Kaasujalka

Mika Häkkinen: Mercedes ennätysvauhdissa, Ferrari sukelsi jälleen

Julkaissut:

|

16.5.2019

|

Kirjoitettu kategoriaan:

Mika Häkkinen: Mercedes ennätysvauhdissa, Ferrari sukelsi jälleen

Mika Häkkinen nostaa Espanjan GP:n jälkeisessä kolumnissaan esille Ferrarin, joka antoi taas tasoitusta kilpakumppaneilleen sisäisen sähellyksensä takia. Ennätykselliseen viidenteen peräkkäiseen kaksoisvoittoonsa ajanut Mercedes oli jälleen omaa luokkaansa. Hienosti paalulle ajanut Valtteri Bottas joutui lähdössä taipumaan Lewis Hamiltonille. 

Lewis Hamiltonin voitto Espanjan osakilpailussa ja tallikaveri Valtteri Bottaksen toinen sija toivat Mercedekselle tallin viidennen kaksoisvoiton kaudella 2019. Mikään talli ei ole aiemmin pystynyt samaan, ja moinen ylivoima alkaa huolestuttaa sekä kilpakumppaneita että faneja.

Barcelonan talvitesteissä Ferrari vei ja Mercedes näytti vikisevän, mutta viikonlopun Espanjan GP:ssä roolit olivat vaihtuneet. Mercedes oli omaa luokkaansa dominoiden sekä aika-ajoja että kilpailua, kun taas Ferrarilla oli vaikea viikonloppu, joka päättyi Red Bullin Max Verstappenin taakse.

Olemme ennenkin nähneet ylivoimaisia kauden aloituksia. Vuonna 2009 Jenson Button voitti kuusi seitsemästä osakilpailusta Brawn GP:n autolla. Talli oli teknisessä etulyöntiasemassa ja hyödynsi etunsa hyvin. Vaikka Button ei enää voittanut sillä kaudella, hän vei silti mestaruuden! Tuon tallin Mercedes sitten osti…

Barcelonan rata on hyvin omalaatuinen. Se vaatii autolta hyvää downforcea, pitoa ja kääntyvyyttä mutkiin. Se on yksi syy siihen, miksi sitä käytetään testiratana – siellä on kaikkea. Sekä Mercedes että Ferrari toivat kisaan uusia päivityksiä, mutta vain Mercedes otti ison askeleen eteenpäin.

Paalupaikka ei takaa voittoa

Oli mahtavaa nähdä Valtterin ottavan kolmas peräkkäin paalupaikka sunnuntaina. Hän ajoi täydellisen kierroksen ja otti autosta kaiken irti. Hänellä on valtava luotto autoonsa. Kun katsoi paalukierrosta onboard-kamerasta, näki miten hän tiesi tasan tarkkaan, kuinka kovaa pystyisi painamaan.

Kisat kuitenkin voitetaan vasta sunnuntaina, ja Valtterin kärsittyä startissa pienestä kytkinongelmasta Lewis Hamilton ja Ferrarin Sebastian Vettel pystyivät haastamaan hänet ensimmäisessä mutkassa. Se oli jännittävä hetki, koska Sebastian yritti ohitusta ulkokautta ja Lewis puolestaan oli sisäpuolella. Valtterin piti perääntyä, ja hän joutui pahaan luisuun, jonka hän kuitenkin selvitti hienosti.

Valitettavasti kisan kulku oli selvillä mutkasta kolme ulos tultaessa: Lewis johti ja Valtteri putosi toiseksi puolustauduttuaan Ferrareita ja Verstappenia vastaan. Mercedeksen suorituskyky oli vaikuttavaa, ja he ajoivat täydellisen kisan.

Ferrarilla sekaannukset jatkuvat

Verstappen on viimeisen vuoden aikana kypsynyt kuljettajana, ja hän näytti saaneen kaiken irti Red Bullistaan ja kolmannesta sijastaan. Hän on kolmantena pistetaulukossa ja Vettelin edellä, mikä kertoo paljon Verstappenin tasaisuudesta sekä Ferrarin jatkuvista vaikeuksista.

On tietenkin paljon puhetta siitä, ettei kukaan pysty lyömään Mercedestä tällä kaudella, ja ymmärrän sen. Heillä on paras auto ja lahjakas kuljettajakaksikko, joka puskee toisiaan parempiin tuloksiin ilman tappeluita. Lisäksi johto pystyy tekemään oikeita taktisia päätöksiä kilpailun aikana. Kyseessä on täydellinen yhdistelmä.

Ferrarilla oli taas kerran sekaanusta ilmassa kilpailun aikana, kun Vettel ja tallikaveri Charles Leclerc pidättelivät vuoroin toisiaan tallin käytettyä eri taktiikoita. Yhdessä vaiheessa kuljettajat eivät olleet tietoisia eri taktiikoistaan, mikä lisää tunnetta siitä, että Ferrarin pitää selvittää sekä inhimillisiä että teknisiä haasteita.

Monacossa Mercedekselle enemmän vastusta

Kaikesta huolimatta olen varma siitä, ettei Mercedes jatka aivan näin helppoa voittokulkua. Seuraava kilpailu ajetaan Monacossa, joka on aivan erilainen Barcelonaan verrattuna, todella ainutlaatuinen rata. Red Bull voitti siellä viime vuonna ja Ferrari vuonna 2017, ja tiedämme molempien tallien odottavan kilpailua innolla. Verstappen tähtää Mercedeksen ensimmäiseksi päihittäjäksi, ja uskon Red Bull Hondan olevan erittäin nopea Monacossa.

Myös Leclerc pystynee haastamaan Mercedeksen Monte Carlon kaduilla, onhan kyseessä hänen kotikisansa. Leclerc on ollut erittäin nopea koko kauden ajan, mutta pienet virheet ja ongelmat ovat vieneet häneltä voittomahdollisuudet. Hän haluaa kovasti palauttaa Ferrarin voittokantaan.

Sitten on vielä Sebastian Vettel. Nelinkertainen maailmanmestari on voittanut Monacossa kahdesti, ja hän on edelleen varteenotettava tekijä. Vettel on saanut viime aikoina pientä kritiikkiä, mutta henkilökohtaisesti uskon, että hän pystyy edelleen voittamaan ja palauttamaan Ferrarin mestaruustaistoon. Kautta on yhä paljon jäljellä.

Mika Häkkinen, Unibet F1 Insider

Jaa tämä artikkeli

Muita saman merkkisiä koeajoja

Mersu paskaksi routakuopassa – vakuutus ei korvaa
Ääripäät korostuvat autoilusta väitellessä
Miksi ette sitten osta dieseleitä?

Tietoa julkaisijasta

Mika

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *