Kaasujalka

Karl Kruuda nopein Turun seudun sorateillä

Julkaissut:

|

30.8.2014

|

Kirjoitettu kategoriaan:

Karl Kruuda nopein Turun seudun sorateillä

Kuva Janne Pieviläinen

Loppuajoissa täysin samoille lukemille sekunnin sadasosia myöten ajanut SM2 luokaa ajava Juha Salo joutui taipumaan kokonaiskilpailussa toiselle sijalle, koska tasatilanteessa voittajan ratkaisi ensimmäisen erikoiskokeen aika.

Nopeampi eilen ajetulla avauserikoiskokeella oli Karl Kruuda, vain viidellä sekunnin kymmenyksellä. Kolmanneksi rallissa ajoi SM1 luokan Ari Vihavainen, joka jäi lopulta vain 0,9 sekuntia Kruudasta. Juha Salo voitti kuitenkin luokkansa SM2, jonka mukaisesti SM-pisteet jaetaan, joten Kruuda ja Salo eivät ajaneet samoista SM-pisteistä.
– Aina oppii näköjään uusia asioita ja tällä kertaa oli tärkeää ajaa aivan täysillä jo heti ensimmäisestä erikoiskokeesta lähtien, sillä sen tulos ratkaisi nyt yleiskilpailun voiton. Salo ja Vihavainen olivat todella nopeita, joten helpolla ei voitto tullut. On harvinaista että kilpailun kolmen kärki sijoittuu alle sekunnin sisään, Kruuda kertoi.

Kruuda voitti Turussa myös SM1-luokan, jossa Ari Vihavainen tuli toiseksi 0,9 sekunnin erolla. Kolmanneksi luokassa ajoi Jussi Vainionpää, joka jäi jo reilut puolitoista minuuttia Kruudalle.

SM2-luokassa ensimmäisen sijan vei auton tähän ralliin vaihtanut Juha Salo, joka voitti lopulta toiseksi tulleen virolaisen Kaspar Koitlan 31,3 sekunnilla. Tiukan sekuntikamppailun Koitlan kanssa ajanut Kristian Kiviniemi oli lopulta luokan kolmas ja jäi 32,5 sekuntia voittaneelle Salolle.
– Taisi mennä niin, että tuli rökäletappio 0,5 sekunnilla yleisen kilpailun puolella Kruudaan verrattuna, Salo vitsaili maalissa. Olen kuitenkin todella tyytyväinen tämän viikonlopun tulokseen, ajoin itse nimenomaan luokan voitosta ja se saavutettiin, kertoi Salo.

SM3-luokassa Teemu Suninen jatkoi loistavia otteitaan ralliauton ratissa. Elokuun alussa Neste Oil Rallin WRC3-luokan voittanut Suninen otti voiton myös Turussa omassa luokassaan jättäen Joonas Lindroosin toiseksi 18,2 sekunnin erolla. Kolmanneksi luokassa tuli Samuli Vuorisalo, jolla jäi kärkeen lopulta eroa 24,8 sekunnin verran.
– Tämä oli todella hieno kisa ja haasteita oli paljon, vaikka ne olikin jokseenkin erilaisia kuin Neste Oil Rallissa. Piti näköjään ensiksi voittaa MM-tason kilpailu, että pystyttiin voittamaan nyt täällä SM-sarjankin puolella. Vielä on lähdettävä kuitenkin ajamaan Tampereelle täysillä, jotta voitettaisiin myös luokan mestaruus, sanoi Suninen kilpailun maalissa.

SM4-luokassa Esa Ruotsalainen juhli luokkavoittoa 7,2 sekunnin erolla Ville Hautamäkeen, joka kilpailun toisella sijallaan varmisti SM4-luokan Suomen mestaruuden. Kolmanneksi luokassa ajoi 11,3 sekuntia voittaja Ruotsalaisesta jäänyt Janne Seluska.
– Loppua kohti meidän meno parani ja varsinkin kaksi viimeistä pätkää tuli hyvin ja ilman virheitä. Meillä oli uusi auto alla, joka juuri saatiin valmiiksi tähän kisaan, joten voitto on hieno palkinto koko tiimille, Ruotsalainen summasi kilpailun maalissa.

Myös Ville Hautamäki oli iloinen kun mestaruus viimeksi varmistui.
– Meillä on yleisen SM-sarjan puolelta kuusi tai seitsemän eri väristä mitalia, ja kun nyt vihdoin saatiin mestaruus, niin tuntuuhan tämä todella hyvältä. Viimeksi olen voittanut mestaruuden nuorten SM-sarjassa vuonna 2004, joten johan tässä vähän oli aikakin voittaa mestaruus myös yleisen SM-sarjan puolella, sanoi Hautamäki.

Ralli SM 2014 -kausi päättyy neljän viikon kuluttua 26.-27.9. Tampereella ajettavaan finaaliin, Pirelli Ralliin. Mestaruudet ovat avoinna vielä kolmessa luokassa neljästä.

Tulokset luokittain

1) Karl Kruuda – Martin Järveoja LievUA lk. SM1 Ford 45.49,6; 2) Juha Salo – Marko Salminen KaUA/NoorUA/MK lk SM2 Mitsubishi 45.49,6; 3) Ari Vihavainen-Jani Vainikka HeiUA/MHMK lk SM1 Mitsubishi +0,9; 4) Kaspar Koitla-Mait Laidvee KaUA/TerUA lk SM1 Mitsubishi +31,3; 5) Kristian Kiviniemi – Matti Kangas ParkUA/LaihUA lk SM2 +32,5; 6) Joni Nikko – Jarno Ottman LaihUA/EspooUA lk SM2 Mitsubishi +35,9; 7) Jussi Vainionpää – Mika Juntunen OUA/KajUA SM1 Mitsubishi +1.34,2; 8) Teemu Asunmaa – Tomi Ikonen AlavUA/NilUA lk SM2 Subaru +1.55,5; 9) Kari Hämälainen – Risto Pietiläinen NaSU/FCDA lk SM1 Ford +2.05,8; 10) Janne Eronen – Ville Mäkelä HAU/NuUA lk SM1 Mitsubishi +2.19,5; /-/ 12) Teemu Suninen – Juha-Pekka Jauhiainen lk SM3 Ford +3.20,8; /-/ 13) Esa Ruotsalainen – Enni Mälkönen SaaUA/LamUA lk SM4 Honda +4.04,3

Jaa tämä artikkeli

Muita saman merkkisiä koeajoja

Täysin uusi Dacia Duster hinta alkaen 24 399 euroa
Uusi Mitsubishi Outlander PHEV tekee paluun Eurooppaan
Kirkkonummen Motonet -tavaratalo avasi ovensa

Tietoa julkaisijasta

Mika

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *