Kaasujalka

Neste Rallissa kulutettiin yli 20 miljoonan euron edestä

Julkaissut:

|

22.11.2017

|

Kirjoitettu kategoriaan:

Neste Rallissa kulutettiin yli 20 miljoonan euron edestä

Kuva: AKK Sports Oy / Juuli Aschan

MM-ralli on Jyväskylälle taloudellisesti merkittävä ja sen imagovaikutus on erittäin myönteinen

Suomen MM-rallin talousimpaktitutkimuksen tulokset on julkaistu. Rallitapahtuman aikana yleisö, yritysasiakkaat, tiimit ja median edustajat kuluttivat kokonaisuudessaan tuotteisiin ja palveluihin yhteensä 20,2 miljoonaa euroa. Suorat taloudelliset vaikutukset Jyväskylän seudulle ovat noin 14,4 miljoonaa euroa. MM-rallin imagovaikutus Jyväskylälle on erittäin myönteinen ja kaupunki koetaan houkuttelevana matkailukohteena niin kotimaassa kuin kansainvälisesti.

Neste Rallin yhteydessä vuonna 2017 tehdyt tutkimukset on toteuttanut JAMK Sport Business School Finland AKK Sportsin ja Jyväskylän kaupungin toimeksiannosta. Tutkimukset on toteutettu määrällisinä kyselytutkimuksina ennen tapahtumaa, tapahtuman aikana sekä sen jälkeen kesä-, heinä-, elo ja syyskuussa 2017. Tutkimusten tarkoituksena on ollut selvittää Neste Rallin suoria taloudellisia vaikutuksia tapahtuma-alueella.

Tietoja on kerätty Jyväskylän seudun asukkailta, ralliin osallistuneilta tiimeiltä, rallitapahtumaan osallistuneilta kisavierailta, tapahtuman vapaaehtoisilta ja median edustajilta. Aiemmin vastaava tutkimus on tehty 2013 ja tulokset ovat vertailukelpoisia. Rallitapahtuman aikainen kokonaiskulutus vuonna 2013 oli noin 17 miljoonaa euroa.

Merkittävä tekijä Jyväskylän taloudelle

Neste Rallin taloudellinen vaikutus Jyväskylän alueelle oli vuonna 2017 yhteensä 14,4 miljoonaa euroa. Lukema on hyvin samanlainen kuin edellisessä tutkimuksessa 2013, jolloin talousvaikutus oli 14,7 miljoonaa euroa. Suoran taloudellisen vaikutuksen ulkopuolelle jääneet luvut kisajärjestäjän hallinnoimasta pääsylippujen ja kisatuotteiden myynnistä kasvoivat edelliseen tutkimukseen verrattuna merkittävästi.

Neste Ralli on merkittävä tekijä Jyväskylän seudun elinvoimaisuudelle. Kisajärjestäjä AKK Sports hankki palveluita ja tuotteita Jyväskylän seudun yrityksiltä ja yrittäjiltä yli 1,2 miljoonan euron arvosta (vuonna 2013 vastaava luku oli 980 000 euroa). Mittavat alihankinnat sisältävät mm. tapahtuma-alueen rakentamisen ja erikoiskokeina ajettujen teiden kunnostuksen, paikallisilta yrityksiltä ostettavat tuotteet ja palvelut sekä erikoiskoejärjestelyistä vastaaville urheiluseuroille maksettavat korvaukset.

Vahva myönteinen vaikutus Jyväskylän kaupungin imagoon

Rallikatsojat ja yritysvieraat kokevat MM-rallin vaikutuksen Jyväskylän kaupungin imagoon erittäin myönteiseksi. Erityisesti myönteisyys on noussut vuoden 2013 tutkimuksesta Jyväskylää kohtaan kotimaan matkailukohteena, kansainvälisenä matkailukohteena sekä yleisötapahtumien järjestäjäkaupunkina.

Edellä mainittujen vastaajaryhmien lisäksi paikalliset asukkaat, rallitiimit, median edustajat ja vapaaehtoiset kokevat erittäin tärkeäksi, että Jyväskylä säilyy Suomen MM-rallin isäntäkaupunkina jatkossakin. Erityisesti rallikatsojat (94 % vastaajista) pitävät tärkeänä tai erittäin tärkeänä, että Jyväskylä toimii tapahtuman isäntäkaupunkina. Vuonna 2013 vastaava luku oli 89 %.

Halu suositella Neste Rallia on erityisen suuri niin ikään rallikatsojien keskuudessa. Peräti 96 % vastaajista joko suosittelisi tai ehdottomasti suosittelisi tapahtumaa. Kyselyyn vastanneista rallitiimien jäsenistä ehdottomasti tapahtumaa suosittelisi 79 %, yritysvieraista 78 %, vapaaehtoisista 75 % ja median edustajista 74 %.

MM-rallilla on hyvä maine paikallisten asukkaiden keskuudessa Jyväskylässä ja heistä yhteensä 61 % joko pitää paljon tai todella paljon tapahtumasta.

”Tutkimus osoitti, että Neste Rallin merkitys vuosittaisena suurtapahtumana Jyväskylän seutukunnalle on erittäin suuri paitsi taloudellisesti, myös kaupungin positiivisen imagon rakentajana. Suomen MM-rallilla ja Jyväskylän kaupungilla on vahva liitto, joka luo niin tapahtumalle kuin seudulle paljon myönteisiä vaikutuksia. Tämänvuotinen MM-ralli oli menestys sekä yleisölukujen että kilpailullisen annin kannalta; tästä on hyvä ammentaa yhdessä eteenpäin”, toteaa Neste Rallin promoottori Jani Backman.

”On hienoa, että Jyväskylä toimii jatkossakin Neste Rallin isäntäkaupunkina. Vuosien 2018-2020 sopimus on allekirjoitettu ja uskon, että erinomainen yhteistyömme AKK Sports Oy:n kanssa jatkuu senkin jälkeen. Tapahtumat ja elämykset kiinnostavat ihmisiä itse kisan lisäksi. Tahdomme tehdä Jyväskylästä entistäkin paremman ja suositumman tapahtuma- ja matkailukaupungin”, kuvailee Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto.

 

Jaa tämä artikkeli

Uutisia aiheesta

Mika Häkkinen: ”Vuoden 2000 lopulla voimat olivat vähissä, ja se maksoi”
Tänak, Lappi ja Latvala Toyotalla 2018
BMW-rallisarjan päätöksessä kovaa yritystä

Tietoa julkaisijasta

Mika

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *