Kaasujalka

Valtteri Bottaksen kotiradalle heitetään jäähyväiset

Julkaissut:

|

9.8.2018

|

Kirjoitettu kategoriaan:

Valtteri Bottaksen kotiradalle heitetään jäähyväiset

Kartingin SM-kauden neljänteen kisaviikonloppuun Lahdessa valmistaudutaan päättäväisin, mutta haikein mielin. Toistaiseksi viimeiseksi radalla ajettavaan SM-kisaan ladataan järjestäjätaholta kaikki tarmo ja osaaminen.

Yhdeksi kuljettajien suosikkiradoista vuosien saatossa noussut Pippon kartingrata joutui kärsijäksi Lahden kaupungin kasvaessa yhä suuremmaksi ja suuremmaksi. Vuokrasopimuksen päättyminen sekä moottoritien laajeneminen tarkoittavat sitä, ettei kisan järjestämiselle löydy enää jatkossa tarvittavia fasiliteetteja.

Kilpailunjohtaja Risto Salonen kertoo kisajärjestäjien olevan nykytilanteesta harmissaan. Voivottelun sijaan tänä viikonloppuna kaikki panokset lyödään kuitenkin järjestelyihin ja niiden onnistumisen takaamiseen

– Kieltämättä tämä on haikeaa, sillä emme tiedä, milloin saamme seuraavat SM-kisat järjestettäväksemme. Radan 40-vuotisjuhlatkin olisivat kahden vuoden päästä, Salonen toteaa.

Viikonloppuna kuljettajien ja yleisön ei tarvitse taustalla piilevistä epävarmuustekijöistä välittää.

– Laitamme kaiken peliin ja näytämme kaikille. Teemme mahdollisimman hyvät kisat, jossa kaikki sujuu hyvin ja kaikki viihtyvät, Salonen lupaa.

F1-tähti Valtteri Bottaksen kotiratanakin tunnettava Pippon rata on yksi kuljettajien suosikeista. Salonen kertoo sen nousevan vuosittain korkealle kuskien äänestäessä lempiradastaan Suomessa.

Salosen mukaan tämä ei ole mikään ihme. Rata tarjoaa kuljettajille runsaasti haasteita ja katsojillekin paljon jännitettävää.

– Radalla on pari hyvää ohituspaikkaa. Takasuoran jälkeinen kolmosmutka on hyvä sellainen, samoin kuutosmutka. Ja ensimmäisessä mutkassa voi aina sattua ja tapahtua vaikka mitä.

OK Junioreiden ja OK:n lisäksi radalla kisataan viikonloppuna Rotax-sarjan viimeinen kisaviikonloppu. Kun SM-sarjoista on jäljellä vielä kaksi kisaviikonloppua, ei mikään ole vielä ratkennut.

OK Junioreissa kärkipaikkaa pitää Matias Salonen 113 pisteellä, mutta Samuli Mertsalmi väijyy vain kahden pisteen päässä. Atte Salmenautio (96 pistettä) ja Hugo Heinonen (92 pistettä) ovat myös vielä kyttäysasemissa mestaruutta ajatellen.

OK-luokassa Juho Valtanen johtaa sarjaa 112 pisteellään, mutta mitä tahansa voi vielä sattua. Sen on puolustava mestari saanut tälläkin kaudella todeta. Mikäli epäonni iskee, ovat lähimmät haastajat Luka Nurmi (88 pistettä), Axel Saarniala ja Nikolas Pirttilahti (80 pistettä) valmiita iskemään.

Kuva: Anssi Vieruaho

Jaa tämä artikkeli

Muita saman merkkisiä koeajoja

Mersu paskaksi routakuopassa – vakuutus ei korvaa
Ääripäät korostuvat autoilusta väitellessä
Miksi ette sitten osta dieseleitä?

Tietoa julkaisijasta

Mika

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *