Kaasujalka

Uusi Kia Stonic vs. käytetty Kia Soul

Julkaissut:

|

4.5.2018

|

Kirjoitettu kategoriaan:

Uusi Kia Stonic vs. käytetty Kia Soul

Kian täysin uusi malli Stonic tulee haastajaksi erittäin kilpailtuun pienten crossovereiden luokkaan. Siinä on paljon tuttua Rioa, mutta ulkoisesti se on paljon rohkeampi.

Stonicin perusrakenne, akseliväli ja myös etuovet ovat samat kuin Kia Riossa. Autot valmistetaankin samalla linjalla Etelä-Koreassa.

Kian 5-ovinen ja viistoperäinen Rio on jo ehtinyt lyödä itsensä hyvin läpi B-segnmentin pikkuautojen luokassa, jossa se kilpailee mm. Volkswagen Polon ja Ford Fiestan kanssa. Kian valteista vähäisin ei ole 7 kuukauden takuu.

Kialla näitä pienempiä katumaastureita riittää useaan lähtöön. Kia Niro on jo selkeästi isompi C-segmentin auto, mutta rohkean persoonallinen Kia Soul on Stonicin tavoin 4140 mm pitkä ja vain 4 senttiä sitä leveämpi.

Vaikka Stonicin akseliväli ja perusrakenne ovat samat, houkuttelee Stonic epäilemättä hiukan räväkämpää ostajakuntaa. Toisaalta Stonic on myös konservatiivisempi vaihtoehto hiukan kalliimmalle Soulille.

Stonic on siis Rioa rohkeampi, mutta ei kuitenkaan liian rohkea. Koeajoauton keltainen  pirteä keltainen väri varmasti vetoaa dynaamisiin ja keski-ikää nuorempiin kaupunkilaisiin. Tosin tunkua tässä pienten katumaastureiden sarjassa riittää: Stonic kilpailee niin Citroen C3:n Aircross-version kuin uuden Seat Aronankin kanssa. Aronakin on tavallaan crossoveriksi kohotettu arkisempi Seat Ibiza.

Vääntää riittävästi

Kompaktissa crossoverissa neljä istuu kohtuullisesti. Matkustamo näyttää hiukan laadukkaammalta kuin vähän harmaana pidetty Rio. Voimanlähteenä on yksilitrainen T-GDI-bensaturbo, jonka 120 hevosvoimaa kuljettavat 3-pyttyistä autoa riittävän ripeästi. Kuusivaihteinen manuaali täsmällisyydessään ja tiheine välityksineen istuu tämän moottorin luonteeseen erinomaisesti: vääntöäkin riittää jo alakierroksilla mukavasti.

Stonicin alusta on pääasiassa hyvin tasapainossa, mutta töyssyt kyllä tuntuvat ahterissa. Stonic on kevyt ohjata, mutta palauttaa vähän veltosti. Muuten ohjaus tuntuu toimivan johdonmukaisesti.

Tiemelu pysyy kurissa kitkoilla ajaessa, mutta täytyy kyllä sanoa, etten jostain syystä ihan kotiudu näihin kolmipyttyisiin litran turboihin. Eikä siinä tee poikkeusta Stonicikaan. Kolmipyttyinen pörisee varsinkin kylmänä pakkasaamuna liikenteeseen lähdettäessä varsinkin kiihdytyksissä äänekkäästi. 

Lämmin talviauto

Mukavuutta on istuimen laaja korkeussäätövara: Stonicilla voi ajaa katumaasturimaisen korkealla istuen tai matalan urheilullisesti. Ja molemmat asennot tuntuvat ihan yhtä kotoisiolta. Katto on niin korkealla, että pidemmällekin kuljettajalle riittää pääntilaa istuimen yläasennossakin.

Rioa korkeamman korin ansiosta takanakin jalkaterät mahtuvat etuistuimen alle ja se lisää tilantunnetta. Ahdasta takapenkillä tulee vasta, kun kyytiin otetaan kolmaskin matkustaja.

Keskikonsolin 7-tuumainen kosketuskäyttö on selkeä ja mukava käyttää. Myös sen näyttö on selkeä peruutuskameraa käyttäessä.

Erityisen iso kiitos Stonicille on annettava lämpimyydestä. Varsinkin penkinlämmittimet toimivat niin tehokkaasti, että välillä tuntui asentoja tuntui olevan vain on ja off.

Stonic Kian yleisen 7 vuoden takuun kera on varmasti mutkaton ja varma valinta sille, joka etsii vain hiukan Rioa persoonallisempaa autoa.

Kia Stonic 1.0 T-GDI 120 hv WX EcoDynamics
Moottori: R3 (3 sylinteriä)
Vaihteisto: 6-lovinen manuaali
Käyttövoima: bensiini
Teho: 120 hv
Vääntö: 172 Nm
Kiihtyvyys (0-100 km/h): 10.3 s
Huippunopeus: 185 km/h
C02: 115 g/km
Yhdistetty kulutus: 5.0 l/100 km
Mitat: pituus 4140 mm, leveys: 1760 mm, korkeus: 1520 mm, akseliväli: 2580 mm, tavaratila: 352 -1155 l
Malliston hinta alk. 17 990 €
Koeajoauton kokonaishinta: 23 778,74 € (sis. Toimituskulut 600 € + tehdaslisävarusteet 1668,74 €, lisävarusteina metalliväri ja mm. lämmitettävän ohjauspyörän ja peruutustutkan sisältävä Premium Pack (17”).

 

Käytetty Kia Soul – erikoisuuden tavoittelijalle

Koska Kia Soul on uuden Kia Stonicin tavoin virallisesti crossover, vieläpä mitatkin ovat pitkälti samat. Siksi päätimme ajaa uuden Stonicin rinnalla vaihto-Soulin.

Jos sopii Stonic Rioa hieman räväkämpää autoa etsivälle peruskonservatiiville, niin sama luonnehdinta ei sovi Souliin. Soul on todella rohkean ihmisen valinta: reippaasti ja persoonallisesti muotoiltu.

Vaikka se on teknisiltä ratkaisuiltaan hyvin tavallinen auto, niin perusvirkanainen tai –mies ei sitä osta. Persoonallisesti muotoiltuna se saattaa kilpailla samoista trendikkäistä kaupunkilaisista kuin vaikkapa Mini Clubmann, Volkswagen Beetle tai Fiatin eri 500-mallit. Niiden tavoin Soulkin herättää voimakkaita tunteita.

Jakaa mielipiteet

Tosin, voimakkaasti tunteita herättävä auto myös jakaa väkeä: monen mielestä korkea Soul on myös törpön näköinen auto.

Soul siis herättää huomiota jo ulkomuodoltaan, mutta on se muutenkin erilainen, hauska ja piristävä auto. Lopulta se on myös sittenkin aika vähän maasturimainen, vaikka sitä markkinoidaankin crossoverina. Saattaisin sittenkin kallistua pitämään sitä enemmän pienenä tila-autona kuin katumaasturina.

Ensimmäinen Soulin versio esiteltiin jo vuonna 2008, uusin versio on tullut 2014. Koeajoauto oli vuosimallia 2014 eli tätä uudempaa sukupolvea.

Koeajoin tällaisen auton uutena ja jopa samanvärisenä silloin, kun se oli vasta tullut markkinoille. Rehellisesti sanottuna pidin sitä ensin tyhmän näköisenä itsekin, mutta jotenkin ihastuin satojen kilometrien mökkimatkalla Keski-Suomeen sen ajettavuuteen.

Ihastuin siihen, että sisältäkin persoonallisessa autossa ratkaisut olivat kuitenkin positiivisessa mielessä tavanomaisia. Kuitenkin istuminen tavallista C-segmentin autoa korkeammalle toi matkantekoon  kivaa fiilistä.

Stoniciin verrattuna takapenkillä on paremmin tilaa matkustajilla, koska takapyörät ovat melko takana. Mutta vastaavasti sitten tavaratilakin on takapenkkien perusasennossa hiukan pienempi pystyperäisessä autossa.

Yllättävän meluton

Ajettavuus on kiva, vaikka jousitus tuntuu vähän kovalta. Ohjaus on tunnoton, vaikka asentoja siihen voi valita kolmesta eri vaihtoehdosta: sport-asennossakin se on kuitenkin vielä varsin kevyt.

Korkea ja kulmikas kori ottaa tuulenpuuskat tietysti vastaan eri tavalla kuin matalampi hatchback, mutta Soul yllättää positiivisesti: tuuli ei pääse häiritsemään matkantekoa liikaa. Kulmikkaista muodoistaan huolimatta Soul on kaikkiaan yllättävän meluton.

En vain voi sille mitään, että kolmipyttyisen ja yksilitraisen Stonicin jälkeen ajo 4-sylinterisellä ja 1.6-litraisella bensa-Soulilla tuntui kuin kotiinpaluulta. Arvoissa ja desibelimittareilla läpikäytynä uusi Stonic on varmasti etevä auto, mutta ”vanhan liiton miehen” korvissa ja persauksissa vain meno perinteisellä nelipyttyisellä tuntuu niin paljon pakottomammalta ja sievemmältä.

Koeajoon otetulla Soulilla oli ajettu vain 66 000 kilometriä. Huoltohistoria oli aukoton. Hinta oli reilut 14 000 euroa ja uskoisin, että persoonallista tila-auton ja katumaasturin risteytystä etsivälle tästä riittää luotettavuuden kera pitkäksi aikaa kivaa autoa. Kian 7 vuoden takuutahan on vielä jäljellä useita vuosia.

Mutta kanttia Soul ostajaltaan vaatii. Naapurikateuden herättäjäksi siitä ei ole. Päinvastoin, rivitaloyhteisössä peruskonservatiivi saattaa Soulin nähdessään tuhahtaa jotain väheksyvää ”omituisesta hippiäisestä”.

 Kia SOUL 1,6 ISG Funk

Vuosimalli: 2014
Mittarilukema: 66 000 km
Moottori: 1591 cm3, R4 (4 sylinteriä)
Vaihteisto: 6-lovinen manuaali
Käyttövoima: bensiini
Teho: 132 hv
Kiihtyvyys (0-100 km/h): 11 s
Huippunopeus: 185 km/h
Vääntö: 161 Nm
Yhdistetty kulutus: 6.5  l/100 km
Co2: 151 g/km
Mitat: pituus 4140 mm, leveys 1800 mm, korkeus 1593 mm, akseliväli 2570 mm, tavaratila 238 – 1367 l
Myyjä: Delta Auto Helsinki, Herttoniemi
Hinta: 14 900 €

Teksti ja kuvat Timo Kiiski

 

Jaa tämä artikkeli

Muita saman merkkisiä koeajoja

Pieni bensa-auto käy aina kaupaksi
Uudehkoja käytettyjä dieselfarmareita saa nyt edulliseen hintaan
Halpa pistokehybridi ostetaan ykkösautoksi

Tietoa julkaisijasta

Mika

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *