Kaasujalka

MM-rallikalenteri 2023 julkaistu – Suomessa ajetaan elokuun alussa

Julkaissut:

|

25.11.2022

|

Kirjoitettu kategoriaan:

MM-rallikalenteri 2023 julkaistu – Suomessa ajetaan elokuun alussa

Tulevan kauden uutuuksia ovat kolmen maan yhteisralli sekä MM-sarjan palaaminen Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan.

Kolmen maan yhteisralli ajetaan 26.-29. lokakuuta Itävallan, Tsekin ja Saksan alueella Keski-Euroopan MM-rallina. Kyseessä on asfalttiralli ja sen keskuspaikkana toimii Passaun kaupunki Saksassa.

Amerikan mantereelta paluun kalenteriin tekevät puolestaan Meksikon ja Chilen MM-rallit ensimmäistä kertaa sitten koronaviruksen alkamisen.

“Halusimme saada kalenterin samaan malliin kuin ennen pandemiaa niin, että se sisältää hyvän valikoiman kilpailuja niin Euroopassa kuin sen ulkopuolella. Kalenteriin oli todella paljon tunkua, mutta olemme tyytyväisiä ensi kauden kisatarjontaan ja sen monipuolisuuteen”, toteaa rallin MM-sarjan promootiyhtiön tapahtumajohtajajohtaja Simon Larkin.

Secto Rally Finland ajetaan jälleen ensi kesänä

Jo 72. kerran Jyväskylässä ja Keski-Suomessa järjestettävä Suomen MM-ralli eli Secto Rally Finland ajetaan tutulla kesäpaikallaan 3.-6. elokuuta.

Secto Rally Finlandin järjestävä AKK Sports Oy on tyytyväinen ensi kauden MM-rallikalenteriin.

“Olimme jo tänä vuonna erittäin tyytyväisiä siihen, että pystyimme korona-ajan jälkeen palaamaan Secto Rally Finlandin osalta kesän ajankohtaan, mikä näkyi kansanpaljoutena, loistavana tunnelmana ja hienosti onnistuneena tapahtumana. Haimme samaa ajankohtaa myös kaudelle 2023, joten nyt on ilo todeta, että saimme toivomamme päivämäärät ja MM-rallista päästään nauttimaan Jyväskylässä ja Keski-Suomessa jälleen ensi elokuussa”, sanoo Secto Rally Finlandin promoottori Tiina Lehmonen.

Rallin MM-sarjan kilpailukalenteri 2023

1) Monte-Carlo 19.-22.1.
2) Ruotsi 9.-12.2.
3) Meksiko 16.-19.3.
4) Kroatia 20.-23.4.
5) Portugali 11.-14.5.
6) Italia 1.-4.6.
7) Kenia 22.-25.6.
8) Viro 20.-23.7.
9) Secto Rally Finland 3.-6.8.
10) Kreikka 7.-10.9.
11) Chile 28.9.-1.10.
12) Keski-Eurooppa (Itävalta, Tsekki, Saksa) 26.-29.10.
13) Japani 16.-19.11.

Jaa tämä artikkeli

Uutisia aiheesta

Kaasujalka autoiluohjelma kausi 10 jakso 10 – Latelan Lauri saa Mersun
Uudistettu Polestar 2 toimintasäde jopa 635km
Menorengas on nyt Mekonomen-korjaamo

Tietoa julkaisijasta

Mika

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *