Kaasujalka

BMW X4 – Isoveljeään maltillisempi

Julkaissut:

|

9.12.2014

|

Kirjoitettu kategoriaan:

BMW X4 – Isoveljeään maltillisempi

Massiivisen upea X6 sai linjakkaan pikkuveljen, joka tottelee mallinimeä X4.

Katumaastureiden suurin buumi on jo takana päin, mutta se ei BMW:tä haittaa, sillä X4 on merkin uusin tulokas tuohon kategoriaan. X6 on ollut menestys ja sen siivittämänä tälle pikkuveljellekin on helppo povata hyvää menestystä. Siinä missä Mercedes- Benz loi CLS:n myötä uuden autoluokan BMW teki saman tempun X6:n kanssa. Kilpailijat vasta nyt luovat omiaan suunnittelupöydillään.

Näppärä käsitellä

Siinä missä järkälemäisen iso X6 saattaa tuntua monelle liian isolta ja kömpelöltä X4 on todella passelin kokoinen. Tämä ei myöskään prameile niin pahasti, että naapuri lopettaisi kateuksissaan keskusteluyhteyden.

X4 on olemukseltaan ja ajoltaan hyvin samanlainen kuin X3. Vain ulkomuoto erottaa ja samalla myös sisätilojen väljyydessä vähäisiä eroja.

Moottoripaletti myötäilee tutusti muita BMW-malleja. Valittavana on kolme vaihtoehtoa sekä bensa että dieselpuolella. Hintaa esimerkiksi X3:een verrattuna tulee lisää noin 6000 euroa moottorista riippuen. X3:n facelift-malli onkin koeajossa seuraavassa Kaasujalka-lehdessä. Isoveli- X6:n saa edullisimmillaan nipin napin alle 100 000 euron, joten X4 on selkeästi edullisempi.

Kaikki kohdallaan

Näkymä kuljettajan edessä on kuin missä tahansa BMW:ssä, Kaikki ovat harkitusti omilla paikoillaan ja hallintalaitteet löytyvät helposti, vaikka ei olisi merkillä aiemmin ajanut. Sukunäköä merkin muihin malleihin on niin paljon, että kojetaulun perusteella tavallisen kuluttajan on liki mahdoton tunnistaa oikeaksi malliksi.

Kuljettajan ajoasento hipoo täydellisyyttä, mitä muuta voi saksalaiselta premiummerkiltä odottaakaan. Takapenkeillekin mahtuu yllättävän kivasti pitkäkin mies istumaan, joten tämä käy oikein hyvin perheen ainoaksi autoksi, ellei perheessä ole kaksi jääkiekkoa harrastavaa teinipoikaa.

Kaksilitrainen diesel kehittää komeat teholukemat ja niiden siivittämänä tällä saa ajella leppoisasti. 8-vaihteinen automaattivaihteisto toimii paremmin kuin ajatus. Isoksi autoksi tällä päästiin ihan järkeviin kulutuslukemiin, vaikka valmistajan ilmoittamat lukemat kaukana ovatkin. Reippaassa sekalaisessa ajossa, jossa on paljon kaupunkikurvailua, kulutus jäi 8 litraan.

X4 on onnistunut auto, sillä tämän kanssa arki sujuu mallikelpoisesti. Mikään ominaisuus ei ärsytä, mutta toisaalta mistään ei tule myöskään hurjia huraa-huutoja. Kaikki vaan toimii.

BMW X4 20d A
Hinta: 67.500€
Koeajoauton hinta lisävarusteineen: 87.017,77€
Iskutilavuus: 1995cm3
Teho: 190hv(140kW) 4000r/min
Vääntö: 400Nm / 1750-2500 r/min
Paino: 1820kg
Vetokyky: 2400kg
Kiihtyvyys 0-100km/h: 8 s.
Huipp unopeus: 212 km/h
yhd.kul (valm.ilm): 5.6 litraa
Koeajon kulutus: 8,2 litraa

PLUSSAT
Ajo-omaisuudet
Melutaso
Mukavuus

MIINUKSET

Jälkimaku
Kompaktin kokoinen X4 on näppärä ajettava joka paikassa. Isoveljeään vaatimattomamman kokoisena tämä sopii monen mielestä paremmin kateelliseen autoilukulttuuriin.

Jaa tämä artikkeli

Muita saman merkkisiä koeajoja

Koeajovideo: 435-hevosvoimainen MG4 XPower – Mahtava häirikkö
Koeajossa BMW 550e – Kuinka paljon ladattava hybridi kuluttaa, kun ei lataa akkuja lainkaan?
Koeajo Mitsubishi Eclipse Cross PHEV 2.4 Black Edition 4WD- Aina nelivetoinen ja ladattava

Tietoa julkaisijasta

Mika

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *