Kaasujalka

Vuokraa Tee Se Itse -korjaamo vaikka porukalle

Julkaissut:

|

9.5.2017

|

Kirjoitettu kategoriaan:

Vuokraa Tee Se Itse -korjaamo vaikka porukalle

Toni Hynysen tee-se-itse –korjaamo Tuusulassa on edullinen ratkaisu omatoimiselle auton taikka vaikka moottoripyöränkin korjaajalle. Ja kun tallin vuokraa isommalla porukalla, kustannus jää vieläkin pienemmäksi.

Hyväntekeväisyystempauksista tunnettu Hynynen on ajatellut tee-se-itse –korjaamon Tuusulaan perustaessaan eritoten omatoimisia iäkkäämmän auton omistajia.
– Heitä, jotka tekevät itse huoltoja vaikkapa 1999 vuosimallin Toyota Corollalle tai Volkswagen Golfille. Uusille autoille on omat merkkihuoltonsa, hän sanoo.

Kattavat työkalut

Hallin on vuokrattavissa tunniksi 49 eurolla, lisätunti siihen maksaa aina 10 euroa. Tee se itse –halleja on tietysti muitakin, mutta Hynysen tallissa peruskattavat ja hyvät työkalut ovat valmiina ja tallissa on myös nosturi vaikkapa jarrupalojen tai öljyvaihtoa varten.

Koko päiväksi tallin työkaluineen ja nostureineen vuokraa 170 eurolla. Isommalle autoharrastajaporukalle kustannus tulee jo hyvin pieneksi.
– Olen lähtenyt siitä, että esimerkiksi jarrulevyjen tai jarrupalojen vaihtajan ei tarvitse kuin käydä ostamassa tarvikkeet Biltemasta tai Motonetista, kaikki muu odottaa täällä valmiina. Työkaluja voidaan hankkia myös lisää asiakaspalautteessa esitettyjen toiveiden mukaisesti, Hynynen sanoo.

Talli on myös tilava, 7-8 metriä pitkä ja 3,5 – 4 metriä leveä.
– Sinne menee nippanappa puolipitkä Krafteri tai Sprintter –pakettiautokin, tosin silloin ei nosto-ovi välttämättä mahdu kiinni. Pitkä Transporter sen sijaan vielä mahtuu hyvin ja porukalle jää tilaa vielä hyöriä ympärilläkin. Tietysti monia huoltoja voi tehdä omalla pihallakin, mutta meillä sen tekee mukavasti sisätiloissa laadukkailla työkaluilla ja asiat hoituvat nosturin avulla vaivattomammin.

Vaivatonta ja huoletonta

Omaan pihaan verrattuna valttina on myös vaivattomuus nesteiden, akkujen ja ongelmajätteiden kanssa: ne voi jättää Hynysen korjaamossa niille määrättyihin paikkoihin.
– Ajanvaraus on tehty netin kautta mahdollisimman itsenäiseksi. Varauksen lähdettyä sähköpostitse tulee automaattinen viestilasku maksuohjeineen paluupostissa asiakkaan sähköpostiin.  Kun lasku on tullut tilille viimeistään kaksi arkipäivää ennen varauksen ajankohtaa, asiakkaalle lähtee sähköpostissa sisäänpääsytunnukset korjaamolle. , Mutta sillä tavalla talli ei ole vuokrattavissa, että ohi ajaessa päätetään soittaa, että tulossa ollaan ja saman tien.

Hynynen on itse lähdössä huhtikuussa puoleksi vuodeksi rikkomaan moottoripyörällä Iron Butt -ennätyksiä ympäri Eurooppaa. 130 000 kilometriä käsittävä ”rautaperseajo”  vaatii raudanlujia pakaroita. Virallisen Iron Butt Association Finland ry:n ajotarkastajan hyväksyttyä suorituksen Hynynen saattaa päästä jopa Guinnessin ennätystenkirjaan.

Tempauksellaan Hynynen kerää myös varoja koulukiusaamisen uhreille ja nuorten kamppailulajien harrastamiseen. Hän lahjoittaa mm. jokaiselta ajamaltaan kilometriltä 10 senttiä järvenpääläiselle Väkevä Boxing Teamille, joka auttoi häntä itseään rakentamaan oman itseluottamuksen uudestaan. Lisää tietoa hankkeesta löytyy osoitteesta www.goodwillbiker.com

Kannattaa tutustua tarkemmin osoitteessa www.teeseitsekorjaamo.fi

Teksti Timo Kiiski
Kuvat Mika Salomaa

Jaa tämä artikkeli

Muita saman merkkisiä koeajoja

Näin oikeat renkaat tekevät ajamisesta nautinnon
Halpa ja vanha auto – Lottovoitto vai painajainen?
Vinkit suksiboksin valintaan ja pakkaamiseen

Tietoa julkaisijasta

Mika

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *