Kaasujalka

Koeajo käytetty Opel Corsa – Karumpi, mutta yhä toimiva

Julkaissut:

|

8.10.2016

|

Kirjoitettu kategoriaan:

Koeajo käytetty Opel Corsa – Karumpi, mutta yhä toimiva

corsa3Robottivaihteisto ei tosiaankaan ole pikku-Opelissa mikään uusi juttu, sellainen löytyi koeajoon otetusta vuosimallin 2008 Corsastakin.

Suurimman eron uuden ja seitsemän vuotta vanhan Corsan välillä huomaa sisällä: vanhan Corsan ohjaamossa tunnelma on muovisempi. Tyylikkääksi sitä ei voi varsinaisesti kehua, kuten ei muitakaan samanikäisiä pikkuautoja, vaikkapa nyt Volkswagen Poloa ja Toyota Yarista.

corsa1Tosin, ei vanhankaan Corsan design mitenkään ruma ole. Onpahan muovisuudessaan vain oman aikansa pikkuauto. Silloin eri automerkkien kokoluokat erottuivat toisistaan paitsi hinnoiltaan ja mitoiltaan, myös designiltään ja mukavuudeltaan. Tänä päivänä on toisin: uuden Corsan ohjaamo ei ole sen karumpi kuin pykälää suuremman Astrankaan.

Mutta koeajettu auto oli siistissä kunnossa ja lähti autoliikkeen pihalla käyntiin nätisti, vaikka on saattanut seistä siellä pitkäänkin. Mitään kolinoita ja natinoita ei kuulunut, vaikka mittarilukema oli 95 000 kilometriä.

Tosin, tuo alle 100 000 kilometriä ei ole pienellekään perusautolle mikään iso lukema.

corsa2corsaKaikkeen tottuu

Robottivaihteiston toimivuudessa en tavallisessa arkiajossa nyt hirveästi huomannut eroja uutukaiseen. Ja myös kyyti oli yllättävän äänetöntä.

Erona nyt vertailuun otetulla vanhalla ja uudella Corsalla oli tietysti se, että vanha oli bensamoottorinen. Ja tämän ikäluokan pikkuautossa bensa on tietysti aina dieseliä miellyttävämpi vaihtoehto. Siksi puntit menevät kyydin mukavuudessakin yllättävän tasan.

Kyllähän vanhan Corsan renkaat rahisevat karkeilla pinnoilla, mutta eivät erityisen häiritsevästi. Moottori on tässäkin Corsassa on ikäänsä ja kokoluokkaansa nähden yllättävän hiljainen.

Robottivaihteisto ei tässäkään neljännen polven Corsassa ollut enää mikään hätkähdyttävä uutuus: sellainen oli tullut jo kolmannen polven Corsaan, joka oli tuotannossa vuosina 2000-2006. Se toimii samalla logiikalla kuin uudessakin. Voi olla, että käytettyä pikkuautoa kaupunkiajoon etsivä kirjastovirkailija tai terveydenhoitaja sen käytöstä vähän kavahtaa, mutta kaikkeen tottuu: myös robottivaihteistoon.

Tietääkseni robottivaihteiston tekniikkaa on luotettavaa ja pienen totuttelun jälkeen puoliautomaattikin kaupunkiajossa päihittää aina manuaalin. Koeajettu auto oli viimeisen päälle huollettu, huoltokirjassa ei aukkoja ole ja viimeistä huoltoa lukuun ottamatta merkinnät olivat peräisin Opelin merkkihuollosta.

Asiakkaat vierastavat

Oriveden Ysitien Auton toimitusjohtaja Riku Hietikko-Kaukola sanoo, että pienikin automaatti on vaihtoautona kelvollista myytävää, mutta Corsan robottivaihteisto on asiakkaille kysymysmerkki.

 Pieniä automaattivaihteisia autoja tosin on ylipäätään markkinoilla vähän.

– Kyllä manuaali kuitenkin on helpompaa myytävää. Lisähintaa ei automaatin takia tämän kokoluokan autoissa olla valmiita oikein maksamaan. Jos joku automaatin ottaa, niin hän saa tavallaan sen ylimääräisenä kaupan päälle. Corsan robottivaihteistossa moni tottumaton vierastaa sen nykivää käytöstä.

Opel Corsa 1.2 Twinport Sport ECT-automaatti, vm. 2008
Vaihteisto: robottivaihteisto, puoliautomaatti, 5-lovinen
Mittarilukema: 94 000 km
Moottori: 1229 cm3
Käyttövoima: bensa
Teho: 80 hv
Kiihtyvyys 0-100 km/h: 15,4 s
Huippunopeus: 168 km/h
Yhdistetty kulutus: 5,7 l/100 km
Co2: 127 g/km
Vääntö: 110 Nm
Hinta: 6 990 €
Myyjä: Vantaan Automyynti, Vantaa

Teksti ja kuvat Timo Kiiski

Jaa tämä artikkeli

Muita saman merkkisiä koeajoja

Koeajo käytetty Tesla Model 3 – Vantaan äijä Teslan ratissa
Koeajo käytetty Toyota Avensis – Luottoneuvojan parempi Toyota
Kestotesti-Fiatilla tonni täyteen

Tietoa julkaisijasta

Mika

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *