Kaasujalka

Ikkunat kirkkaina liikenteeseen

Julkaissut:

|

19.10.2016

|

Kirjoitettu kategoriaan:

Ikkunat kirkkaina liikenteeseen

kahan-jutun-kuvituskuvaTähän aikaan vuodesta kun aamuisin lämpötila laskee jo alle 10 asteen, kannattaa ennen töihin lähtöä huolehtia ikkunat kirkkaiksi huurteesta.

Ikkunat ovat tänä päivänä kostean yön jäljiltä huurteessa uusissakin autoissa. Se taas johtuu siitä, että likipitäen kaikissa autoissa on raitisilmasuodatin, joka kylmenevinä öinä kerää helposti kosteutta. Ja kun aamulla autolla lähdetään töihin, lämmitysjärjestelmä puhaltaa tämän kosteuden sisätiloihin.

Huurteisilla ikkunoilla ajaminen on paitsi epämiellyttävää, myös suoranainen turvallisuusriski.

Vaihda raitisilmasuodatin

Raitisilmasuodatinta suositellaan vaihdettavaksi vähintään kerran vuodessa. Ja kaupunkialueilla, joilla on paljon ilman epäpuhtauksia, ei tee pahaa, jos sen vaihtaa jopa kaksi kertaa vuodessa.
– Samalla kertaa kannattaa myös puhdistaa suodattimen kotelo epäpuhtauksista. Tosin, jos vaihtamisen teettää ammattitaitoisella korjaamolla, pätevät ammattimiehet tekevät sen yleensä muutenkin vaihdon yhteydessä, sanoo markkinointipäällikkö Jouni Vainikka autojen varaosia ja lisävarusteita maahantuovasta Kaha Oy:stä.

Kahalta löytyykin Vainikan mukaan erilaisia suodatinvaihtoehtoja kaikkiin automalleihin.

Huurtumista vastaan voi taistella myös pitämällä auton lattiamatot kuivina ja puhtaina.

Esilämmitä auto

Hyvä keino pitää ikkunat kirkkaina on myös asennuttaa autoon sisätilalämmitin.
– Esimerkiksi Calix-sisälämmittimen käyttäminen poistaa ylimääräisen kosteuden sisätiloista tehokkaasti jo 15 30 minuutissa, samalla  se lämmittää autoa muutenkin ja tekee aikaisesta liikkeelle lähdöstä kylmillä ilmoilla miellyttävämpää. Yhtälailla Webasto auttaa pitämään ikkunat kirkkaana ja auton lämpimänä.

Pese lasit sisäpuoleltakin

Huurteen poiston lisäksi auton ikkunat on hyvä pitää puhtaina, myös sisäpuolelta.
– Kesällä tuulilasin sisäpuolista epäpuhtautta ei välttämättä havaitse kovin hyvin, koska aurinko paistaa korkealta. Mutta tähän aikaan vuodesta se paistaa matalalta ja häikäisee paljon voimakkaammin vastavaloon ajaessa. Tuulilasin pitäminen puhtaana niin sisä- kuin ulkopuolelta tekee myös huurteesta hiukan vähemmän vaarallista. Sonax-ikkunanpuhdistusaineella pesemällä ja Sonax-mikrokuituliinalla pyyhkimällä ikkunoiden pitäminen kirkkaina on todella helppoa, Vainikka sanoo.

Teksti Timo Kiiski
Kuva Kaha

 

Jaa tämä artikkeli

Muita saman merkkisiä koeajoja

Sohvalla istuen uudet renkaat Mersuun
Oikeat istuinsuojat ja kumimatot ammattilaisen arkeen
Näin oikeat renkaat tekevät ajamisesta nautinnon

Tietoa julkaisijasta

Mika

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *