosina se oli Audi Quattrojen ja 4-Matic Mersujen luksusta rahamiehille, Multisilta arvelee.
4-vetoisten lyhyt historia
Ralliautot ovat olleet aina suunnannäyttäjinä perheautojen kehitykselle, niin myös nelivetoisissa henkilöautoissa. Aina 1970-luvulle asti kaikki nelivedon tarvitsemat osat sekä tekniset ratkaisut olivat tunnettuja vain maastoautojen yhteydestä.
Kuitenkin, ensimmäinen mekaanisella nelivedolla varustettu henkilöauto, ja myös kilpaauto, oli Spyker 60 H.P., auton rakensivat hollantilaiset veljekset Jacobus ja Hendrik-Jan Spijker vuonna 1903. Daimler-Benz myös rakensi nelivetoisen ajoneuvon vuonna 1907.
Ensimmäinen dieselkäyttöinen nelivetoinen maastohenkilöauto oli vuonna 1933 esitelty Mitsubishi PX-33 prototyyppi. Mitsubishi on valmistanut Mitsubishi Pajero-maastoautoa vuodesta 1982. Ensimmäinen massavalmistaja, joka valmisti nelivetoja, on Subaru. Se esitteli vuonna 1972 Leone 4WD -mallin.
Esitellessään Audi Quattron vuonna 1980, Audi vakuutti tuovansa markkinoille täyden malliston nelivetoisia autoja seuraavan viiden vuoden kuluessa. Tehdas myös piti lupauksensa. Varsinaisen Quattron jälkeen, joulukuussa 1982 seurasi malliston pienimmän, Audi 80:n nelivetoversio. Niitettyään Quattrolla rallimenestystä Audi esitteli vuonna 1984 myös valikoiman nelipyörävetoisia siviiliautoja. Kesällä julkistettiin Audi 200 quattro, ja heti perään 90 quattro. 80- ja 90-luvuilla Subaru ja Audi kävivät kiivasta taistoa markkinajohtajan asemasta Euroopassa nelivetoisten henkilöautojen myynnissä.
Timo Kiiski
- Vaikka Subarun Leone oli vuonna 1972 ensimmäinen massatuotantoon suunnattu nelivetoinen henkilöauto, on Audi Quattro-malleillaan 1980-luvulta lähtien ehkä eniten edesauttanut nelivedon yleistymistä sarjavalmisteisissa henkilöautoissa. Kuvan A4 A4 2,0TDI Quattro 140hv vuosimallia 2006 oli myynnissä Autosi Oy:ssä Tampereella hintaan 11 900 €. Tosin matkamittarilukemakin oli jo 248 000 km
- Mercedes-Benz pitää uskollisesti takavedosta kiinni. Mutta jos haluaa C-sarjan Mersuun lisää turvallisuutta talven liukkaille, on nelivetoinen C 240 4Matic A Avantgarde hyvä vaihtoehto. Kuvan 160 000 kilometriä ajetusta 4Maticista vuosimallia 2002 Porvoon Kamux pyytää 10 900 €.
- Tällä Volkswagen Passatilla ei helposti jumitu ainakaan pikkuhankeen. Highline-varustetason 3,2-litraisessa V6 4Motion Passatissa riittää tehoa peräti 250 hevosvoimaa. 159 000 km ajettu Passat sedan vuosimallia 2006 oli myynnissä 11 990 eurolla Länsimoottori Oy:ssä Pöytyällä.
- Legacy tunnetaan muiden Subaru-mallien tapaan tunnettu nelivedosta. Se tarjoaa Subaru Imprezaa enemmän tilaa ja ison auton tuntua ja on myös luotettavan maineessa. Tekniikan Maailma teki vuonna 2009 pistokoeajon 102 463 kilometriä ajetulle Legacylle vuosimallia 2004. Lopputulos oli hyvä: auto oli tukevaa tekoa, eikä turhia nitinöitä kuulunut. Kuvan Legacy 2.0 sedan AWD vuosimallia 2006 oli 148 000 km ajettu, Veljekset Laakkonen Oy Kouvolassa pyysi siitä 12 900 €.
- Subaru on nelivetoisten henkilöautojen pioneerivalmistaja. Yleensä Imprezakin on nelivetoinen. Vuodesta 1994 aina vuoteen 2008 se kiersi rallin MM-taipaleita, kunnes talouskriisi sai Subarun vetäytymään sarjasta. Kuvan Subaru Impreza 1.5R AWD 4d vuosimalla 2007 oli myynnissä Arto Autossa Tervejoella. hintapyynti 93 000 kilometriä ajetusta Imprezasta oli 10 490 €.
- Volvo oli turvallisuusratkaisuissa pitkään toisen ruotsalaisen, Saabin, kanssa edelläkävijä. Ensimmäisen polven S60-mallistakin löytyy nelivetoinen versio. Kuvan 159 000 km ajettu S60 2.4 Turbo AWD 4X4 vuosimallia 2005 oli myynnissä espoolaisessa Autosillassa 10 799 eurolla.













Vastaa