Kaasujalka

Koseli – Nepalilaisesta tuli Hurmalaisen kantis

Julkaissut:

|

21.2.2019

|

Kirjoitettu kategoriaan:

Koseli – Nepalilaisesta tuli Hurmalaisen kantis

Nepalalaisravintola Koseliksesta  Tikkurilan rautatieasemaa vastapäätä on tullut syksyn mittaan Hurmalaisen kantapaikka, eli teinikielellä ”kantis”. Yksi syy on huippuystävällinen palvelu.

Ensimmäisen kerran kävin syömässä Koseliksessa syksyllä, kun odotin poikaa Lahdesta Tikkurilan rautatieasemalla. Rouva oli silloin mukana. Tilasimme Chicken Currya eli curry-kanaa, kun piti saada äkkiä halvalla kuvun täytettä. Ja oli siinä sekin, että se oli listan halvin, muistaakseni 14.20 euroa.

No, siinä kävi niin, että tilauksen vastaanottanut nuori nainen kuuli väärin ja toi meille väärät pöperöt. Carlic Chickeniä eli valkosipulikanaa.

Emme sitä heti virhettä huomanneet, vaan mätimme valkosipulikanaa tyytyväisinä poskeen ja kiittelimme toisillemme, että hyvää oli. En ole mikään sen enempää curryn kuin valkosipulinkaan superystävä ja näissä aasialaisissa ravintoloissa en niin hirväesti erilaisia makuvivahteita erota.

Virhe huomattiin vasta, kun tuli lasku pöytään, Carlig Chicken on 2,30 euroa kalliimpaa, ja kysyimme perustetta laskun suuruudelle. Nyt vuorostaan tarjoilija kurtisti kulmiaan ja kysyi, emmekö tilanneet Carlic Chickeniä. Samoimme tilanneemme kyllä Chicken Currya. Nainen totesi kuulleensa väärin ja laskutti meitä halvemman mukaan.

Siitä jäi hyvä mieli. Sen jälkeen olen useitakin kertoja Koselisissa uudestaan. Henkilökunta on poikkeuksellisen ystävällistä aina ja joka kerta. Joskus suorastaan vähän rasittaakin, kun hymyilevä tarjoilia, olipa hän mies tai nainen, käy välillä parikin kertaa varmistamassa, että ruoka maistuu ja kaikki on hyvin.

Vastapäätä myös hotelli Vantaa

Koselisin palvelualttiudesta voisi ottaa mallia eräs toinen etninen ravintola Itä-Helsingissä, kun sain tässä syksyn mittaan niinikään väärän annoksen. Tällä kerralla huomautin asiasta ennenkuin aloin syödä. Olin tilannut samanlaisen annoksen kuin rouva, mutta rouvan tilaus toimitettiin oikein ja minun väärin. En jaksanut ruveta vääntämään, kun heti kättelyssä tuli selväksi, että tarjoilija ei aio perääntyä.

Koselis jää helposti huomaamatta. Paitsi, että se sijaitsee Tikkurilan rautatieasemaa vastapäätä, sen vastapäätä löytyy myös maanpäällinen ruotsinlautta Hotelli Vantaa. Yksi tuttu lehtimies kertoi haastatelleensa lehteen sen baarissa  erästä parinvaihtoa harrastavaa pariskuntaa.

Niillä oli kuulemma aina tapana sopia toisen parin kanssa tapaaminen hotelli Vantaaseen ja vähän tanssahdella siellä ennen siirtymistä yksityiskotiin nauttimaan parinvaihdon merkeissä siitä maailman kauneimmasta asiasta, mitä kaksi miestä ja kaksi naista voivat tosilleen tehdä.

Vinkki heille. Hotelli Vantaassahan tulee tunnelma kuin oltaisiin risteilyllä Ruotsin tai Tallinnan lautalla, Koseliksessa voi ennen illan touhuja avartaa kulinaristista maailmankuvaa hyvällä aasialaisella ruualla.

Billebeino-mies vakuutti

Osuimme päätoimittajan kanssa Koselikseen lounasaikaan märkänä joulukuun päivänä. Otin listalta suosikkini Tikka Masalan ja se oli taas kerran aivan pistämättömän hyvää. Lounashinta oli 9.90 ja se on kyllä ylivertainen laatuun ja annoksen kokoonkin nähden. Lautaselle oli annosteltu yrttijogurtissa marinoituja ja tandooruunissa paistettua kananrintapaloja talon masalakastikkeessa. Ihan rehellisesti sanottuna, en ole missään syönyt näin hyvää Tikka Masalaa.

Ala Carte -listalta lounasajan ulkopuolella tilattuna Tikka Masalan hinta on 17.90 euroa ja ainakin silloin mukana tulee iso ”lapa” suussa sulavaa Naan-leipää. Olen käynyt jo sen verran monta kertaa lyhyellä aikavälillä ja eri kellonaikoina Koseliuksessa, etten edes muista, tuliko julmetun iso Naan-leipä mukaan lounashinnassa. Ainakin se tulee Ala Carte -listalta tilattuna.

Matkailusivusto Tripadvisorilla Koselista on 37 arvostelua, yksinomaan myönteisiä. Porilainen Aku V kiteyttää useimpien muidenkin tunnot:”Oikein hyvää ruokaa tarjoaa Koseli. Tikkurilan aseman lähellä,Sokos hotellia vastapäätä. Otin Palak paneer annoksen joka oli erinomaista. Leipä oli todella hyvää ja palvelu ystävällistä. Suosittelen ja varmasti menen toistekin”-

Koselis ei ehkä ole ihan varsinaisesti ”äijäruokala”, aika paljon siellä näyttää lounastavan toimistojen naisporukoita. Mutta kun näin karskin hepun imuroimassa nepalilaisruokaa Billebeino-hupparissa, niin pakko oli vähän miettiä asiaa tarkemmin. Billebeinohan on peliuransa lopettaneen jääkiekkotähti Ville Leinon perustama vaatemerkki.

Lähtiessään kaveri nosti olalleen ison CCM-jääkiekkokassin. Ovathan nyt lätkäjätkät, jos ketkä, tämän päivänä äijiä. Kyllä salskea lätkäjätkä Billebeino-hupparissa CCM-lätkäkassin kera vastaa hyvinkin kahta parrakasta huomioliivikörmyä.

 

Koseli
U
nikkotie 2, Vantaa

Ruoan riittävyys: XXXX
Palvelu: XXXXX
Ruoan äijämäisyys: XX
Paikan äijämäisyys: XX
yhteensä 13p

Teksti Urmas Hurmalainen
Kuvat Mika Salomaa

 

 

Jaa tämä artikkeli

Muita saman merkkisiä koeajoja

La Locanda – Carbonara-puuroa Simonkylässä
Ylästön Pizza & Kebab & Grilli- Perusporvarin pizzakeidas
Lepsämän Grilli – Paluu ”Vanhaslandiaan”

Tietoa julkaisijasta

Mika

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *