Kaasujalka

Salon Autosähkö on nyt Mekonomen Autohuolto

Julkaissut:

|

4.5.2023

|

Kirjoitettu kategoriaan:

Salon Autosähkö on nyt Mekonomen Autohuolto

Salon Autosähkö on nyt osa Pohjoismaiden suurinta autokorjaamo- varaosa- ja tarvikeketjua Mekonomenia.

Maaliskuun lopulla enää korjaamon nosto-ovet olivat teippaamatta. Julkisivun teippaukset viimeistellään, kun kevään mittaan säät lämpenevät. Muuten Pohjoismaiden suurimman autokorjaamo- varaosa- ja tarvikeketju Mekonomenin keltamusta väri on hallinnut Salon Autosähkön yleisilmettä jo tammikuusta lähtien.
-Mekonomen-yhteistyö antaa mahdollisuuden hyödyntää heidän laajaa varaosavalikoimaansa. Logistiikka on vahvaa: varaosat toimitetaan meille paitsi nopeasti, myös oikein. Tämä taas osaltaan mahdollistaa sujuvan korjaamotoiminnan, sanoo yrittäjä Juha-Matti Myllykylä.

Salon Autosähkö on nyt sekä autojen Mekonomen-monimerkkikorjaamo, myös Mekonmenin varaosien myyjä. Korjaamossa työskentelee neljä henkeä, varaosamyynnin puolella kaksi.

Vaikka Salon Autosähköstä tuli Mekonomen Autohuolto jo vuoden alussa, uuteen ketjuun liittymistä juhlistetaan virallisesti vasta toukokuussa.
–Kaikkea ohjelmaa ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta luvassa on ainakin hyviä avajaistarjouksia ja kuuma grilli, Myllykylä sanoo.

Monipuolista osaamista

Salon Autosähkön juuret juontavat niinkin kauas kuin perustamisvuoteen 1945.

Salon Autosähkössä osaamista löytyy kaikkiin yleisimpiin automerkkeihin- ja malleihin. Lisäksi löytyy erikoisosaamista Opeleihin ja Volkswagen-konsernin autoihin.
–Meillä on päivitetyt testerit useammalle automerkille, että pääsemme diagnosoimaan viat mahdollisimman nopeasti ja tarkasti. Monimerkkikorjaamolta vaaditaan tänä päivänä laajaa tietoteknistä osaamista, Myllykylä sanoo.

Salon Autosähkön vahvuuksina Myllykylä pitää monipuolista osaamista.
– Meille on jokainen asiakas ja automerkki tervetullut. Monimerkkikorjaamollamme vaihdetaan niin auton valojen polttimoita kuin kokonaisia moottoreitakin. Teemme henkilö- ja pakettiautojen huollot ja korjaukset. Teemme paljon myös lisävarusteiden asennuksia, kuten esimerkiksi vetokoukkuja ja lisävaloja. Tarvittaessa käytämme asiakkaan auton myös katsastuksessa. Asiakkaan ei tarvitse muuta kuin tuoda auto meille ja me hoidamme loput, kaikki on pyritty tekemään hänelle mahdollisimman vaivattomaksi.

Myllykylä muistuttaa myös siitä, että tänä päivänä uudemmankin auton voi huollattaa monimerkkikorjaamossa ilman pelkoa takuiden menettämisestä. Ennen nykyistä ryhmäpoikkeusasetusta auto piti myös huollattaa valtuutetussa merkkikorjaamossa, etteivät takuut raukeaisi. Uudempienkin autojen takuu säilyy Mekonomenin huollettavana ja Mekonomen Autohuolto myöntää huoltamiensa autojen varaosille kolmen vuoden takuun.

Ilmastointihuoltoon ajoissa

Vaikka Salon Autosähkön asiakkaista valtaosa ajaa edelleen perinteisillä polttomoottoriautoilla, ei henkilökunta ole jäänyt katsomaan sivusta autokannan sähköistymistä.
–Siinäkin Mekonomenin tarjoama apu koulutuksiin on tärkeää. Koulutamme jatkuvasti henkilökuntaamme hybridi- ja sähköautojen huoltoihin ja korjauksiin.

Jonotusajat Salon Autotarvike pitää kohtuullisina, keskimäärin ne ovat 1-2 viikkoa.
– Pyrimme vastaanottamaan kiireellisemmätkin työt. Esimerkiksi päästömittaukset ja akun vaihdot teemme heti ilman ajanvarausta. Kun asiakas tuo meille autonsa huoltoon, täällä odottavat jo oikeat osat valmiina.

Varsinkin auton ilmastoinnin Myllykylä kannustaa huollattamaan hyvissä ajoin ennen kesähelteitä.
– Vielä löytyy hyvin aikoja ilmastoinninhuoltoon. Myöhemmin keväällä sään lämmetessä voi olla jo ruuhkaa.

Teksti Timo Kiiski
Kuvat Mika Salomaa

 

Jaa tämä artikkeli

Muita saman merkkisiä koeajoja

Täysin uusi Dacia Duster hinta alkaen 24 399 euroa
Uusi Mitsubishi Outlander PHEV tekee paluun Eurooppaan
Kirkkonummen Motonet -tavaratalo avasi ovensa

Tietoa julkaisijasta

Mika

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *