Kaasujalka

Sama vuosimalli, eri korimalli – Audi A4

Julkaissut:

|

11.3.2019

|

Kirjoitettu kategoriaan:

Sama vuosimalli, eri korimalli – Audi A4

Varusteiltaan ja kilometreiltään vastaavien vuonna 2008 ensirekisteröityjen uusien ja vanhojen Audi A4 -mallien keskimääräinen hintaero vaihtoautokaupoissa on keskimäärin 2000 euroa.

Kun BMW:n 3-sarjan vaihtoautojen vanhentuneet mallit tunnetaan ”nuorisosuosikkeina”, niin kilpailevan Audi A4:n kohdalla tilanne on hiukan päinvastainen.

–Sanoisin, että Audi A4:stä uudempaa mallia etsivät nimenomaan nuoremmat perheelliset. Vanhempi malli menee helpommin kaupaksi iäkkäämmille ostajille, jos sillä on ajettu vähemmän. Heille ajetut kilometrit merkitsevät hieman enemmän.

Audi A4 on vaihtoautokaupassa hyvää myytävää. Nuorempi väki myös seuraa mallimuutoksia tarkemmin.

– Molemmat korimallit ovat kuitenkin hyvää myytävää, sanoo Latvasalo Autokeskuksesta.

Suurentui selvästi

Ulkomitoiltaan joulun alla 2007 esitelty neljännen sukupolven Audi A4 oli edeltäjäänsä suurempi ja akselivälikin kasvoi selvästi. Auto oli 117 milliä edeltäjää pidempi. Leveyttäkin tuli lisää reilut 5 senttiä.  Uudistunut farmari tuli markkinoille keväällä 2008.

Uuden pohjalevyn myötä moottori oli saatu sijoitettua aiempaa taaemmaksi, joten auto oli myös vähemmän etupainotteinen. Etuakseli siirtyi eteenpäin 154 milliä, jolloin akselivälikin venyi komeasti lähes 17 senttiä.

Paremman painojakauman myötä valmistaja pyrki tekemään uudistuksessa A4:stä aiempaa urheilullisemman auton. Uuden A4:n erotti viirumaisista Xenon-valoihin yhdistyneistä LED-huomiovaloista.

Etusäleikkö oli aggressiivisempi ja matalamman uutuuden olemus oli edeltäjäänsä coupemaisempi ja samalla urheilullisempi.  Kolmannen sukupolven A4 näyttää hieman pulskemmalta ja konservatiivisemmalta kuin seuraajansa.

Myös merkin ympäristöimago oli aiempaa vihreämpi. Vaikka suorituskyky parantui, niin kulutus laski.

Vanha malli yksilöllisempi?

Uudistunut A4 sai paljon kehuja ajettavuudesta, se oli vakaa menijä rankalla tuulellakin. Tilaihmeenä sitä ei kuitenkaan pidetty.

”Uusi A4 on todellinen ajajan auto, mutta ei mikään tilavuusihme.”, arvioi Helsingin Sanomat helmikuussa 2008.

Tiloista sai moitteita myös syksyllä 2004 esitelty kolmannen polven A4.

”Jos etuistuimet ovat ääriasennossa, takapenkkiläisillä on tukalat olot”, kritisoi Helsingin Sanomat.

Tekniikan Maailma –lehti valitsi edeltäjän, kolmannen sukupolven A4:n Vuoden talviautoksi. Uutuus hävisi kisan pisteen kymmenyksellä Volvo V70:lle. Sulavammista ja coupemaisista linjoista huolimatta uutuutta ei pidetty myöskään yhtä yksilöllisenä kuin edeltäjäänsä.

Teksti Timo Kiiski

Uusikorinen  Audi A4 Avant 2.0 TDI Business Multitronic –automaatti vuosimallia 2008 oli jo 399 999 kilometriä ajettu, mutta Omaxin hintapyyntö Tampereella 6480 euroa: siis lähes 600 euroa enemmän kuin samanikäisellä ja 60 000 kilometriä vähemmän ajetulla, vanhan mallisella 2.0 TDI Avantilla Lemillä. Molempien dieselmoottoreiden tehot ovat 143 hevosvoimaa. Tosin Lemin vanhanmallisessa Avantissa oli manuaalilaatikko.

 

Vanhakorinen ja 338 000 kilometriä ajettu Audi A4 Avant Audi A4  2.0 TDI  vuosimallia 2008 oli myynnissä Etelä-Karjalan Lemillä. Autossa oli manuaalivaihteet.  Automyynti L.T.A Oy:n hintapyyntö oli 5 900 €.

 

 

Jaa tämä artikkeli

Muita saman merkkisiä koeajoja

Pieni bensa-auto käy aina kaupaksi
Uudehkoja käytettyjä dieselfarmareita saa nyt edulliseen hintaan
Halpa pistokehybridi ostetaan ykkösautoksi

Tietoa julkaisijasta

Mika

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *