Vanha auto on ekoteko!

Tiedän miehen, joka ajaa tänäkin päivänä vuosimallin 1949 julmetun isolla amerikanraudalla. Siinä vasta on ekoteko, ja ihan oikeasti! Minäpä sen perustelen.

Kaveri keksi hyvän idean.
– Kun nyt maailmassa kaikkea säädellään muutenkin, niin voitaisiin säätää laki, joka rajoittaa ihmisen elämässään omistavien autojen määrää. Rajoitus voisi olla sellainen, että ihmisen pitäisi ajaa samalla autolla vähintään 10 vuotta. Siinä jäisi monet turhat luontoa saastuttavat laiva- ja rekkarahdit väliin ja vanhat osatkin tulisi hyödynnettyä viimeisen päälle.

Ei enää laihaseosvitkuttimia

Hurmalainenhan periaatteessa on kyllä kaikenlaista sääntelyä vastaan, mutta kyllä tuossa vähän ideantynkääkin kieltämättä on. No mitenkä automies voi mitään tällaista päästää kynästään?

No siksi, että nythän verotus suosii kaikenlaisten laihaseoshilavitkutinautojen maahantuontia ja kauppaa. Joopa joo, nämähän piukeat pikkuturbothan kulkevat lähestulkoon hajulla, kun taas Hurmalaisen fanittamat V8-pannut tupruttelevat ilmaan ties minkälaisia tärviöhiukkasia.

Olin pudota persiilleni, kun Vihdintien ja Rajatorpantien risteyksessä rinnalleni taas puksutteli sama vuosimallin 1949, jonka olen nähnyt monta kertaa ennenkin. Tuo auto ei palvele missään antiikkiautojen kesäisissä fiilistelyajoissa, vaan ihan arkikäytössä. Tälläkin kerralla lotjan perässä rämisi peräkärry. Auto on kuhmuinen ja näkee, että sillä totisesti on ajettu.

“Murhalohkot” kunniaan!

Pieni ekomies heräsi Hurmalaisen rinnassa. Ja mikä parasta, julmetut ”murhalohkojen” eli V8-bensiinimoottorit voi tähän maailmankuvaan yhdistää erinomaisesti. Koska tuollainen V8 kuluttaa polttoainetta julmetusti, sillä ei arkiajossa tulisi varmasti ajettua yhtään ylimääräistä.

Ja sellaisenkin olen käsittänyt, että tuollainen vapaasti hengittävä iso ”perinnepannu” kestää moninkertaisesti sen verran kuin litratilavuudeltaan pieni ja turbolla tehostettu laihaseosmoottori.

Ja kun ihmiset ajaisivat samalla autolla 66 vuotta, jäisi vähän hemmetin monta turhaa rahtia raskaasti saastuttavilla laivoilla ja rekoilla tekemättä. Eivätkä varaosatkaan olisi tuosta noin vain olan yli heitettävää kertakäyttökamaa.

Myyrmäestä pikku-Havanna

Valtio voisi tähän kannustaa vapauttamalla tällaiset vanhat jenkkilotjat kaikista ylimääräisistä maksuista. Ja kyllä vakuutusyhtiötkin voisivat laskea maksujaan. Tänä päivänä korjaaminen tulee kalliiksi, kun mitään ei korjata, vaan pistetään kaikki vaihtoon saman tien. Tuollaisessa 1949 mallin Buickissa ainoa vaihtoehto useimmiten on osan korjaaminen, ei vaihtaminen.

Minusta olisi hienoa, kun Vantaan Myyrmäkikin muuttuisi pieneksi Havannaksi, jonka raitilla lipuisi vastaan toinen toistaan hienompia 1950-luvun Cadillaceja ja Buickeja.

 Teksti Urmas Hurmalainen