Kaasujalka

Mercedes-Benz klassikkoauto on myös vakaa sijoituskohde

Julkaissut:

|

23.6.2021

|

Kirjoitettu kategoriaan:

Mercedes-Benz klassikkoauto on myös vakaa sijoituskohde

Mercedes-Benz 190 SL päätettiin kehittää 180-mallin pohjalta Mercedes-Benz 300 SL-urheiluautomallin, eli niin sanotun lokinsiipi-Mercedeksen, rakennetta muistuttavalla tavalla. Molemmat automallit esiteltiin ensikertaa New Yorkin autonäyttelyssä vuonna 1954. New Yorkissa ei kuitenkaan nähty Mercedes-Benz 190 SL:n lopullista ja viimeisteltyä mallia. Esillä oli prototyyppi, jonka tekniikka oli testaamatta ja sen ulkomuodot ja varusteet viimeistelemättä.

Mallin virallinen esittely nähtiin vuotta myöhemmin maaliskuussa Geneven autonäyttelyssä 1955 ja tuotantoon auto saatettiin kahta kuukautta myöhemmin. 190 SL:n lopullinen versio oli sporttinen kahden hengen avoauto, näyttelyn upein ja kaunein uutuus, jolle autolehdistö antoi nopeasti lempinimen Miss Urheiluauto.

Auton suunnittelusta vastanneiden Karl Wilfertin ja Walter Häckerin mielestä 190 SL ei kuitenkaan ollut puhdasverinen urheiluauto vaan kaunis ja tyylikäs kaksipaikkainen GT-auto.

Uuden aikakauden moottori

Mercedes-Benz 190 SL:n perusrakenne perustuu 180-mallin lyhennettyyn rakenteeseen. Mercedes-Benz halusi, että uusi kaksipaikkainen avoauto asettaisi uuden standardin mukavalle matkustamiselle. Ja hyvin tehdas tavoitteessaan onnistui, sillä auton alusta ja jousitus saivat autolehdistön taholta paljon kiitosta.

Uudistetun mallimerkinnän mukaisesti 190 SL:n nokalle asennettiin uusi 1,9-litrainen yhdellä kannen yläpuolisella nokka-akselilla varustettu nelisylinterinen moottori, jonka suurin teho oli tuohon aikaan varsin kunnioitettava 77 kW (105 hv). 190 SL:n huippunopeus on 170 km/h, joka teki autosta yhden aikakauden nopeimmista sarjatuotantoautoista. Kahdella Solex 44 PHH putouskaasuttajalla varustettu uutuusmoottori synnytti lopulta moottoriperheen, joka nähtiin myös 180-220 d -henkilöautojen nokalla. Moottori oli paitsi tehokas niin myös 8,6 l/100 /km keskikulutuksella huomattavan taloudellinen.

SL on lyhenne sanoista Super Light. Urheilullisuutta 190 SL:ssä korostavat muun muassa autoon kevytmetallista valmistetut ovet. Mercedes-Benz 190 SL:n omistajat olisivat halunneet osallistua autollaan myös autokilpailuihin, mutta kansainvälisen autoliiton sääntöjen mukaan Grand Turismo -luokkaan luokitellussa GT-autossa olisi pitänyt olla kiinteä kattorakenne.

Mercedes-Benz 190 SL oli kuitenkin myyntimenestys. Vuosien 1955-1963 aikana Sindelfingenin autotehtaalla Saksassa rakennettiin kaikkiaan 25 881 autoa, joista peräti 80 prosenttia meni vientiin. Tästä puolet Yhdysvaltoihin, joka oli Mercedes-Benz 190 SL:n päämarkkina-alue ja jossa 190 SL nautti erityisesti filmitähtien suosiosta. Mercedes-Benz 190 SL:n ohjauspyörän takana Hollywood-tähdistä nähtiin muun muassa Grace Kelly, Rita Hayworth sekä laulaja Frank Sinatra.

Sijoitus, jonka arvo nousee

Joensuulainen Kauko Sokkanen osti vuonna 2000 helmikuussa vuosimallin 1960 Mercedes-Benz 190 SL -avoauton. Autonsa ostohetkellä Outokummussa asunut Sokkanen kertoo, että Mercedes on ollut hyvä auto ja sijoituskohde.

– Vuoden 2000 helmikuussa olin mökillä, jonne serkkupoika tuli käymään ja ilmoitti, että ”nyt olisi kesäauto tiedossa”. Lähdimme siltä istumalta Mercedestä katsomaan. Myyjällä, joka omisti autosta kolmasosan, oli näyttää autosta vain kaksi valokuvaa. Kiinnostuin kuitenkin ja selvitin auton taustat.

– Kun oli poikkeamassa Joensuussa niin päätin käydä Mercedestä katsomassa. Ei mennyt kuin 15 minuuttia niin löimme kaksikolmasosaa Mercedeksestä omistaneen myyjän kanssa kättä päälle ja ostin auton itselleni. Seuraavana päivänä Mercedeksestä oli myynti-ilmoitus silloisessa Keltaisessa Pörssissä. Kyselyjä oli paljon, mutta ehdin ensin, Sokkanen hymyilee.

Sokkasen Mercedes oli tuotu Suomeen vuonna 1988 Kaliforniasta Yhdysvalloista. Auto entisöitiin huolellisesti Suomessa ja se museokatsastettiin vuonna 1998.

– Sellaiset 3 000 km olen autollani kesäisin ajanut. Aika vähän, sillä olen omistanut Mercedeksen jo 20 vuotta. Kun näin ensimmäisen kerran ne kuvat tästä autosta niin ajattelin, että ”hienonnäköinen auto”, ja päätin, että Mercedes pitää säilyttää Pohjois-Karjalassa, että ei sitä muualle viedä, nykyisin Joensuussa asuva Sokkanen perustelee.

Kaksi eri kattovaihtoehtoa

Sokkanen kertoo, että Mercedes-Benz on ollut hyvä auto harrastaa.

– Ja myös luotettava auto. Ei ole tarvinnut kahteenkymmeneen vuoteen tehdä autolle mitään. Tietysti normaalit öljynvaihdot ja sen sellaiset. Pidän huolen siitä, että talvellakin käyn kerran kuussa autotallilla painamassa napista moottorin käyntiin ja käyttämässä sen käyntilämpötilaan. Kesällä myös kelien niin salliessa suoritan aina myös pienen ajolenkin.

– Mercedes on hyvä ja herkkä auto ajaa. Tällä ilkiää ajaa myös hiljaa. Kaulaliina pitää olla kaulassa kun ajelee. Se suojaa ja kuuluu vähän niin kuin auton tyyliin.

Sokkanen kertoo, että hänen Mercedeksensä on varustettu taittuvan kangaskaton ohella myös irrotettavalla kovakatolla.

– Auton kovakatto on nojannut vuosikymmenet autotallissani seinää vasten. Kattoon on tiivisteet ja kaikki asennukseen tarvittava olemassa, mutta en ole käyttänyt sitä kertaakaan senkin takia, että ennen katon asentamista koko kangaskattorakenne tulisi purkaa autosta pois.

– Valkoinen väri ja musta nahkasisusta käy myös mielestäni hyvin yhteen. Yhdistelmä korostaa auton kauniita muotoja. Tällaisella avoautolla on kiva ajella kauniissa kesäkelissä. Kuulee muun muassa jalankulkijoiden puheet, Sokkanen naurahtaa.

Kun Mercedestä lähtee ulkoiluttamaan niin ihmiset tulevat usein kyselemään autosta yleensäkin ja sen historiasta.

– Tien päällä saan paljon peukutuksia ja hymyileviä kasvoja näen joka kerta. Kaunis auto tämä on. 2000-luvun alkupuolella minua pyydettiin tuomaan Mercedes erääseen autonäyttelyyn. Kaksi palkintoa toin sieltä kotiin mukanani: näyttelyn kaunein ja yleisöäänestyksen kakkospalkinto, Sokkanen hymyilee.

Jaa tämä artikkeli

Muita saman merkkisiä koeajoja

LUKIJAN AUTO! Rami luottaa vanhaan Primeraan ja Volvoon
Tero Vaara ajanut Volvollaan liki puoli miljoonaa kilometriä
Ansko Pitkänen on ainut suomalainen naispuoleinen stunt-näyttelijä.

Tietoa julkaisijasta

Mika

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *