Kaasujalka

Vertailussa Saab 9-3:n viistoperä vastaan 9-3 Sport Sedan

Julkaissut:

|

21.4.2015

|

Kirjoitettu kategoriaan:

Vertailussa Saab 9-3:n viistoperä vastaan 9-3 Sport Sedan

Kaasujalka testasi, miten pikku-Saabin viimeinen viistoperä, 9-3-malli vuosimallia 1999 pärjää vertailussa vuosimallin 2006 täysin uudistuneelle 9-3 Sport Sedanille.

Ulospäin vuosina 1998-2002 tuotannossa ollut ensimmäisen polven 9-3 oli sama auto kuin viimeisen sukupolven Saab 900. Vähän samalla tavalla kuin ensimmäisen polven Volvo V70 oli sama auto kuin ensimmäinen etuvetoinen Volvo, 850-malli.

Vaikka pikku-Saabin muutos 900:sta 9-3:ksi oli ulkoisesti melko olematon, tapahtui tekniikassa vuonna 1998 paljon uudistuksia. Pohjalevy ja kori olivat lähes identtiset 900:ssa ja uudessa 9-3:ssa, mutta muuten uudistuksessa 9-3 -malli sai edeltäjään verrattuna peräti 1100 teknistä uudistusta ja parannusta.

Kuin aikamatkalla

Itse omistin aikoinaan kolme Saabia, yhden 99:n ja kaksi 900:sta. Tosin kumpikaan niistä ysisatasista ei ollut se 900-malli, joka käytännössä siis oli sama auto kuin tämä nyt koeajettu 9-3.

Olen myöhemmässäkin elämssä jollain tavalla fanittanut Saabia. Aikoinaan ostin kaikki omani käytettyinä, 75 000-150 000 kilometriä ajettuina. Ne olivat luotettavia autoja, vaikka Volvoja fanittanut isoveli kaikin tavoin yritti kyseenalaistaa niiden luotettavuuden.

Siksi 16 vuotta vanhan 93:n koeajo oli kuin aikamatka vuosiin, jolloin käytetty Saab oli eteenpäin pyrkivälle nuorelle miehelle edullinen vaihtoehto luoda itsestään mielikuvaa pikkumenestyjänä. Sen muistan, että Saabin sai suhteellisen vähillä kilometreillä melko edulliseen hintaan.

Penkit ovat aina olleet Saabin valtti. Muistan kun viimeisellä omalla, vuosimallin 1991 Saab 900:lla taitoimme nykyisen vaimoni kanssa ensimmäisen yhteisen pidemmän matkan Kuopioon kesällä 1996. Edellinen auto oli ollut Corolla jossa selkä väsyi jo puolessa välissä matkaa, sillä Kuopion reissulla ei väsynyt.

Ryhdissään ovat penkit tässä viistoperäisessä vuosimallin 1999 Saabissakin edelleen. Tosin, nyt niiden istuinosa on 900-malliakin leveämpi ja selkänoja kaarevampi, myös säädöt ovat monipuolisemmat. Haettiinhan tähän 9-3:een vaikutteita isommasta, ministeritason 9-5:stä, joka puolestaan oli jatkoa loistokkaalle Saab 9000-mallille.

Virtalukko pysyi Saabissa loppuun asti penkkien välissä, käsijarrukahvan vieressä. Siksi tuntui kuin olisi kotiin tullut.

Hyvä varustelu jo 1999

Jo vuonna 1999 pienemmänkin Saabin perusvarustelu oli hyvä ja kattoi mm. lukkiutumattomat jarrut, sähköllä toimivat ikkunat ja sähkösäätöiset ja -lämmitteiset peilit, kuljettajan turvatyynyn, etusivuturvatyynyt, ajonestolaitteen, ohjaustehostimen, takaistuimen kyynärnojan ja sisävalaistuksen viivetoiminnon.

Tilaa riittää. Ei ihme, että vanha Saab on varsinkin maaseudulla edelleen monen ammattimiehen suosima auto. Tavaratila on helposti ja se on riittävä. Selkänoja alhaalla tilan pituus on runsaat 1,7 metriä ja tavaraa mahtuu reilut 1300 litraa.

Kun Saab uudistui 900:sta 9-3:ksi vuonna 1998, tavoitteena oli ohjauksen täsmällisyyden parantaminen ja matkustusmukavuuden lisääminen. Ja siinä totisesti onnistuttiin. Vain 145 000 kilometriä ajettu vanhakin 9-3 on edelleen tasapainoinen, johdonmukainen ja hyvä ajettava.

Viitosvaihteella pärjää jo 1500 kierroksesta alkaen, mutta silti ruuhkaisena aikana Juvanmalmin maisemissa joutui jonkun verran pistämään nelosta silmään.

Korviin kuultavin ero omaan viimeiseen vuosimallin 1991 viistoperäiseen 900:een on tietysti äänettömyys. Vaikka ”saabeilusta” omalla kohdalla on aikaa jo kutakuinkin tasan 18 vuotta, niin muistan Saabin ikävänä puolena varsinkin talven sulilla teillä melkoisen ropinan nastarenkailla. Tämä 9-3 on selvästi äänettömämpi.

Ylellisempi Sport Sedan

Kun pikku-Saabia ennen sai vain viistoperänä, odotettiin 9-3:n malliuudistukselta farmari- ja sedanversioineen vuonna 2001 todella paljon.

Uudistuneesta 9-3:sta odotettiin koko Saabin talouden pelastajaa. Kun viistoperäinen 9-3 tavoitteli varovasti paremman keskiluokan ostajia, oli uutuus selvästi edeltäjäänsä kalliimpi. Asiakkaiksi odotettiin ehkä ennemminkin varakkaan väen vaatimattomampaa porukkaa kuin keskivertoa vauraampia pikkuporvareita.

Ihan eri auto siis on tämä Saab 1.8 t vuosimallia 2006. Ainakin ulkoisesti. Mutta sisälle istuessa ensituntuma on sittenkin tutun turvallinen. Ehkä kojelauta on himpun vähemmän massiivinen, mutta entinen lentokonemainen fiilis on sielläkin.

Ja mikä ”suloisinta”: virta-avain on yhä tutulla paikallaan penkkien välissä ja käsijarrukahvan vieressä.

Sport Sedan on omimmillaan isoilla teillä. Sitä eivät sivutuulet heiluttele. Kun vanhempi 2-litrainen 9-3 tuntui vähän laiskalta, antaa turbo tälle uudemmalle ohituksiin mukavasti potkua.

Vaikka koeajon teinkin sulilla teillä, osaan kuvitella tämän 9-3 Sport Sedanin oivaksi autoksi lumisilla teillä.

Pikkutiellä Saab menee mutkat tarkasti. Lyhyellä koeajolenkillä jousitus nielaisi pikkukuopat moitteettomasti.

Sport Sedan sai aikoinaan EuroNCAP-törmäystestissä mainion tuloksen, täydet viisi tähteä. Mutta senhän tietää jokainen automies: turvallisuus oli ruotsalaisveli Volvon tavoin Saabille ykkösjuttuja loppuun asti.

Ensimmäisen polven 9-3 –malliin verrattuna tämä toisen polven 9-3-mallin kasvoi joka suhteessa paljon. Kun akseliväli vanhemmassa Saabissa on 2605 mm, on se uudemmassa Sport Sedanissa 2675 mm, pituus kasvoi 4629 mm:stä 4635 mm:iin ja leveys 1711 mm:stä 1762 mm:iin.

Ei ihme, että uudistuksen myötä, että uudemman Saabin meno maantiellä on entistäkin hienompi yhdistelmä jämäkkyyttä ja leppoisuutta.

Mutta se on selvää, että kummatkin koeajetut Saabit ovat löytöjä. Saab oli aina paljon ajavien auto ja kestävässä maineessa. Todella harvoin löytää 16 vuotta vanhaa 9-3:a vain 145 000 km ajettuna ja 9 vuotta vanhaa Sport Sedania alle 100 000 km:n mittarilukemalla.

9-3 on yhä hyvä myytävä

Merkkiuskollisuuden takia varsinkin vähän ajetut 9-3 –mallit tekevät edelleen vaihtoautomarkkinoilla kauppansa, vaikka koko merkkiä ei enää edes valmisteta.

Kimmo Reimari salolaisesta autoliike Ari Sipilä Oy:stä kuvaa Saabin 9-3 –malleja edelleen hyviksi myytäviksi. Varsinkin koeajetut autot eivät kauan myynnissä happane, koska kilometrimäärät ovat huikean vähäiset ja huollot tehty ajallaan.
– Saabilla on yhä vankka ostajakunta, sehän on jonkinasteisen ikiliikkujan maineessa. Merkin valmistuksen loppuminen ei ole yhtään vaikuttanut sen menekkiin. Enemmän ehkä kysyntää jarruttaa käytettyjen Saabien suuret mittarilukemat. 9-3:kin oli loppuun asti suosittu työsuhdeauto, joten hyvin usein niillä on ajettu jo ainakin 300 000 kilometriä.

Saabiin on usein viha-rakkaussuhde. Kun moni isä ja äiti on itse ajanut aikoinaan uudella Saabilla, hankitaan sellainen usein perheen juniorille nyt käytettynä ensiautoksi.
– Saab oli jo vuonna 1999 tiloiltaan ja ajettavuudeltaan aikaansa edellä. Etuvedon ja isojen pyörien ansiosta sillä etenee hyvin huonommassakin kelissä. Ja tilaahan siinä riittää, varsinkin viistoperäisessä, jossa saa penkit nurin.

Saab 9-3 2.0i Turbo SE Hatchback
• Vuosimalli: 1999
• Mittarilukema: 145 000 km
• Teho: 185 hv
• Vaihteet: manuaali
• Kiihtyvyys (0-100): 8.0 s
• Huippunopeus: 230 km/h
• Yhdistetty kulutus: 10 l /100 km
• Hinta: 4499 €
• Myyjä: Autosilta Jagro, Espoo

Saab 9-3 1.8t Linear Sport Sedan
• Vuosimalli: 2006
• Mittarilukema: 98 000 km
• Moottori: 2000 cm3
• Käyttövoima: bensiini
• Teho: 150 hv
• Vaihteet: manuaali
• Kiihtyvyys (0-100): 10 s
• Huippunopeus: 210 km/h
• Yhdistetty kulutus: 8 l/100 km
• Hinta: 11 099 €
• Myyjä: Autosilta Jagro, Espoo

 

 Teksti ja kuvat Timo Kiiski

 

Jaa tämä artikkeli

Muita saman merkkisiä koeajoja

Koeajo Volvo S60 T5 vm.2020 – Tehokas ”nykymuseo”
Koeajo käytetty Tesla Model 3 – Vantaan äijä Teslan ratissa
Koeajo käytetty Toyota Avensis – Luottoneuvojan parempi Toyota

Tietoa julkaisijasta

Mika

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *