Kaasujalka

City Katsastus laajensi myös Helsinkiin

Julkaissut:

|

23.4.2017

|

Kirjoitettu kategoriaan:

City Katsastus laajensi myös Helsinkiin

Syksyllä muualta Uudeltamaalta Helsingin Viikkiin laajentanut CityKatsastus on perinteinen katsastusasema, joka yhä tekee määräaikaiskatsastusten lisäksi mm. rekisteröinti- ja muutoskatsastuksia.

Moni katsastusasema on luopunut mm. rekisteröinti- ja muutoskatsastuksen kaltaisista erikoispalveluista ja keskittyy vain määräaikaiskatsastuksiin.  CityKatsastuksesta näitä katsastuspalveluja saa edelleen.
– Henkilöautojen lisäksi meillä onnistuvat myös pakettiautojen sekä perävaunujen määräaikais-, muutos-, rekisteröinti- ja kytkentäkatsastukset. Raskasta kalustoa emme täällä Helsingin pisteessä katsasta, kertoo yrityksen yhdessä Aarne Kurjen kanssa omistava toimitusjohtaja Mika Kukkonen.

Asiointi helpoksi

Ennestään vuonna 2011 toimintansa aloittaneella CityKatsastuksella on asemat Espoossa, Hyvinkäällä, Nurmijärvellä ja Riihimäellä.
– Helsingin Viikkiin perustimme aseman syyskuussa, koska alueella ei ennestään sellaista ollut, Kukkonen kertoo.

100-prosenttisesti kotimaisessa omistuksessa oleva CityKatsastus työllistää eri toimipisteissään yrittäjien itsensä lisäksi parikymmentä henkeä. Helsingin Viikissä katsastuksia tehdään kahden ammattilaisen voimin.
– Viikissä toiminta on lähtenyt vireästi käyntiin. Täällä on paljon autoliikkeitä ja autokorjaamoja. Kun asiakkaat muualla ovat 90-prosenttisesti yksityishenkilöitä ja loput yrityksiä, täällä suhde on toistaiseksi päinvastainen, Kukkonen kertoo.

Hätäisiä lakimuutoksia

Kovassa kilpailutilanteessa yksittäinen katsastusyritys voi erottua kilpailijoistaan vain panostamalla asiakaspalveluun.
– Siihen panostamme mekin. Teemme töitä sen eteen, että asiakkaat lähtisivät meiltä tyytyväisinä ja palaisivat uudestaankin. Pyrimme tekemään asioinnin asiakkaalle helpoksi ja pitämään byrokratian niin pitkälle kuin mahdollista vain omana tietonamme. Myös viat raportoimme asiallisesti ja myös neuvomaan niiden korjaamiseksi, jos asiakas itse sitä haluaa, Kukkonen sanoo.

Katsastusala on viimeiset 5-10 vuotta elänyt jatkuvasti muuttuvien säädösten ja lakien paineessa. Sen on Kukkonenkin karvaasti kokenut.
–Isoja muutoksia alan lainsäädäntöön on tehty nopealla aikataululla. Se ei voi olla vaikuttamatta negatiivisesti alan kannattavuuteen, hän harmittelee.

Esimerkkinä Kukkonen mainitsee katsastuslain muutoksen, jolla raskaankaluston katsastuslupavaatimuksia lievennettiin.
– Juuri ennen tätä muutosta olimme joutuneet tekemään isoja investointeja raskaan kaluston katsastamiseen.  Mitään investointisuojia emme kuitenkaan saaneet, yleensä tällaisissa muutoksissa on jokin karenssiaika, Kukkonen harmittelee.

Sama lakiuudistus mullisti senkin, että yritykset saattoivat keskittyä vain henkilöautojen tai raskaankaluston katsastuksiin. Aiemmin palveluun piti sisällyttää molemmat ajoneuvoluokat. CityKatsastus katsastaa edelleen entiseen tapaan raskastakalustoa Espoossa, Hyvinkäällä ja Nurmijärvellä.

Halpaa populismia

Nykyään uudet autot katsastetaan kolmen vuoden kuluttua käyttöönotosta. Sen jälkeen ne pitää katsastaa vuosittain.

Parhaillaan Suomi valmistelee lainmuutosta, jossa uudet autot katsastettaisiin neljän vuoden kuluttua käyttöönotosta ja sen jälkeen vain kahden vuoden välein. Yli 10 vuotta vanhat autot katsastettaisiin edelleen vuoden välein.

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi esitti syksyllä 2015, että huolto-ohjelmaa noudattavat autot voitaisiin vapauttaa kokonaan katsauksesta. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk) suhtautui esitykseen avoimesti.

Harvempia katsastusvälejä ja jopa katsastuksista luopumista kokonaan perusteellaan niin muun Euroopan kuin Amerikankin malleilla.
–Esimerkiksi Amerikassa on kuitenkin osavaltioita, joissa tietyt ajoneuvoluokat katsastetaan jopa 4 kertaa vuodessa. Myös Saksassa esimerkiksi takseja, busseja, poliisiautoja, paloautoja katsastetaan 4 kertaa vuodessa, Kukkonen sanoo.

Hänen mielestään lainsäätäjältä on halpaa populismia ottaa malli aina sieltä käytäntöjen löyhimmästä päästä ja unohtaa ne esimerkit, joissa säädökset ovat Suomea tiukemmat.
– Meillähän esimerkiksi takseille on ihan sama katsastusväli kuin muillekin henkilöautoille, vaikka niillä ajetaan vuosittain ihan toisenlaisia kilometrimääriä kuin yksityisten autoilla. Kysymys on kuitenkin liikenneturvallisuudesta. Joissakin tapauksissa 2 vuoden katsastusväli voi olla ok, mutta on hirveästi tapauksia, joissa tuo väli on ihan liian pitkä, Kukkonen sanoo.

Lainsäätäjä on myös helpottanut alan toimilupakäytäntöjä. Jokin aika sitten myös autokorjaamoille alettiin myötä toimilupia autojen määräaikaiskatsastuksiin.

Kukkosen mielestä lainsäätäjän pitäisi toimilupasäädösten sijasta keskittyä nyt myös katsastusten tekniseen sisältöön.
– Tietotekniikan kehittymisen myötä autoihin on tullut hirveästi uusia turvaratkaisuja, joiden testaus jää vain silmämääräiseen arviointiin sen perusteella, sammuuko merkkivalo vai ei. Ehkä niiden toimivuus olisi aihetta testata muutenkin kuin vain auton oman diagnostiikan kertomana. Investointeja se tietysti vaatisi meiltäkin ja pieni kuluerä siitä koituisi kuluttajallekin. Mutta kysymys on kuitenkin viime kädessä liikenneturvallisuudesta, Kukkonen painottaa.

Teksti Timo Kiiski
Kuvat Mika Salomaa

Jaa tämä artikkeli

Muita saman merkkisiä koeajoja

Näin oikeat renkaat tekevät ajamisesta nautinnon
Halpa ja vanha auto – Lottovoitto vai painajainen?
Vinkit suksiboksin valintaan ja pakkaamiseen

Tietoa julkaisijasta

Mika

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *