Pinnoite suojaa auton maalipintaa vuosia
Pinnoitteella suojaat autosi 1-1,5 vuodeksi eteenpäin. – Pinnoitettu auto tarvitsee myös vähemmän hankaamista pesussa ja se säästää maalipintaa naarmuilta, muistuttaa Risto Vattulainen espoolaisesta Shining Centeristä.
Vattulainen muistuttaa, että väärää aikaa pinnoitteen teettämiselle ei olekaan.
– Talvella tiesuola pureutuu autoon aika hyvin, jos sitä ei ole hyvin suojattu. Meidän käyttämämme Auto Smart Silver One oli testissä jaetulla ykkössijalla ja antaa auton lakkapinnalle pitkäaikaisen suojan, vuodesta puoleentoista. Tietysti tarkastus on tehtävä vuoden välein.
Kestää liuottimetkin
Silver Onen kaltainen pitkäkestoinen ja vahva suoja estää UV-valon, tiesuolan, liuotusaineiden ja kosteudesta johtuvan hapettumisen aiheuttamat haittavaikutukset lakkapinnalle. Tuote antaa lakkapinnan hengittää ja soveltuu siksi myös uusille ja juuri uudelleen lakatuille ajoneuvoille joiden lakkapinta ei ole vielä täysin kovettunut.
– Se soveltuu käytettäväksi kaiken tyyppisillä lakka- ja maalipinnoilla. Toki auton voi vahata itsekin tarvikeliikkeestä ostetuilla aineilla, mutta suoja ja jälki eivät välttämättä ole niin laadukkaita kuin ammattilaisen tietotaidolla tehdyssä vahauksessa, Vattulainen muistuttaa.
Pinnoite myös kestää kaikki pesuaineet, kun taas normaali vaha lähtee pesussa pois.
– Talviaikaan auto pysyy hyvänä, kun pesussa voi käyttää suolan irrottavaa liuotintakin.
Auto iskuun myydessä
Silver Seal Nano 2K on tarkoitettu yli vuoden vanhoille autoille ja käsittelyn kestoikä 3 vuotta.
– Tämän 2-komponenttisen pinnoiteaineen tarkoituksena on varmistaa maksimaalinen suoja ja se on kehitetty kestämään pohjoisen rankkoja sääolosuhteita. Käsittely maksaa tietysti jonkun verran, mutta jos on esimerkiksi myymässä autoa, niin taatusti siihen sijoitettu raha tulee takaisin.
Kesäaikana pinnoiteella käsitelty auto tarvitsee selkeästi vähemmänpesua kuin normaalilla vahalla kiillotettu auto. –Muutama asiakas kertoo mökkireissulla kuraantuneen, mutta kovavahalla käsitellyn auton huuhtoutuneen täysin puhtaaksi rankkasateessa, Vattulainen kertoo.
Teksti ja kuva
Timo Kiiski








Vastaa