Kaasujalka

Rykkönen – Mini ”R1” 1000 Special ´77

Julkaissut:

|

22.7.2018

|

Kirjoitettu kategoriaan:

Rykkönen – Mini ”R1” 1000 Special ´77

Tässä tulee Mini, jonka vauhdista vastaa Yamaha YZF-R1 moottoripyörän moottori!

Nurmijärveläinen Taisto Uusi-Pantti oli hankkinut autotallinsa nurkkaan tuollaisen moottorin, ajatuksena asentaa kyseinen voimanpesä johonkin nelipyöräiseen menopeliin. Sopiva kohde vain puuttui.

Autovahinkokeskuksessa käydessään Taiston silmiin osui pikkuruinen Subaru Justy, mikä vaikutti sopivalta lähtökohdalta. Lisäeksoottisuutta toi Subarun nelivetoisuus. Siispä eurot tiskiin ja piskuinen Subaru kotitalliin.

Ensimmäiseksi Subaru uudelleenrekisteröintiin. Siinä sivussa tehtiin laskelmia, joilla varmistettiin, ettei R1-moottorin kuutiotilavuus ylitä pykälien määrittämää 25 prosentin kasvurajaa. Vastaavat laskelmat tehtiin myös tehon ja painon osalta. Selvisi, että painon kanssa ongelmia ei tulisi, sillä R1:n moottori on alkuperäistä jopa kevyempi, ja tehonkin osalta tilanne saataisiin hallintaan kuristamalla. Projekti kuitenkin töksähti ennen kuin ehti kunnolla edes alkaa, Subaru kun oli sen verran tuore, että kuului vähäpäästöisten kastiin.

Sopivaa lähtökohtaa etsimässä

Subarun tilalle lähdettiin etsimään takavetoista autoa, millä ei saanut olla omapainoa kovin paljoa, ja minkä mallisarjasta piti löytyä tehokas versio – mitä voitaisiin käyttää vertailumallina. Fiat 600 nousi yhdeksi vaihtoehdoksi. Saatavilla oli kuitenkin ristiriitaista tietoa siitä, kelpaako Abarth-malli vertailumalliksi, vai katsooko TraFi sen olevan eri mallisarjaa. Joten Kusiainen karsiutui pois listalta…

Seuraavaksi vaihtoehdoksi nousi Mini. Tehokkain Mini on vuosina 1964-71 mallivalikoimassa ollut 78-hevosvoimainen ja 1275-kuutioinen Cooper S. Toki Miniä on valmistettu myös Austin Metrosta adoptoidulla 1300-kuutioisella ja 94-hevosvoimaisella turbomoottorilla, mutta siitä, hyväksytäänkö ERA Mini Turbo vertailumalliksi, ei haluttu lähteä TraFin kanssa väittelemään. Cooper S on kuitenkin vertailumallina yleisesti käytetty ja tarvittavat dokumentit oli helposti saatavilla.

Alkoi sopivan, mieluiten rullaavan Minin metsästys. Suomesta vain ei tuntunut löytyvän etsityn mukaista, koriltaan hyväkuntoista, vuosimallia 1977 tai vanhempaa yksilöä; vuosimalli rajattiin tuohon päästömittauksen välttämiseksi.

Niinpä netistä tutkittiin kansainvälisiä markkinoita. Ruotsista löytyikin varteenotettava aihio, mutta vielä parempi löytyi lopulta Helsingistä. Kaupan ollut vuosimallin 1977 Mini 1000 Special oli rampautunut, kun omistaja oli siirtänyt autoon asentamansa Cooperin tekniikan vanhempaan, ”kioski-ikkunaiseen” Miniin. Siisti, muutama vuosi takaperin maalattu Mini oli kaikin puolin Taiston projektiin sopiva.

24 vaihdetta

Kotitallissa projekti lähti liikkeelle huolellisella suunnittelulla. Apuna Taisto käytti erillistä etukelkkaa, irrallista Minin vaihteistoa, sekä kaverilta saatua huonokuntoista korin keulaosaa. Näitä apuna käyttäen hän pystyi kokeilemaan erilaisia toteutuksia, koskematta varsinaiseen projektiautoa.

Taisto päätti säilyttää Minin alkuperäisen vaihteiston, mikä poisti samalla sen ongelman, mihin parin vuoden takaisessa jutussa Toyota Timangi omalta osaltaan kompastui: lopputuloksessa tulisi olemaan myös peruutusvaihde. Itse asiassa niitä löytyisi kuusi kappaletta! Käytännössä piti vain keksiä tapa, jolla toteutettaisiin voimansiirto Yamahan vaihteistolta Minin kytkinakselille.

Minin ratkaisussa moottorilohko ja vaihteisto ovat yhtä ja samaa pakettia. Käyttävät jopa samaa öljyä voiteluun. Taiston pitikin irrottaa vaihteisto omaksi yksikökseen, ja rakentaa vaihteistolle ”kansi”, millä saatiin aikaiseksi laatikolle oma, suljettu öljytila. Myös kytkinakseli piti toteuttaa uusiksi. Ensiöveto toteutettiin hammasrattailla ja ketjulla.

– Yritin laskea ensiövälitystä oikeanlaisia rattaita silmällä pitäen, mutta ensimmäinen laskelma meni pieleen. Välityksestä tuli aivan liian tiheä. Toisella yrittämällä lopputulos oli jo paljon parempi, kertoo Taisto.

Kaikki alkuperäisen vaihteiston neljä vaihdetta jäivät käyttöön. Niiden valinta tapahtuu Minin omasta vaihdekepistä. Varsinaisia ajovaihteita on Yamahan vaihteiston myötä kuusi kappaletta. Niitä käytetään paineilmatoimisesti, ohjauspyörään sijoitettujen nappien välityksellä. Arkiajossa liikkeelle lähdetään kytkemällä Minin vaihteistosta 4. vaihde ja valitsemalla sen jälkeen Yamahan vaihteistosta 1. vaihde. Seuraavat vaihdot tapahtuvat ratin napeilla. Kaiken kaikkiaan vaihteita on siis jopa 24 kappaletta! Kytkimenä toimii Yamahan alkuperäinen märkä monilevykytkin, mitä on vahvistettu lisäämällä pakkaan yksi painelevy.

Kaasareista ruiskuun

Yamahan moottori edustaa vuosimallia 2001 ja on siten viimeinen YZF-R1:ssä käytetty kaasutinmoottori. Ensimmäiset ajot Mini R1:llä ajettiin alkuperäisien kaasuttimien kanssa, mutta hyvin pian ne korvattiin polttoaineenruiskutuksella Suzuki GSX-R1000:n läppärunkoja apuna käyttäen. Moottoria ohjaamaan valittiin edullinen MegaSquirt, sytytyksestä sai huolehtia Yamahan oma järjestelmä.

Suzukin läppärungot toivat mukanaan näppärän tavan moottorin kuristamiseksi. Niissä alun perin alaväännön parantamiseksi olevat toisioläpät lukittiin nyt asentoon, jossa ne kuristavat moottoriin menevän ilman määrää ja siten vaikuttavat huipputehoon. Pöristeltäessä suljetulla alueella, kuten moottoriradalla, läpät voidaan maksimitehon saamiseksi avata kokonaan.

Konttorille

Kasvaneet voimavarat vaativat muutoksia Minin jarruihin. Alkuperäiset rumpujarrut korvattiin edessä 80-luvun Minin levyjarruilla ja takana jäähdytysrivoitetuilla Superfin alumiinirummuilla. eBaysta löydettiin sopiva Cooperin jarrutehostin. Autoon asennettiin myös jarrupaineensäädin, millä etu- ja takajarrujen balanssin saa säädettyä optimaaliseksi.

Alustan joustoista saivat edelleen vastata alkuperäiset ”kumipallot”. Iskunvaimentimiksi asennettiin GAZ-kaasuvaimentimet. Edessä oli myös uusien vanteiden etsiminen, sillä uudet jarrut eivät mahtuneet alkuperäisiin 10-tuumaisiin. eBayn kautta Taisto löysi tyyliin sopivat 7×13-tuumaiset Ultralight Extreme -alumiinivanteet.

Koska uudet vanteet työntyivät korilinjan ulkopuolelle, piti koriin asentaa levitykset. Englannista löytyi Sport Pack -lasikuitulevikkeet, joita modifioimalla Taisto sai aikaiseksi haluamansa lopputuloksen. Minin kokonaisleveys kasvoi peräti yhdeksän senttiä.

Ensimmäisen muutoskatsastus vei kaiken kaikkiaan aikaa parisen tuntia, ja lopputuloksena oli … hylkäys. Mini jäi kiinni liian kovista pakoäänistä. Tämäkin ongelma korjaantui pakoputkistoa modifioimalla, ja niin leima saatiin paperiin jo samalla viikolla.

Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu kohtalaisen äänekkään ketjuensiövedon korvaaminen suljetulla hammaspyörävälityksellä. Samassa yhteydessä Minin alkuperäiseen toisiovälitykseen pyritään lisäämään luistonrajoitin – jotta pidot paranisivat.

Teksti ja kuvat Jari Sjöman 

 

Jaa tämä artikkeli

Uutisia aiheesta

Urkki – Audi ur quattro ´81
Vauhtiklassikko – Chevrolet 210 ´55
Rinsessa – Peugeot 205 GTI 1.9 Turbo ´87

Tietoa julkaisijasta

Mika

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *