Kaasujalka

Aurajuustonmakuinen lounashetki

Julkaissut:

|

12.7.2017

|

Kirjoitettu kategoriaan:

Aurajuustonmakuinen lounashetki

Lounasravintola SkyLunch lentokentän tuntumassa Tietotiellä ei ainakaan aurajuustokastikkeessa säästele.

Aurajuustoleikkeen päälle loiskautetussa kastikkeessa tosiaan maistui se aurajuusto. Ja sitä kastiketta oli todella paljon. Yleensähän nämä lounaspaikat tuppaavat näissä kastikkeissa ”sniiduilemaan”. Ehkä sitä aurajuuston makua oli vähän liikaakin.

Tuli mieleen se juttu, jonka varmaan olen joskus ennenkin kertonut. Anteeksi tämä varhaisdementiani, mutta kerronpa sen jälleen. Ukko-Hurmalainen leskeksi jäätyään aikanaan sai kodinhoitajalta ohjeen syödä salaattia. Ukko tietysti otti ohjeen vakavissaan, mutta pähkäili, että kovin ovat mauttomia nuo salaatit, eivätkä oikein täytä.

Sitten ukko keksi ratkaisun: ”Minä laitan siihen salaattiin aurajuustoa. Ja johan tulee makua”.

Sitä aurajuustoa tosiaan sitten ukko läträsi. Taisi kerran melkein pistää koko paketin yhden miehen annokseen.

Paneroitu possunleike sen sijaan oli oikein hyvä, lohkoperunat hiukan kuivat.

Hinta-laatu –suhde ok

Palvelu oli ystävällisintä, mitä tähän asti olemme kohdanneet. Hiukan ulkomaalaisella korostuksella puhunut rouva hymyili meille ja rupatteli joidenkin tutumpien asiakkaiden kanssa kuin entisen ajan majatalon emäntä. Kävipä meitä vielä erikseen kannustamassa ottamaan hintaan sisältyvää kahvia.

Ranskanperunat olivat sopivat, eivät liian kuivat, mutta eivät liian löllykät, sopivasti myös maustetut. Juomavalikoima oli kiitettävän runsas: vettä, maitoa, piimää, kotikaljaa ja sekamehua. Mutta

Paikan uutuus on nettisivujen mukaan dönerkebab suoraan vartaasta. Aion joku päivä sellaisen poiketa syömään.

Ala carte –listalta otettu aurajuustoleike maksoi 11 euroa. Se ei mielestäni ole lopulta kovin paha hinta. Katsoin, että monilla huoltoasemilla leikkeiden hinnat lähtevät usein 12,50 eurosta. Eikä SkyLunchin pöperöt ainakaan niitä huonompia ole.

Noteerattu ulkomaillakin

Onpa lentoaseman SkyLunch noteerattu matkailijoiden kansainvälisellä Tripadvisor –sivustolla. Kommentteja tosin on vain kaksi, mutta nepä ovatkin sitten pelkkä suitsutusta.

”Lounaspaikka. Alle 10€ lounas, tarjolla aina reilu salaattipöytä, liharuokaa, jälkiruokaa. Tekevät myös salaattiannoksia tai muita leikeannoksia jos buffa ei kiinnosta. Tiettyinä päivinä myös keittolounaa, muttei joka päivä. Suosittu duunareiden keskuudessa. Bulkkisafkaa mutta pääsääntöisesti maistuvaa. Aina tarjolla myös kebab ja pizza buffassa”.

Maailmankansalaiseltakin SkyLunch saa ylistystä:  “The best food around the Airport area! Big selection of side/appetizer salads, and at least 4 kind of main courses, all on the buffet (all you can eat). There is always some more Finnish and some more middle-Eastern food available. In case the buffet didn’t offer what I liked, there is always freshly made warm salads or steaks on the menu”.

Ja sitten se tärkein. Miljöö on kerrassaan miehekäs. Ympärillä erilaisia työmaita ja lentokenttäkiinteistöjä. Ja pysäköintipaikat oli täytetty lähes järjestään lahden takaisen veljeskansan rekisteritunnuksilla olevilla autoilla. Hyvä tunnelma ja hyvä ruoka, eli “hea toit ja hea atmosfäär”.

Skylunch (PAIKKA JO SULJETTU)

Tietotie 13, Vantaa
Ruoan riittävyys: XXXX
Palvelu: XXXXX
Ruoan äijämäisyys: XXX
Paikan äijämäisyys: XXXX

Yhteensä 17p

Teksti Urmas Hurmalainen
Kuvat Mika Salomaa

 

Jaa tämä artikkeli

Muita saman merkkisiä koeajoja

La Locanda – Carbonara-puuroa Simonkylässä
Ylästön Pizza & Kebab & Grilli- Perusporvarin pizzakeidas
Lepsämän Grilli – Paluu ”Vanhaslandiaan”

Tietoa julkaisijasta

Mika

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *