Kaasujalka

Aditan verkkokauppa kasvaa vauhdilla

Julkaissut:

|

15.5.2017

|

Kirjoitettu kategoriaan:

Aditan verkkokauppa kasvaa vauhdilla

Autosähkön erikoisliike Aditan uudistunut verkkokauppa sai vuoden alussa ”lentävän lähdön”. Menestyksen takana on ennen kaikkea huikean laaja yli  60 000 tuotteen valikoima.

Aditan Tapani Holm sanoo palautteen olleen todella hyvää. Kivijalkamyymälän osaava henkilökunta ja runsas sekä selkeä verkkokauppa on osoittautunut lyömättömäksi yhdistelmäksi.–Lyhyellä aikavälillä meillä on verkkokaupassa valmiudet jo lähes 100 000 tuotteeseen, hän kertoo.

Holm aloitti Esso-kauppiaana 1981 Pihlajamäessä ja 1986 Pukinmäen Essolla.
– Monet muistavat meidän Pukinmäen Essolta joka tuli tunnetuksi 24/7 varaosamyynnistä. Usein vielä kuulee, että oli se hienoa et sai ostaa laturin tai startin sunnuntaina tai vaikkapa keskellä yötä. Esson loputtua 2008 siirsimme kaikki voimavarat Aditan kehittämiseen, Holm sanoo

Suoraan omista hyllyistä

Koko ajan autosähkötuotteet ovat olleet ydinliiketoimintaa ja tuoteryhmiä on jatkuvasti lisätty, myös kuljetusvalmiuksia ja jakelua on parannettu. Nyt takana on verkkokaupan kahden vuoden kehittämisprojekti. Heti saatavilla on reilusti yli 20 000 tuotetta suoraan omasta varastosta Helsingin Malmilta.
–Olemme jo valtakunnallisesti tunnettuja. Lähetämme jatkuvasti esimerkiksi latureita ja starttimoottoreita ympäri Suomen mm. maansiirtoyrityksiin, korjaamoille ja maanviljelijöille. Heille verkkokauppamme on osoittautunut erittäin toimivaksi. Ja kun oikea tuote on sieltä verkkokaupasta löytynyt, osaava henkilökuntamme antaa tarvittaessa lisätietoa puhelimessa tai sähköpostissa.

Korvaavakin löytyy helposti

Jos alkuperäistä osaa ei löydy, Aditan väki etsii valikoimistaan tuotenumeron perusteella vastaavan ja yhtä hyvin toimivan korvaavan tuotteen.
– Verkkokauppamme alustassa on yli 300 000 numerokääntöä. Usein kun sähkövika estää ajon, on ihmisillä kova kiire saada tilalle ehjä laturi tai starttimoottori.

Esimerkiksi lämpimämpien säiden Espanjasta tai Italiasta tuodut autot ovat lähtömaassaan tarvinneet sähköä vähemmän kuin Suomessa.
– Koska penkit ja tuulilasit eivät tarvitse lämmitystä, myös laturien ja starttien tehot ovat silloin pienemmät. Kun laite menee rikki, me etsimme numerokäännön avulla korvaavan ja Suomen oloihin sopivan ja tehokkaamman laitteen tilalle. Kylmässä ilmastossa myös akku vaatii enemmän tehoa.

Aditalla on hyvät kontaktit Euroopan johtaviin tukkureihin joten toimitukset saadaan nopeasti, yleensä jo seuraavaksi päiväksi.
– Periaatteessa saamme esimerkiksi Boschin osan Saksasta jopa seuraavaksi päiväksi.

 Autoharrastajan paratiisi

Aditan kivijalkamyymälä on virallisesti auki klo 17:ään, mutta sen jälkeenkin jatkaa kolmen ihmisen voimalla päivystysrinki läpi vuorokauden.
– Tämä palvelu on tarpeen vaikkapa jollekin kiinteistöhoitoyritykselle, joka talven lumikaudella tarvitsee traktoriin starttia aamulla aikaisin.

Ammattikäyttäjien ohella Aditan verkkokauppa ja varsinkin sen Outlet –osio on saanut hyvän jalansijan yksityisten autoharrastajien keskuudessa.
– Outlet-osiossa osa tavaroista myydään jopa puoleen hintaan.  Sitä onkin kutsuttu autoharrastajien paratiisiksi. Yksi asiakas osti kaikki 12 Renaultin startteja 10 eurolla kappale. Latureita osiossa on satoja ja hinnat alkavat 10 eurosta. Kaikkiaan hyllyissä on 2600 erilaista laturia ja starttia. Kun Suomessa on laaja autokanta, pitää myyjällä olla myös hyvä tietämys. Vaikka ulkomaisista verkkokaupoistakin tuotteita saa halvalla, koneet eivät tee pohjatyötä kuten ihminen.

Teksti Timo Kiiski
Kuvat Mika Salomaa

Jaa tämä artikkeli

Muita saman merkkisiä koeajoja

Näin oikeat renkaat tekevät ajamisesta nautinnon
Halpa ja vanha auto – Lottovoitto vai painajainen?
Vinkit suksiboksin valintaan ja pakkaamiseen

Tietoa julkaisijasta

Mika

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *