Kaasujalka

Korjausturva myös käytetylle autolle

Julkaissut:

|

16.11.2016

|

Kirjoitettu kategoriaan:

Korjausturva myös käytetylle autolle

 korjausratkaisut

Korjausratkaisut Oy:n  Korjausturva-tuotteen ostamalla käytetyn auton omistaja pääsee nauttimaan pitkälti samasta huolettomuudesta kuin uudenkin auton ostaja.

Tekninen turva käytetylle autolle on ollut tähän asti ostettavissa lähinnä autokaupan yhteydessä erillisenä lisäpalveluna.
– Meidän tuote on kenen tahansa vaadittavat kriteerit täyttävän ja kohderyhmään sopivan auton omistajan hankittavissa, kertovat Teemu Turunen ja Marko Lampinen Korjausratkaisut Oy:stä.

Vaadittaviin kriteereihin kuuluu, että auton arvo on tällä hetkellä enintään 10 000 euroa ja sen maksimi-ikä ensirekisteröimispäivästä lähtien on 15 vuotta. Niinikään matkamittarilukema saa olla enintään

190 000 kilometriä ja kuutiotilavuus saa olla enintään 2000 cm3.
–Pyrimme näillä rajoituksilla siihen, että pystymme sopivasti tuottamaan palveluja kohderyhmään. Turva on myös rajattu moottoriin ja vaihteistoon, Normaalisti kuluvia osia se ei luonnollisestikaan kata, Lampinen sanoo. 

Merkkejä ei ole rajattu

Sen sijaan merkkiin ja malliin Korjausturva-tuotetta ei ole rajattu.
– Haluamme, että tuote on mahdollisimman selkeä ja yksinkertainen.

Jonkin verran meiltäkin on kysytty, voiko turvan saada esimerkiksi automallille, jonka automaattilaatikko-ongelmista on ollut jonkin verran kirjoittelua. Toki meillä on mahdollisuus olla myös myöntämättä turvaa, mutta käytännössä lähdemme siitä, että sitä myydään kaikkiin ajoneuvoihin, jotka nuo edellä mainitut kriteerit täyttävät. Tämä siksi, että myös autoliikkeiden olisi mahdollisimman helppo kaupata Korjausturvaa omille asiakkailleen, Turunen sanoo.

19,90 euroa kuussa

Korjausturvan kuukausihinta on 19,90 euroa.
– Kilpailukykyisellä hinnalla olemme halunneet tuoda helppoutta ja turvaa myös käytettyjen autojen omistajalle. Jos autoon tulee yllättäen moottori- tai vaihteistovaurio, hän saa itse valita mihin korjaamoon sen vie. Mutta sitä ennen hänen on täytettävä meille korvaushakemus, joka meidän on hyväksyttävä, ennen kuin annamme korjaamolle korjausluvan, Turunen sanoo.

Lampisella ja Turusella on kummallakin vankka kokemus erilaisista autoalan johtotehtävistä, niin korjaamo-kuin vakuutuspuolellakin.  

–Johtoajatuksena on tietysti tarjota asiakkaalle turvaa ajoneuvon rikkoontumisen varalta. Mutta sen lisäksi haluamme tarjota turva-asiakkaillemme asiantuntijapalveluita myös niissä tapauksissa, kun ongelma tai vika ei kuulu turvan piiriin.

Teksti Timo Kiiski
Kuva Korjausratkaisut Oy
 

Jaa tämä artikkeli

Muita saman merkkisiä koeajoja

Sohvalla istuen uudet renkaat Mersuun
Oikeat istuinsuojat ja kumimatot ammattilaisen arkeen
Näin oikeat renkaat tekevät ajamisesta nautinnon

Tietoa julkaisijasta

Mika

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *