Pakolaisista korjaamoyrittäjiä?

Yksi tuttu arveli, että Suomeen pyrkivissä turvapaikanhakijoissa varmasti riittäisi osaamista autokorjaamoyrittäjiksi. Kaunis ja kannustettava ajatus, mutta ei se nyt ihan niin simppeliä ole.

Kyllä minä uskon, että Irakin ja Syyrian kavereista moni osaa vaihtaa vanhan Vectran öljyt ja jarrupalat siinä missä Suomi-poikakin.

Ja heti tähän kärkeen korostan, että jos minun pitäisi yksiselitteisesti valita asenteeni maahanmuuttoon akselilla suvakki-maahanmuuttokriittinen, niin kyllä minä sinne suvakkipuolelle kallistuisin.

Hurmalainen luotti halpaan…

Mutta autokorjaamobisneksessä puhutaan kuluttajan kannalta isommista rahoista. Jos mokia tehdään, voi pikkulasku nousta moninkertaiseksi.

Muiistan lukeneeni jostakin lehdestä huolestuneen korjaamoyrittäjän näkemyksiä koventuvasta kilpailusta, jossa on myös epäterveitä piirteitä.

”Nykyään on paljon näitä kotona autotallissa tekeviä yrittäjiä , joilla sitten tutut käyvät korjauttamassa autonsa. He tekevät kotona huoltoja harrastuksena iltaisin päätyön ohessa. Heidän kanssaan on turha lähteä kilpailemaan hinnoilla”.

Hinta se on, joka tehoaa Hurmalaiseenkin. Huomasin tienvarsikyltin, joka mainosti talvirenkaiden vaihtoa ihan pistämättömään hintaan. Lastasin talvikumit konttiin ja ajoin mainoksen ilmoittamaan osoitteeseen.

Se osoite oli joku vanha ja aika rupinen halli erään teollisuusalueen uumenissa.  Siellä hääri iso porukka vierasmaalaisia heppuja. Osa painoi töitä, osa oli tullut hengailemaan maanmiestensä pajalle. Ne, jotka eivät painaneet töitä, pössyttelivät kukin vuorollaan kaverilta toiselle kiertävällä letkulla sauhuja isokokoisesta, samovaaria muistuttavasta pumpusta.

Kyse lienee vesipiipusta, jossa savun suodattimena käytetään vettä. Olen jostain lukenut, että sellaisen polton uusi kukoistus ei johdu niinkään terveydellisistä kuin sosiaalisista syistä. Vesipiippua poltetaan yleensä joukolla ja kaikessa rauhassa.

… ja kalliiksi tuli

Ripeää oli. Kun kysyin kuittia maksusta, ilme oli vähän hölmistynyt. No, käsin sellainen sitten rustattiin. En jäänyt katsomaan, lyötiinkö se mihinkään kassaan. Kassakone näytti antiikkiselta. Mitään muistutuksia tarpeesta tarkastuttaa renkaiden kiristyksen riittävyys sadan kilometrin ajon jälkeen en saanut.

Koska oli kiire, en jäänyt katselemaan, miten ne olivat kiinnittäneet talvipyörien pölykapselit. Paikallaan kaikki neljä näyttivät olevan.

Kapseleiden kiinnityksen tarkistaminen on tietysti varmaankin viime kädessä omalla vastuulla. Mutta ei minulla koskaan aiemmissa renkaanvaihdoissa ole yksikään kapseli lentänyt aiemmin taivaan tuuliin. Ajoin nurkka-ajoa lopuniltapäivää enkä tullut tuijotelleeksi pyöriä erikseen. Kotiin päästyäni huomasin, että neljästä kolme oli lentänyt matkan varrella ties mihin jorpakkoon.

Jälkeenpäin ajatellen sitä hommaa paiskottiin kyllä sellaisella hutiloinnilla, ettei tapahtunut ole ihme. Vaimon mielestä olisi pitänyt mennä reklamoimaan, mutta tuskinpa se olisi hyödyttänyt. Milläs todistat?

No otin opikseni, ensi kerralla laitan kapselit vasta kotona. Mutta kun suosin alkuperäisiä auton merkkikapseleita enkä Bilteman tai Motonetin tarvikekapseleita, tuli sille reissulle lopulta hintaa toistasataa.

Kyllä minä uskon, että monista näistä kavereista vielä kelpo mekaanikkoja saadaan. Mutta korjaamobisneksessä puhutaan kuitenkin kuluttajan kannalta sen verran merkittävistä summista, että mieluummin näkisin, että ensin vierastyövoima ”kotiutetaan” vastuukysymyksineen kaikkineen suomalaisiin korjaamokäytäntöihin kotimaisten mekaanikkojen ja yrittäjien opastuksella. Vasta sen jälkeen on oman bisneksen aika.

Teksti Urmas Hurmalainen