Kaasujalka

Parivertailussa Honda Civic 2007 ja 2005

Julkaissut:

|

24.4.2014

|

Kirjoitettu kategoriaan:

Parivertailussa Honda Civic 2007 ja 2005

Tuskin mikään automalli on mullistunut uudistuksen myötä yhtä rajusti kuin kahdeksannen polven Civic.

Kahdeksannen ja seitsemännen sukupolven viistoperäisten Honda Civicien kyydeissä on vähemmän eroa kuin uuden mallin futuristisen rohkean muodonmuutoksen perusteella olisi odottanut.

Seitsemännen sukupolven, vuosina 2002-2006 tuotannossa ollut viistoperä-Civic oli muotoiltu vaisusti ja aavistuksen tila-automaisesti. Sellaisella saattoi levollisin mielin ajella eläkkeelle jäänyt matematiikan lehtori ja vanhapiika-diakonissakin.

Kahdeksannen sukupolven Civicin uusi sukkulamainen hatcback-versio vuonna 2006 oli ihan muuta: selvästi dynaamisemmalle ja nuorekkaammalle väelle suunnattu. Siitä tuli mainostoimiston bailaavan ”gimman” menopeli. Lasinen etumaski toi mieleen Citroenin vuosina 1970-1975 valmistaman hätkähdyttävän SM-mallin.

Muutos ulottui sisällekin

Ja jos oli uusi Civic superrohkea ulkoa, niin vähintään yhtä paljon se oli sitä sisältä: mittaristo oli jaettu porrasmaisesti kahteen tasoon. Kierrosluku, polttoaineen määrä ja moottorin lämpötila ovat viisarinäyttöisiä, mutta nopeusnäyttö on digitaalinen.

Vanhassa on perinteisen japanilaisauton tapaan kolme suurta ja pyöreää ja viisarinäyttöistä mittaria rinnakkain harmailla pohjilla. Niiden vahvuus on tietysti helppolukuisuus.

Vanhemman Civicin muotoilussa pientä rohkeutta on vain vaihdetangon sijoittaminen tila-auton henkeen keskikonsoliin, ratkaisu näyttää hieman samalta kuin Toyota Priuksen lyhyt joystick, vaikka Civicissä kahvasta veivataan ihan normaalit viisi pykälää eteen plus yksi taakse.

Teknisesti lujia

Kaasujalka otti parivertailuun kahdeksannen ja seitsemännen polven Civicit, jotka molemmat olivat ikäänsä nähden vähän ajettuja ja kaikin puolin kunnossa. Uudempi Civic oli 82 000 kilometriä ajettu 1,4i Comfort vuosimallia 2007. Vanhempi oli 140 000 kilometriä ajettu 1,4i S vuosimallia 2005.

Civicit tiedetään teknisesti kestäviksi autoiksi, varsinkin jos ne on huollettu ajallaan. Molemmissa autoissa mukaan saa huoltokirjan, josta sen voi tarkistaa. Ajolenkit kummallakaan eivät paljastaneet mitään moottorin nykimisiä, omituisia sivuääniä tai jarrujen rohinaa, joten näidenkin autojen voi uskoa olevan tekniikaltaan toimivia ja luotettavia ostoksia.

Ajossa autot ovat vähemmän erilaisia kuin ulkonäön perusteella voisi luulla. Helposti luulisi, että uudemman polven Civicissä kyyti on selkeästi vanhempaa mallia ”muhkeampaa”, siis äänettömämpää.

Mutta kummassakin oli alla nastalliset talvirenkaat ja sen takia rengasmelu nousi vauhdin kasvaessa melkoisesti ja ajaminen oli maultaan muutenkin hieman karkeaa molemmilla autoilla.

Autoa vielä pitkäksi aikaa

Vanhemmassa on himpun parempaa myös näkyvyys: uudessa takapilarit ovat leveät ja etupilarit loivat.

Uudemmassa Civicissä oli jo vuonna 2007 nappikäynnistys, tosin se ei vielä toiminut nykyisellä start-stop –tekniikalla, sillä start-napista käynnistäminen ratin vasemmalta puolelta vaatii ensin perinteisen avaimen työntämistä lukkopesään ratin oikealla puolella.

Sinänsä ohjaustuntuma on yllättävän napakka myös iäkkäämmässä mallissa. Civicin ajo-ominaisuuksia on kautta aikojen kehuttu hyviksi ja sporttisiksi, eivätkä nämä yksilöt tee siinä poikkeusta.

Ajo-ominaisuudet vain eivät välttämättä aina kulje käsi kädessä ajomukavuuden kanssa. Hyvästä esimerkistä käy moni iso jenkki: ajo-ominaisuudet voivat olla hanurista, mutta sen sijaan ajomukavuus äänettömyyden ja pehmeyden takia huippua. Civiceissä taas kuppi on pikkuisen nurinpäin.

Mutta näistä kahdesta yksilöstä hyvin erityyppiset käyttäjät saavat luotettavan auton vielä pitkäksi aikaa.

Honda Civic 1,4i S 5-ov, vm. 2005
• Mittarilukema: 140 000 km
• Hintapyyntö: 5999 €
• Teho: 66 kW
• Vaihteisto: manuaali
• Käyttövoima: bensiini
• Vetotapa: etuveto
• Yhdistetty kulutus: 6.4 l/100 km
• Kiihtyvyys 0-100: 11.8 s
• Huippunopeus: 176 km
• Varustelu: ilmastointi, huoltokirja, sivuturvatyynyt edessä, SRS -turvatyynyt kuljettajan ja matkustajan puolella, sivupeilien sähkösäätö, metalliväri, RDS -radio CD -soittimella, 2 x renkaat + erik.vanteet, lohkolämmitin, sisäpistoke, sähkötoimiset etusivulasit.
• Myyjä: J. Rinta-Jouppi Oy, Helsinki

Honda Civic 1,4i Comfort 5-ov, vm. 2007
• Mittarilukema: 82 000 km
• Hintapyyntö: 11 600 €
• Teho: 61 kW
• Vaihteisto: manuaali
• Käyttövoima: bensiini
• Vetotapa: etuveto
• Yhdistetty kulutus: 5.9 l /100 km
• Kiihtyvyys 0-100: 14.2 s
• Huippunopeus: 171 km/h
• Varustelu: renkaat, ajotietokone, ajonhallintajärjestelmä VSA, automaatti-ilmastointi, RDS -radio CD -soittimella,sivuturvatyynyt, SRS -turvatyynyt kuljettajan ja matkustajan puolella, ABS -jarrut, sähkötoimiset lasinnostimet edessä ja takana, sähkötoimiset ja lämmitettävät ulkopeilit
• Myyjä: LänsiAuto, Espoo

 Teksti ja kuvat Timo Kiiski


 

Jaa tämä artikkeli

Muita saman merkkisiä koeajoja

Koeajo Volvo S60 T5 vm.2020 – Tehokas ”nykymuseo”
Koeajo käytetty Tesla Model 3 – Vantaan äijä Teslan ratissa
Koeajo käytetty Toyota Avensis – Luottoneuvojan parempi Toyota

Tietoa julkaisijasta

Mika

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *