Kaasujalka

Kesärenkaiden syyskunto vakiintumassa

Julkaissut:

|

27.9.2018

|

Kirjoitettu kategoriaan:

Kesärenkaiden syyskunto vakiintumassa

 

Syyskuun alkupuolella järjestetyissä rengasratsioissa kesärenkaiden syyskunto osoittautui oletettua paremmaksi ennätyksellisen lämpimän kesäkauden jälkeen. Viideltä vertailupaikkakunnalta kerättyjen ennakkotietojen mukaan urasyvyydeltään huonorenkaisia autoja oli lähes 9 prosenttia. Ilmanpaineissa ilmeni puutteita noin 4 prosentilla ja talvirenkailla ajeli noin 5 prosenttia autoilijoista.

Autonrengasliitto Liikenneturva ja poliisi järjestivät tänä syksynä neuvontahenkisiä rengasratsioita 10.–14. syyskuuta 30eri paikkakunnalla, joissa tarkastettiin yhteensä noin 6 000 henkilö- ja pakettiauton renkaat. Kaikkiaan syksystä 1997 lähtien pyörineen Rengasratsia-kampanjoinnin aikana on tutkittu jo yli 200 000 rengassarjaa.

Kampanjapäällikkö Hannu Lintala toteaa rengasratsioiden sujuneen hyvässä hengessä, joskin tällä kertaa jäätiin hieman tavoitellusta automäärästä. ”Autoilijat suhtautuvat varsin positiivisesti tämän tyyppiseen valistukseen. Viime keväänä toteutetussa kuluttajakyselyssä peräti 84 prosenttia autoilijoista piti kampanjaa hyödyllisenä ajoturvallisuuden edistäjänä.”

Rengaspaineet aiempaa paremmin kohdallaan

Tässä yhteenvedossa keskitytään Helsingissä, Jyväskylässä, Porissa, Rovaniemellä ja Kuopion seudulla järjestettyihin rengasratsioihin, joissa urasyvyyksien lisäksi tarkastettiin myös ilmanpaineet ja rengastyyppi yhteensä 1 891 autosta. Tulokset vertailupaikkakunnilta antavat osviittaa kesärenkaiden kuntokehityksestä myös valtakunnallisesti.

Huonorenkaisia autoja oli tutkimusotoksessa 8,7 prosenttia eli 0,7 %-yksikköä enemmän kuin viime syksynä samoilla vertailupaikkakunnilla (ks. liite 1). Kesärengastutkimuksessa huonorenkaiseksi luokitellaan auto, jonka kuluneimman renkaan urasyvyys on 0–2 mm. Kesärenkaiden minimiurasyvyys on 1,6 mm, mutta turvasuositus sadekelillä on vähintään 4 mm.

Renkaiden ilmanpaineissa oli puutteita hieman aiempaa vähemmän. Vähintään 0,5 barin paine-eroja samalla akselilla sijaitsevien renkaiden välillä mitattiin 4 prosentilla autoista eli 1,1 %-yksikköä vähemmän kuin viime syksynä (ks. liite 2). Rengaspaineet vaikuttavat merkittävästi auton ajo-ominaisuuksiin, polttoaineen kulutukseen ja renkaiden käyttöikään.

Talvirenkaiden kesäkäyttö lisääntymässä

Talvirenkailla varustettujen autojen osuus oli tämän syksyn rengasratsioissa 5,1 prosenttia eli 1,1 %-yksikköä enemmän kuin viime syksynä (ks. liite 3). Testitulosten mukaan pohjoisiin olosuhteisiin tarkoitettu kitkarengas ei pärjää sadekelillä edes loppuun kuluneelle kesärenkaalle. Autoilijoita on syytä valistaa jatkossakin keliin sopivasta rengastuksesta.

Märällä kelillä kesärenkaat toimivat selvästi talvirenkaita paremmin, mutta syksyn ensiliukkailla tarvitaan ehdottomasti talvirenkaita. ”Talvirenkaat kannattaa vaihtaa alle kelin eikä kalenterin mukaan. Tämä on otettu huomioon myös vuonna 2020 voimaan tulevassa tieliikennelaissa, jolloin talvirengaspakko muuttuu keliperusteiseksi”, Lintala huomauttaa.

Jaa tämä artikkeli

Muita saman merkkisiä koeajoja

Ford Explorer hinta alkaen 42 390 euroa
Audi Q6 e-tron hinta alkaen 77 990 euroa
Uudistunut Audi A3 hinta alkaen 33 990 euroa

Tietoa julkaisijasta

Mika

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *