Kaasujalka

Auto MHR panostaa taksituontiin Saksasta

Julkaissut:

|

30.6.2018

|

Kirjoitettu kategoriaan:

Auto MHR panostaa taksituontiin Saksasta

Helsingin Tattarisuolla toimiva Auto MHR Oy panostaa yhä vahvemmin taksiasiakkaiden palveluun. Viime vuonna se toi jo yli 20 valmiiksi taksivarustettua Mersua Saksasta.

Euroopan unioni toi mukanaan automyynnin sisämarkkinat. Taksiyritykset ovat voineet ostaa autonsa suoraan mistä tahansa, aiemmin se onnistui vain maahantuojan kautta.

Yrittäjä Ari Katzin Auto MHR Oy huomasi taksiasiakkaissa selvän markkinaraon. Vuodesta 2013 se on tuonut asiakkailleen uusia taksivarustettuja Mersuja suoraan Saksasta.

– Tuontiprosessi on monelle ammattiautoilijalle itsenäisesti hoidettavaksi kuitenkin melko monimutkainen: se vaatii jonkun auttamaan siinä välissä, Katz sanoo.

Vinkin bisnekseensä Katz sai Mercedes-Benzin-organisaatiossa työskennelleeltä ystävältään.

– Haasteena oli ensin löytää rahoitus. Nyt pystyn järjestämään sen ihan samalla tavalla kuin maahantuojakin. Yleensä vakuudeksi riittää hankittava auto.

Suomessa myytävistä normaaleista siviiliautoista Katzin tuomat uudet Mersut poikkeavat huomattavasti vahvempien alustakomponenttiensa rakenteen myötä.

– Näissä autoissa on esimerkiksi tukevampi jousitus, paremmat ja jäykemmät iskunvaimentimet, kardaani laakereineen vahvempi, samoin jarrulevyt ja -palat ovat kulutusta kestävämmät.

Mersun korimalli W124 oli viimeinen niin sanottu taksimalli, jota sai maahantuojalta suoraan ”Das Taxi”  -versiona. Nykyään autot ovat normaaliversioita ja ne varustellaan osittain erikseen Suomessa. Auto MHR:n kautta asiakkaat saavat kuitenkin edelleen autonsa Saksasta valmiiksi varustettuina ”Das Taxi” -malleina.  Valikoimasta malleja löytyy aina Mersun B-sarjalaisesta S-sarjalaiseen asti.

Suomeen tuotavat ”das taxit” ovat kuitenkin väriltään mustia ja valkoisia, eikä kermankellertäviä kuten Saksassa.

– Näitä autoja voidaan varustella aivan kuten maahantuojankin autoja, mutta joka tapauksessa jo peruslähtökohdiltaan perus Das Taxit poikkeavat vahvemman alustarakenteensa vuoksi maahantuojan autoista unohtamatta niiden hintaa.

Paras asiakaspalaute on Katzin mukaan se, kun hyvä asiakas soitti ja kertoi ettei hänen myymänsä Mersun perä putoa alas, vaikka laittaisi takaluukkuun kolmen ison äijän tavarat ja asiakkaat kaikki taakse istumaan.

–Das Taxit todellakin on tehty palvelukäyttöön ja takseiksi.  Ja mikä parasta, se näkyy myös edullisemmissa hinnoissa. Toisaalta autoissani yrittäjä saa usein taksivarusteita, joista virallinen maahantuoja veloittaa erikseen, Katz sanoo ja mainitsee vain parina esimerkkinä nahkaverhoilun ja Suomessa oudon hintavat kaukalomatot.

Katz arvioi autojensa tulevan taksiyrittäjille 2540 % edullisemmaksi kuin perinteistä tietä hankittuina.

– Panostan myös palveluun tekemällä tuontiprosessin taksiasiakkaalleni mahdollisimman helpoksi. Jos halutaan, haen auton Saksasta, käynnistän katsastukset ja valmistan heille verotusasiat. Autoissa on myös valmiina kattokupujärjestelmä ja nahkasisustus, eikä niitä tarvitse varustella täällä jälkikäteen lisähinnalla.

Myös esittelyautoja

Viime vuonna Katzin yrityksen kautta taksiyrittäjille tuli suoraan Saksasta jo yli 20 autoa. Yksi tyytyväisistä asiakkaista on vantaalainen taksiyrittäjä Petri Seulanto.

– Tilasin Mercedes-Benzini Arilta elokuussa ja sain sen Suomeen heti marraskuun alussa.

Katzin firmasta tilattuun Mersuunsa taksiyrittäjä voi ostaa normaalin kahden vuoden ja 400 000 kilometrin takuun jatkeeksi lisäaikaa jopa viiteen vuoteen asti.

Uusien taksien lisäksi Katz voi tuoda Saksasta myös vähän ajettuja edullisia esittelyautoja. Etuna on se, että Suomessa tällaisen auton takuu alkaa vasta, kun se on rekisteröity tänne ammattikäyttöön. 

Moni taksiyrittäjä tilaa myös varaosia selkeästi Suomea edullisemmilla hinnoilla netin kautta Saksasta.

– Itse en voi tätä palvelua tarjota, koska rekisteröityminen palveluun vaatii liikennöintiluvan. Olen kuitenkin neuvonut monia yrittäjiä rekisteröitymisessä ja osien hankkimisessa, Katz kertoo.

Katz tekee myös välittämiensä taksi-Mersujen huolloissa yhteistyötä kahden pääkaupunkiseudulla toimivan valtuutetun Mercedes-Benz-huoltokorjaamon kanssa sekä pienempien ja osaavien Mersu-korjaamojen kanssa.

– Tänä päivänä auton toki voi huollattaa missä tahansa, kunhan käyttää alkuperäislaatuisia varaosia. Suosittelen yrittäjille kuitenkin huollattamista sellaisissa korjaamoissa, jotka ovat kiinni tehtaan huoltokannassa, silloin huollosta jää myös sähköinen leima.

Teksti Timo Kiiski

 

Jaa tämä artikkeli

Uutisia aiheesta

Monipuolinen autovuokraamoketju
Turvallista automatkaa myös koirakavereille
”Bilstein hoiti iskunvaimennuksen kuntoon”

Tietoa julkaisijasta

Mika

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *